En palaa takaisin koskaan, luulen
premium
22 Touko 2018Kaunokirjallisuus

En palaa takaisin koskaan, luulen

Kirjailija: Satu Vasantola
Lukija: Mervi Takatalo

Romaani kotoa lähtemisen pakosta ja loputtomasta kaipauksesta.

Susannan matka työläisperheestä Pohjanmaalta Helsinkiin ja arvostettuun asianajotoimistoon on ollut pidempi kuin kilometrit antavat ymmärtää.

Vielä pidempi on ollut irakilaisen Fatiman taival Pasilan poliisitalon pihalle ja lopulta Susannan olohuoneen lattialle. Reitin varrelle on jäänyt yksi lapsista, kotimaahan aviomies. Martta puolestaan on asunut koko ikänsä samoilla sijoilla, mutta ihmiset hänen ympäriltään ovat kaikonneet yksitellen. Esikoislapsi pappilan portaille, mies ensin sotaan, sitten ryyppyreissuilleen, poika Ruotsiin, tytär onnettomaan avioliittoon. Nyt jäljellä on enää lapsenlapsenlapsi Luca, poika joka ei tunnu löytävän paikkansa maailmasta.

Satu Vasantola on Helsingin Sanomien sunnuntaisivujen toimittaja, joka on työskennellyt myös useissa aikakausilehdissä. Hänen esikoisromaaninsa En palaa takaisin koskaan, luulen on taidokas kuvaus eri aikoina ja eri maanosissa juuriltaan revityistä ihmisistä.

Uusimmat Kaunokirjallisuus

tuhlaajapojan-meno-paluu-2
kohti-kaukasusta
katoamistemppu
levoton-kesa-tytto-hamarista-3
syvyyden-vartijat
luhistuminen
kerailija-3
hafni-kertoo
ruttotytto
taivaalla-virtaavat-joet
harmaan-hehkua
hakki
pimeyden-syli-2
rakkauden-arvoinen
joulun-lahjat
vallaton-waltari
melkein-taydellinen-kesa
enkelinkihara
unohtumaton-carrie-soto
kaaos-2
terapeuttini-on-ihmissusi
ala-kysy-lupaa
talismaani
kun-on-kaikki-katoava
kun-totuus-sattuu
haikaileva-sydan-huippuvuorten-yot-15
tapahtukoon-minun-tahtoni
nelja-kertaa-kosto-2
puoliverinen
lemmenlupauksia-avainkukan-kartanossa

Löydä seuraava suosikkisi

jaljilla-5-2
vendi
vankilatarinoita-sorkasta
eilisvuosi
cinnamon-falls-murha-kahvilassa
niko
kun-mikaan-ei-ole-totta
nico-lingman
poikaystava
aitikirja-2
jaljilla-4