Hirtettyjen kettujen metsä
premium
20 Kesä 2018Kaunokirjallisuus

Hirtettyjen kettujen metsä

Kirjailija: Arto Paasilinna
Lukija: Kauko Helovirta

Fantasian taiturin nauruhermoja kutkuttava romaani arktisesta piileskelymatkasta.

Kolme tukholmalaista konnaa, joista yksi on suomalainen, päättää tehdä selvän köyhyydestään ja sieppaa muutaman kymmenen kiloa kultaa. Kaksi kaverusta jää kiinni, mutta tuomion jälkeen heitä odottaa mahtava palkka.

Vapaalle jääneen Oiva Juntusen mielestä hyvää kultaa ei kannata muille jakaa. Kun hyvin palvelleiden kavereiden vapauden hetki lähestyy, hänet valtaa levottomuus: kaksi kovaa miestä on tulossa perimään osuuttaan. Ei auta kuin livistää.

Vuonna 1983 ilmestynyt Hirtettyjen kettujen metsä on yksi Paasilinnan tunnetuimmista veijariromaaneista. Romaanista on toteutettu kuunnelma (1985) ja filmattu tv-elokuva (1986).

Arto Paasilinna (1942–2018) julkaisi kolmekymmentäviisi romaania ja lukuisia muita teoksia. Hirtettyjen kettujen metsän lisäksi hänen tunnetuimpia romaaneitaan ovat Jäniksen vuosi, Ulvova mylläri ja Hurmaava joukkoitsemurha. Paasilinnan tuotantoa on käännetty yli 40 kielelle.

Uusimmat Kaunokirjallisuus

silkkitie
kulisseja-ja-koirankujeita-3
28-kesaa
se-joka-laumaa-vartioi
julmuutesi-jaljet
karhunkaatajat
vuoroveden-aikaan
kulisseja-ja-koirankujeita-2
tutkielma-inhimillisesta-kayttaytymisesta
tama-kesa-on-meidan
rakkauden-koeaika
murha-lochinverissa
haikailemattomat
nalan-peili
provencen-polttava-valo
tunturisaaga-4-risteyksessa
hyvasti-iijoki
yot-vailla-sarastusta
kulisseja-ja-koirankujeita-1
ystavyys-ja-kaipaus
herttakuningatar
norsu-tulee
aurinkoa-ja-apilankukkia
custom-housen-murha
riley-thorn-ja-tuhon-tuulahdus
valehtelija-2
toivon-siivet
polttomerkki
seitseman-sormusta
charlien-kosto

Löydä seuraava suosikkisi

aitikirja-2
niko
jht-missio-vai-mielenrauha
toivo-on-tekoja
jaljilla-4
tinna
poikaystava
petetty-2
woltin-tarina
mita-kuolleet-kertovat
kaikki-elamastani
teddy
profiloija