Jyrki 1995–2001
premium
21 Loka 2021Elokuvat & TV

Jyrki 1995–2001

Kirjailija: Juuso Määttänen, Joonas Hytönen
Lukija: Satu Paavola

Näin syntyi ja kuoli Suomen suurin nuoriso-ohjelma.

Vuonna 1995 Jyrki tuli meille. Hurjaa menoa ja ennennäkemätöntä tv-ilmaisua sisältäneen ohjelman vuosiin mahtuu niin villejä tarinoita kuin ammatillisia innovaatioita.

Kun Jyrki alkoi, siitä tuli sukupolvikokemus ja oman aikansa valtava mediailmiö. Ohjelma nosti suomalaista musiikkia kansainväliselle tasolle ja teki kokemattomista juontajistaan tähtiä.

Jyrkin kulisseissa tekijöitä kohdeltiin välillä todella rajusti, mutta vuosiin mahtuu myös riemukkaita kokemuksia ja koskettavia hetkiä.

Kirjassa oman versionsa Jyrkistä kertovat tekijät Katja Ståhlista Pizza Pekkariseen ja Micaela Metsoon. Ääneen pääsevät myös Jyrkissä vakituisesti esiintyneet muusikot, kuten Toni Wirtanen, Kerkko Koskinen ja Kalle Ahola.

Juuso Määttänen on Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja. Joonas Hytönen oli Jyrkin tunnetuimpia juontajia. Nykyään hän toimii yhden Suomen suurimman tv-tuotantoyhtiön, Fremantlen toimitusjohtajana.

Uusimmat Elokuvat & TV

audrey
daddy-cool-viimeinen-luku-televisiovaikuttajan-lopulliset-muistelmat
lapikotaisin
liekki
hercule-poirotin-jouluyo
lloyd-libiso-paa-edella
metsolat-uusi-tie
heikki-silvennoinen
metsolat-yhteinen-tie
metsolat-tie-huipulle
metsolat-tie-kotiin
sitkea-jussi
elakelaiset-suuri-suomalainen-juopottelukirja
karhunkaatajan-tyttaret
sakari-kuosmanen
jb
onneksi-aitini-kuoli
vaarallisia-suhteita
neitoperhot-ja-pahanhautojat
luonnos
salmelaisen-karin-napakympit
tytto-kiovasta
keisarinna
euforia
valkokankaan-valtakunta
radio-suomipop
niin-paljon-kuuluu-rakkauteen
sinut-on-nahty
uuno-turhapuro
kummeli

Löydä seuraava suosikkisi

aitikirja-2
niko
jht-missio-vai-mielenrauha
toivo-on-tekoja
jaljilla-4
tinna
poikaystava
petetty-2
woltin-tarina
mita-kuolleet-kertovat
kaikki-elamastani
teddy
profiloija