Kaikki tiet turvaan
premium
22 Loka Elämäkerrat

Kaikki tiet turvaan

Kirjailija: Sauli Niinistö
Lukija: Juhani Rajalin

”Turvallisuuden paras tae on, että sen takana seistään yhtenäisenä kansana.”

Presidentti Sauli Niinistö kuvailee päiväkirjoihin ja muistiinpanoihin perustuen Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan teitä ja tienristeyksiä virkakausillaan vuosina 2012–2024.

Niinistö hahmottelee polkuja, joita pitkin Suomea on määrätietoisesti kuljetettu. Suomi hakeutui Ruotsin kylkeen kiivetäkseen samalle turvan tasolle. Samalla Suomi hankkiutui mahdollisimman lähelle Natoa, huolehti yhteensopivuudesta puolustusliiton kanssa ja kiinteytti suhdetta Yhdysvaltoihin. Suhteessa Venäjään haettiin turvaa minimoimalla turvattomuutta. Nämä tavoitteet pyrittiin toteuttamaan mahdollisimman suurella kansallisella yhteisymmärryksellä.

Polut kohtasivat, kun Venäjä lähti omille teilleen ja irtautui sääntöihin perustuvasta maailmanjärjestyksestä.

Kaikki tiet turvaan on Suomen presidentin ainutlaatuinen kuvaus Suomen turvallisuudesta tapahtumien aitiopaikalta sekä kohtaamisista Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin, Venäjän presidentin Vladimir Putinin ja Kiinan presidentin Xi Jinpingin kanssa.

Sauli Niinistö (s. 1948) toimi Suomen tasavallan presidenttinä kahden kauden ajan vuosina 2012–2024, eduskunnan puhemiehenä 2007–2011, valtiovarainministerinä 1996–2003 ja oikeusministerinä 1995–1996. Lisäksi hän on toiminut Euroopan investointipankin varapääjohtajana 2003–2007.

Uusimmat Elämäkerrat

positiivinen
suomen-nuijituin-nainen-anni-polvan-elama-ja-teokset
vuorisen-vieraana-kenneth-kentsu-eriksson-j7
han-kuuli-lintujen-laulavan
surun-suitsima-suku
tunnusta-tai-kuole
pahassa-paikassa-elamani-poliisina
satu-silvon-yhdeksan-elamaa
talvisota-105-kunnian-paivaa
huijarikreivitar
hyvin-sina-parjasit
toivo-on-tekoja
seksiorja
kirsi-siren-elamani-naytokset
tehtava-keski-suomessa
vuorisen-vieraana-kenneth-kentsu-eriksson-j6
sisalla
kohtalona-elvis
murhan-jaljet
kasvun-kaava
jouko-turkka
krimisarkisto-k2
vuorisen-vieraana-kenneth-kentsu-eriksson-j5
sateenvarjomurhaaja
viimeinen-voitelu
immu-nousut-laskut-ja-sudenkuopat
immun-ja-kalen-rotoskatsaus-k6j5
lentajaritari-rolf-winqvist
varjomaailma-vanhamyrkky-tutkii
astronauttien-luottomies-kimmo-nieminen

Löydä seuraava suosikkisi

jht-missio-vai-mielenrauha
toivo-on-tekoja
jaljilla-4
tinna
poikaystava
petetty-2
woltin-tarina
mita-kuolleet-kertovat
let-them-teoria
jaljilla-3
kaikki-elamastani
teddy
pitka-vuoro
syyntakeettomat