Kaunis sielu
premium
14 Elo 2023Klassikot

Kaunis sielu

Kirjailija: Helvi Hämäläinen
Lukija: Erja Manto

"Minä olen kenties tulossa hulluksi. Minun on tämä asia selvitettävä."

Kaunis sielu on kertomus nuoresta naisesta, joka on eroottisesti kiintynyt ystävättäreensä. Miesystäväänsä kohtaan nainen sen sijaan tuntee vastenmielisyyttä ja suunnittelee murhaavansa tämän. Vuolaassa ja kuumeisessa romaanissaan Hämäläinen kuvaa päähenkilön itsetutkistelua, harhanäkyjä, inhoa ja pakottavaa halua, jotka johtavat intohimorikokseen.

Helvi Hämäläinen kirjoitti Kauniin sielun 20-vuotiaana vuonna 1927. Elämäkerrassaan Hämäläinen kertoo olleensa esteettisen maailmankatsomuksen vanki ja kirjoittaneensa teosta synkässä kellarihuoneessa käyden läpi "hurmautuneita runoelämyksiä".

Valmis pienoisromaanin käsikirjoitus oli kuitenkin liikaa aikakauden kustannusvirkailijoille, ja nuoruudentyö jäi julkaisematta. Kaunis sielu julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2001.

Helvi Hämäläinen (1907–1998) aloitti kirjailijanuransa vuonna 1930. Hänen läpimurtoteoksensa oli vuonna 1935 ilmestynyt työläiskuvaus Katuojan vettä. Hämäläisen yli 60 vuotta kestäneen uran aikana ilmestyi yli 30 teosta: romaaneja, runoja, näytelmiä ja runonäytelmiä sekä lisäksi esseitä ja artikkeleita. Hämäläinen voitti Finlandia-palkinnon vuonna 1987 runokokoelmallaan Sukupolveni unta.

Uusimmat Klassikot

syrjastakatsojan-tarina
rakkaus-vainoaikaan
kaarina-maununtytar
psmith-ratkaisee
kotiopettajattaren-romaani
taikavuori
kootut-kertomukset
mrs-dalloway
oikeusjuttu-2
humiseva-harju
kamelianainen
talvisia-tarinoita
suloinen-myrkynkeittaja
terveisin
ennen-kuolemaa
yrjonkatu
henrikinkatu
mariankatu-26
matkalainen
kirjoituksia-kellarista
liekkeja-laulumailla
dyynin-lapset
orlando
ukkosen-aani
naurua-pimeassa
lolita
kylanruusut
saadyllinen-murhenaytelma
uusi-aadam
miinoitettu-rauha

Löydä seuraava suosikkisi

kotiapulainen
hassu-juttu
kaskaat
vankina-thaimaassa
hildur
yhden-kesan-juttu
rikas-rakas-koyha-varas
jaljilla-3
ihana-kamala-elamani
normaaliusrodeo
kotiapulainen
yellowface
auschwitzin-katilo
syyntakeettomat
valkea-lilja