Kenian naarasleijona
premium
25 Huhti Historialliset romaanit

Kenian naarasleijona

Kirjailija: Lea Kampe
Lukija: Maija Lang

Hänen intohimonsa oli Afrikka

Lea Kampen Kenian naarasleijona on historiallinen lukuromaani kirjailija Karen Blixenin vaiherikkaista vuosista kahvinviljelijänä siirtomaa-ajan Keniassa.

Karen Blixen jättää Kenian taakseen vuonna 1931 myytyään kahvitilansa kuudentoista vaiherikkaan vuoden jälkeen. Hän ei palaa enää koskaan Afrikkaan, vaikka osa hänen sydämestään sinne jääkin.

Kahvitilan pitäminen siirtomaa-ajan Keniassa ei ollut helppoa, mutta seikkailunhaluiselle Karenille se oli unelmien täyttymys. Paikallisen heimon väen avulla ja kovalla työnteolla vastoinkäymisistä selvittiin vuosi toisensa jälkeen, kunnes lopulta lama ja kuivuus veivät viimeisetkin toivon rippeet. Sairauksien riivaama, kuollutta rakastettuaan sureva Blixen luovuttaa, jättää haikeat hyvästit tilalleen, palaa Tanskaan ja alkaa kirjoittaa muistelmiaan. Kenian hehkuva aurinko, sen ihmiset ja eläimet, kasvit ja sateet jatkavat elämää hänen kirjoituksissaan.

Lea Kampen Kenian naarasleijona kertoo Karen Blixenin vuosista Keniassa. Blixenin tarina on tuttu myös mm. Oscar-palkitusta elokuvasta Minun Afrikkani.

Saksalainen Lea Kampe (s. 1971) opiskeli Heidelbergissä ja väitteli tohtoriksi Yalen yliopistossa, aiheenaan keskiajan tutkimus. Kampe asuu Etelä-Italiassa, työskentelee opettajana Napolissa ja luennoi keskiajan historiasta Marylandin yliopistossa. Kenian naarasleijona on ensimmäinen Kampelta suomennettu romaani.

Uusimmat Historialliset romaanit

salli-koistisen-talvisota
kiellettyjen-kirjojen-lukupiiri
amelie
auschwitzin-viulisti
puhelinpylvaiden-varjossa-valtatie
jaljet-verajalla
perhosten-paivia
sarkyneet-unelmat-iltaruskon-aika-8
ruhtinatar
tanssi-yli-hautojen
hameen-linnan-kerttuli
kun-tuuli-kaantyy
kuninkaallista-rakkautta
jaahyvaiset-roomassa
kosto-huippuvuorten-yot-8
edessa-uusi-kevat
petos
syvarin-perinto
kaarina-maununtytar
viikinkien-valtakunta
syytoksia-iltaruskon-aika-7
matilda
viininviljelijan-tytar
hanen-majesteettinsa-elisabet-ii
matriarkka-2
saalistaja-iltaruskon-aika-6
kirjansitoja
sirkusjuna
jalleennakeminen-huippuvuorten-yot-7
helga

Löydä seuraava suosikkisi

kotiapulainen
rakkautta-rivien-valissa
vankina-thaimaassa
hildur
usvatuulen-valtakunta
jaljilla-3
normaaliusrodeo
kotiapulainen
yellowface
auschwitzin-katilo
syyntakeettomat
valkea-lilja