Kirjeenvaihtaja
premium
15 Elo 2021Tietokirjallisuus

Kirjeenvaihtaja

Kirjailija: Petri Saraste
Lukija: Petri Saraste
Harva ihminen tai edes kirjeenvaihtaja on elämänsä aikana todistanut tuhoa, hätää, kaaosta ja selviytymistä yhtä läheltä kuin pitkän linjan ulkomaantoimittaja Petri Saraste. Kirjassaan Saraste syventää tuntemuksiaan ulkomaan komennuksiensa ajoilta sekä avaa, mitä kaikkea uutis- ja ajankohtaisohjelmien toimittamiseen sisältyy ja minkälaisia jälkiä se voi tekijäänsä jättää.

Petri Sarasteen kirjeenvaihtaja-aikaan mahtuvat muun muassa Berliinin muurin murtuminen, Balkanin sodat, Tsernobylin ja Fukushiman ydinvoimalaonnettomuudet, monet sodat ja luonnonkatastrofit sekä vallankaappaukset ja terrori-iskut, Hän kertoo olleensa monesti vahingossa oikeassa paikassa oikeaan aikaan, mutta sanoo kirjeenvaihtajan työhön kuuluvan myös äkkilähtöjä tapahtumapaikoille mitä ihmeellisimpiä reittejä ja kulkuneuvoja käyttäen.

Saraste kuvaa kirjassaa elävästi kirjeenvaihtajan työtä, joka näkyy katsojalle puolentoista minuutin katkelmina TV:ssä, mutta saattaa viedä tekijältään päivien työn. Hän myös pohtii havainnoillisesti, miten toimittajan ja erityisesti kirjeenvaihtajan työ on muuttunut.

Uusimmat Tietokirjallisuus

toivo-2
kaunokirjallisuuden-karvakuonot-k12j4
kohtalokas-sunnuntai
menneisyyden-suurimmat-mysteerit
tienristeys-2
kaunokirjallisuuden-karvakuonot-k12j3
peritty
kytta-ja-kynamies-k2j8
kaunokirjallisuuden-karvakuonot-k12j2
testamenttini
kiristajat-ja-uhrit
kaappari-lamminparras
tuhottu-lapsuus
miehenkuva-kalle-paatalon-perinto
kytta-ja-kynamies-k2j7
laupias-murhamies
kaunokirjallisuuden-karvakuonot-k12j1
ystavyys-ja-kaipaus
tanskan-tiger-king
kytta-ja-kynamies-k2j6
petos-3
tunkeilija
kytta-ja-kynamies-k2j5
sydansuruja-3
kytta-ja-kynamies-k2j4
25-maailman-oudointa-rikosta
etusivun-rikokset-2
remu-henry-aaltosen-ihmeellinen-elama
valheiden-sota
jaan-valta-vaihtuu

Löydä seuraava suosikkisi

tinna
petetty-2
profiloija
kaikki-elamastani
teddy
poikaystava
jaljilla-4
mita-kuolleet-kertovat
woltin-tarina
jht-missio-vai-mielenrauha
toivo-on-tekoja
niko
aitikirja-2