Kullan kaipuu
premium
26 Joulu 2022Kaunokirjallisuus

Kullan kaipuu

Kirjailija: Anneli Kanto
Lukija: Ella Pyhältö
Armi on löytänyt rakkauden Maajussille morsian -ohjelmasta ja muuttanut Henrinsä perässä kaupungista maalle. Kitkerän avioeron läpikäyneen palkanlaskijan elämään uusi ihmissuhde tuo paitsi intohimoa ja läheisyyttä myös ompeluseuran myötä uusia ystäviä ja käsityöharrastuksen. Edes se, että Armi on joutunut jättämään työnsä ei voi himmentää uuden elämän hohtoa. Yllättäen Armi saa kuulla huhuja, että läheiseltä Varhiovuorelta etsitään malmia. Perimätiedon mukaan Varhionvuoressa on kultasuoni. Uutinen saa maalaiskylän asukkaat jakautumaan kahteen leiriin: osa haluaa hyötyä malmin mahdollistamasta talouskasvusta, toinen puoli pelkää kaivoksen tuhoavan ainutlaatuisen maalaismaiseman. Mutta miten on Armin oman kullan ja rakkauden laita? Anneli Kannon Kullan kaipuu on mukaansatempaava ja humoristinen hyvän mielen romaani, jossa ei vältellä elämän rosoistakaan puolta. Se on laajennettu versio alun perin Kodin Pellervossa julkaistusta Isoäidin neliöt -jatkosarjasta. Anneli Kanto on monesti palkittu kirjailija, jonka kynästä syntyy niin historiallisia romaaneja, näytelmiä, lastenkirjoja kuin hykerryttävää viihdekirjallisuuttakin.

Uusimmat Kaunokirjallisuus

kulisseja-ja-koirankujeita-19
kulisseja-ja-koirankujeita-18
koodinimi-volk
kulisseja-ja-koirankujeita-17
polttarit
keltainen
syva-valhe
prinsessan-lahja
kulisseja-ja-koirankujeita-16
umpikuja-2
sinun-vuorosi-tulee
varjosusi
tienristeys-2
huvijahti
shivan-silma
katso-minua
yoihmisia
kulisseja-ja-koirankujeita-15
metsastajatar-huippuvuorten-yot-14
olkitytto-ja-susinarttu
norjalainen-tytar
lost-and-lassoed-lassottu
koti-applemoresta
maria-kohtaloni-nainen
operaatio-hossa
kulisseja-ja-koirankujeita-14
pakkomielle-2
kulisseja-ja-koirankujeita-13
yksi-hyva-asia
herkuleen-kahleet

Löydä seuraava suosikkisi

tinna
petetty-2
profiloija
kaikki-elamastani
teddy
poikaystava
jaljilla-4
mita-kuolleet-kertovat
woltin-tarina
jht-missio-vai-mielenrauha
toivo-on-tekoja
niko
aitikirja-2