Liitto
premium
2 Marras 2010Kaunokirjallisuus

Liitto

Kirjailija: Tuomas Kyrö
Lukija: Päivi Akonpelto, Veikko Honkanen

Tapahtuu se, mitä kesäisin tapahtuu: nuori mies ja nainen kohtaavat. Mies osaa pidättää hengitystä ja puhetta, nainen tahtoo enemmän kuin voi saada. He muodostavat perheen, koska niin kuuluu tehdä. Syntyy lapsia, jotka eivät saa kasvaa aikuisiksi. Nuorella miehellä on sisko, hyvä ihminen, jonka kohtalon sanelee rakkaus Adolf Hitleriin. Alkaa sota, joka ei pääty rauhaan. He käyvät sitä kaikki, elämänsä loppuun saakka. Liitto on tragikoominen romaani ihmisistä, joiden unelmia ja vaatimuksia elämä ei ota huomioon. Se on tarina ihmisistä, jotka vahingossa urheina ja tietämättään sitkeinä selviävät yhdestä sodasta vain kohdatakseen seuraavan. He sopeutuvat, luopuvat ja selviytyvät, toistensa avulla ja toisistaan huolimatta. Liitto on suuri tarina pienistä ihmisistä. Se naurattaa ja itkettää, on armoton ja armelias - yhtä kohtuuton kuin elämä itse. Tuomas Kyrö on syntynyt vuonna 1974. Liitto on hänen kolmas romaaninsa. Tämän ilmestyessä Kyrö asuu puolisonsa ja tyttärensä kanssa Eeva Joenpellon testamenttaamassa kirjailijakodissa Lohjan Sammatissa sen ensimmäisenä stipendiaattina. Äänikirjan kertojat ovat näyttelijät Päivi Akonpelto ja Veikko Honkanen.

Uusimmat Kaunokirjallisuus

kulisseja-ja-koirankujeita-5
kulisseja-ja-koirankujeita-4
kulisseja-ja-koirankujeita-3
julmuutesi-jaljet
se-joka-laumaa-vartioi
28-kesaa
silkkitie
tutkielma-inhimillisesta-kayttaytymisesta
haikailemattomat
murha-lochinverissa
vuoroveden-aikaan
kulisseja-ja-koirankujeita-2
rakkauden-koeaika
karhunkaatajat
tama-kesa-on-meidan
provencen-polttava-valo
hyvasti-iijoki
tunturisaaga-4-risteyksessa
kulisseja-ja-koirankujeita-1
yot-vailla-sarastusta
nalan-peili
herttakuningatar
aurinkoa-ja-apilankukkia
ystavyys-ja-kaipaus
custom-housen-murha
norsu-tulee
valehtelija-2
riley-thorn-ja-tuhon-tuulahdus
toivon-siivet
polttomerkki

Löydä seuraava suosikkisi

aitikirja-2
niko
jht-missio-vai-mielenrauha
toivo-on-tekoja
jaljilla-4
tinna
poikaystava
petetty-2
woltin-tarina
mita-kuolleet-kertovat
kaikki-elamastani
teddy
profiloija