M-ryhmä III
premium
5 Maalis 2020Kaunokirjallisuus

M-ryhmä III

Kirjailija: Christina Larsson
Lukija: Karoliina Kudjoi
Jotkut ihmiset ansaitsevat rangaistuksen, toiset ansaitsevat kuolla. M-ryhmä suuntaa Katrineholmiin selvittämään oikeuslääkäri Nils Sachsin raakaa murhaa. Tehtävä herättää voimakkaita tunteita Nora Fellerissä, sillä juuri Nils on yksi niistä, jotka saivat hänet jättämään aikaisemman tehtävänsä Katrineholmin poliisissa. Kaikki jäljet osoittavat yhteen ja samaan suuntaan, mutta Noralla on pahaenteinen tunne, ettei kaikki mene aivan niin kuin pitäisi. M-ryhmän kollegoiden väliset kahnaukset käyvät vain ikävämmiksi, eikä Nora pysty enää luottamaan keneenkään. Hänelle alkaa vähitellen valjeta, että hän on vain nappula pelissä, jonka lonkerot ulottuvat yhteiskunnan korkeimpiin kerroksiin asti. M-ryhmä on synkkä jännityssarja ruotsalaiselta Christina Larssonilta, jonka koukuttavat dekkarit ovat menestyneet Ruotsissa erityisen hyvin nimenomaan äänikirjoina. Ruotsissa syksyllä 2019 huiman lähdön saanut trilleritrilogia M-ryhmä julkaistaan keväällä 2020 myös espanjaksi, portugaliksi ja venäjäksi.

Uusimmat Kaunokirjallisuus

pimeyden-syli-2
taivaalla-virtaavat-joet
hakki
harmaan-hehkua
rakkauden-arvoinen
ruttotytto
joulun-lahjat
enkelinkihara
vallaton-waltari
melkein-taydellinen-kesa
kun-on-kaikki-katoava
kun-totuus-sattuu
ala-kysy-lupaa
unohtumaton-carrie-soto
talismaani
terapeuttini-on-ihmissusi
kaaos-2
puoliverinen
nelja-kertaa-kosto-2
tapahtukoon-minun-tahtoni
haikaileva-sydan-huippuvuorten-yot-15
lemmenlupauksia-avainkukan-kartanossa
asun-talossa-ikuisesti
totuuden-hetki-4
dungeons-dragons-dragonlance-kronikat-syyshamaran-lohikaarmeet
kun-mikaan-ei-ole-totta
routaan-kaadetut
james
rakkautta-ja-petoksia
unelmia-etelarannikolla

Löydä seuraava suosikkisi

tinna
petetty-2
profiloija
kaikki-elamastani
teddy
poikaystava
jaljilla-4
mita-kuolleet-kertovat
woltin-tarina
jht-missio-vai-mielenrauha
toivo-on-tekoja
niko
aitikirja-2