Mies metsätieltä
premium
15 Heinä Psykologiset trillerit

Mies metsätieltä

Kirjailija: Pirjo Tuominen
Lukija: Krista Putkonen-Örn

Koukuttavaa jännitystä kansallismaisemassa.

Tiukasti otteessaan pitävä jännitysromaani pureutuu syvälle traagisiin ihmiskohtaloihin lama-ajan jälkimainingeissa.

1990-luvun lama on koetellut Elisaa. Kodin ja työn menettämisessä on jo kerrakseen, mutta niitä seuraa iskuista raskain, Elisan pankinjohtajamiehen tapaturmainen kuolema. Elisalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin yrittää selvitä suruvuodesta itsevaltaisen anoppinsa nurkissa. Eräänä päivänä talvisella metsätiellä Elisan onni kuitenkin kääntyy: hän tapaa hiljattain leskeksi jääneen komean arkkitehdin. Rakkaus roihahtaa ensisilmäyksellä, ja pian juhlitaan jo häitä. Kaiken pitäisi viimein olla hyvin, mutta kuka haluaa muuttaa Elisan satumaisen onnen painajaiseksi?

Mies metsätieltä yhdistelee taitavasti romantiikkaa ja salaperäistä jännitystä. Teos on julkaistu alun perin vuonna 2000.

Lukijoiden suursuosikki Pirjo Tuominen on julkaissut yli viisikymmentä teosta, joista suurin osa on historiallisia romaaneja. Tuomisen teokset elävät uutta nousukautta. Niistä välittyy paitsi syvä ihmistuntemus myös Tuomisen laaja kokemus liike- ja talouselämästä.

Uusimmat Psykologiset trillerit

seuraaja
katseilta-piilossa
huijari
teddy
pimeyden-polut
puoliso
syylliset
poikaystava
pitka-marssi-2
hylynryostajan-tytar
iso-paha-susi
hapean-tie
kaikki-nuo-valheet
ilveksen-kynnet
kuherruskuukausi
yo-jona-katosit
sina-kesana
opettaja
pimennys
kaikki-vaanivat-vaarat
valoisin-yo
vihan-varjot
suloinen-raivo
valaistunut-tappaja
kaltaiseni-hirvio
mies-vailla-sydanta-2
tyokaveri
julmuuden-oppitunti
kivi-paperi-sakset
kun-kaikki-on-ohi

Löydä seuraava suosikkisi

jht-missio-vai-mielenrauha
toivo-on-tekoja
jaljilla-4
tinna
poikaystava
petetty-2
woltin-tarina
mita-kuolleet-kertovat
let-them-teoria
jaljilla-3
kaikki-elamastani
teddy
pitka-vuoro
syyntakeettomat