Murha rapujuhlien aikaan
premium
5 Elo Cozy crime

Murha rapujuhlien aikaan

Kirjailija: Anna Ihrén
Lukija: Aarne Linden
Hyvänmielen rikossarja alkaa keskellä saariston kesää.

Kesäillat hämärtyvät aina vain aikaisemmin elokuun laskeutuessa Ruotsin länsirannikolle. Kun paikallisesta lahdesta löydetään nuori nainen hukkuneena, paikalle hälytetään saaristopoliisi Bill Strand. Kuolemantapaus osoittautuu nopeasti murhaksi, mutta vähäiset johtolangat tuntuvat päättyvän umpikujaan.

Saariston kyläyhteisöä järkyttäneen murhatapauksen lisäksi Bill yrittää sopeutua yksinhuoltajan arkeen ja kantaa huolta 11-vuotiaasta Freja-tyttärestään. Kesäinen saaristoelämä rapukesteineen, iltauinnit tyttären kanssa sekä työkaveri Vendela tuovat iloa miehen elämään, mutta miten saaristolaispoliisien käy, kun epätoivoiseksi muuttuva jahti pakottaa heidät turvautumaan epätavallisiin menetelmiin?

Anna Ihrén on kansainvälistä mainetta niittänyt ruotsalainen rikoskirjailija. Murha rapujuhlien aikaan on ensimmäinen osa lämminhenkistä Saaristolaispoliisi-menestyssarjaa, joka seuraa saaristopartion tutkimuksia Ruotsin kuvankauniilla länsirannikolla.

Uusimmat Cozy crime

kirjastomurha-englantilaisittain
hevosenkenka
kun-luminen-on-maa
kissa-joka-jaljitti-kaappaajan
aviomiehen-salaisuus
sininen-ruusu
aaneton-on-aamunkoi
kiven-varjo
kuolema-kukkaruukussa
hiljaa-keinuu-hirttokoysi
kertaalleen-kuollut-2
aarteenetsijoiden-klubi
vainajat-vailla-armoa
rikkihappo
myrkky-vesilasissa
rei-shimura-ja-helmenkalastaja
kuollut-karkuteilla
kuolema-caprilla
taiteilijan-kuolema
kissa-joka-saalisti-syyllisen
kirjeita-murhakartanosta
vain-ajan-kysymys
keisarinvihrea
kevattuulia-ja-petoksenvihreaa
epailyttavan-elainlaakarin-tapaus
yksi-ruumis-liikaa
antiikin-metsastajat-kuolema-punaisellamerella
kivineidot
murha-luostarissa
mita-kylvat

Löydä seuraava suosikkisi

jht-missio-vai-mielenrauha
toivo-on-tekoja
jaljilla-4
tinna
poikaystava
petetty-2
woltin-tarina
mita-kuolleet-kertovat
let-them-teoria
jaljilla-4
kaikki-elamastani
teddy
pitka-vuoro
syyntakeettomat