Pahan syleily
premium
5 Heinä 2024Dekkarit

Pahan syleily

Kirjailija: Ari Wahlsten
Lukija: Pertti Koivula

Ratkaistuksi luullun tapauksen pöyhiminen synnyttääkin lisää ruumiita.

Yksityisetsivä Kit Karisma päätyy tuntemattoman tahon tappolistalle uuden tehtävänantonsa seurauksena.

Auto-onnettomuudessa menehtyneen luontoaktivistin sisar palkkaa Karisman tutkimaan turmaan liittyviä epäselvyyksiä. Tämän seurauksena Karisma halutaan pois päiviltä, ja yhteenotto saa aikaan lumipalloefektin: pian syntyy parikin ruumista sekä poliittista eliittiä ravisteleva skandaali.

Kaikki tuntuu kytkeytyvän epämääräisellä tavalla hyvämaineiseen rakennusyhtiöön, jonka toimia Karisma ryhtyy selvittelemään radikaalin ympäristöjärjestön tuella. Jäljet johtavat pitkälle Lapin upeisiin erämaihin saakka, mutta loppupeli käydään silti kuolemankolkossa ympäristössä Helsingin ytimessä. Ja tuohon hengenvaaralliseen peliin osallistuvat sellaiset yllättävät tahot, joita kukaan ei olisi alun perin pelureiksi veikannut.

Pahan syleily on kahdeksas itsenäinen osa Ari Wahlstenin dekkarisarjassa, jonka päähenkilö Kit Karisma kulkee Helsingin kaduilla amerikkalaisten kovaksikeitettyjen jännitysromaanien hengessä.

Ari Wahlsten on kirjailija, käsikirjoittaja ja ohjaaja, jonka Kit Karisma -dekkarisarja on kerännyt runsaasti kiitosta kriitikoilta ja lukijoilta. Wahlsten asuu Helsingissä ja on opettanut luovaa kirjoittamista yhdentoista vuoden ajan Kriittisessä korkeakoulussa.

Uusimmat Dekkarit

siihen-loppui-satumaa
laululintu
syva-valhe
varjosusi
yoihmisia
operaatio-hossa
valheiden-talo
yoankkuri
kiristajat-ja-uhrit
ruuhi
julmuutesi-jaljet
murha-lochinverissa
haikailemattomat
yot-vailla-sarastusta
norsu-tulee
custom-housen-murha
polttomerkki
murhia-ja-kenkia
murha-kesayossa
jaalinnun-lento
tunkeilija
gettokingi
betoniblondi
sarkyneet-enkelit
katalonialainen-kaava
toiset-20-yotonta-yota
eipa-aikaakaan-niin-voi-kauhistus
kuiva-maa
petos-2
konnanleinikki

Löydä seuraava suosikkisi

tinna
petetty-2
profiloija
kaikki-elamastani
teddy
poikaystava
jaljilla-4
mita-kuolleet-kertovat
woltin-tarina
jht-missio-vai-mielenrauha
toivo-on-tekoja
niko
aitikirja-2