Pahansisuinen - Jouko Turkan elämä
premium
19 Elo Elämäkerrat

Pahansisuinen - Jouko Turkan elämä

Kirjailija: Kai Häggman
Lukija: Juhani Rajalin

Lajinsa viimeinen.

Ensimmäinen elämäkerta suomalaisen teatterin suurmiehestä ja riitapukarista. Jouko Turkka oli pitkään Suomen vihatuin mies, mutta vihaajista useimmat eivät nähneet yhtään hänen ohjaamaansa esitystä. Pelkkä pistävä katse ja tahallisen provosoivat mielipiteet riittivät. Turkka oli teatteriohjaajana aikanaan visionäärinen, mutta jälkimainetta leimaa hänen aikansa Teatterikorkeakoulun professorina.

Palkittu tietokirjailija Kai Häggman avaa tuntemattomia puolia Jouko Turkan elämästä. Samalla hän kuvaa suomalaisen kulttuurielämän värikkäitä ja myrskyisiä vuosikymmeniä.

Jouko Turkka oli isoveljensä mukaan jo koulupoikana niin pahansisuinen, ettei hänen kanssaan voinut keskustella. Kouluun hän kulki tien vierellä, ei koskaan tiellä kuten muut. Tämä toistui myös aikuisena. Turkka oli epäsosiaalinen, mutta mielellään julkisuudessa. Paradokseja riitti.

Turkka ei halunnut miellyttää sen paremmin kollegoita kuin teatteriyleisöä. Hän muistutti usein, että ihminen oli syntynyt kusen ja paskan välistä ja loppu olikin pelkkää alamäkeä.

Turkalla oli myös toinen puoli. Teatterikoulussa monet oppilaat palvoivat opettajaansa ja samaan aikaan teatterikriitikot ylistivät Turkan ohjauksia. Hän jätti pysyvän jäljen suomalaiseen teatterikenttään niin hyvässä kuin pahassa.

Suomen ja Skandinavian historian dosentti Kai Häggman on kirjoittanut 2000-luvulla seitsemän jykevää kirjaa suomalaisesta kulttuurihistoriasta ja kulttuuri-instituutioista, muun muassa Päänäyttämöllä: Suomen Kansallisteatterin 150 vuotta (2022). Tämän lisäksi hän on tutkinut mm. perhehistoriaa, metsäteollisuutta ja suomalaista arkea. Hän toimi pitkään myös WSOY:n Kirjallisuussäätiön hallituksen puheenjohtajana. Häggman on ylpeä siitä, että hän on elättänyt itsensä yli 40 vuotta akateemisilla pätkätöillä, kirjoja kirjoittamalla.

Uusimmat Elämäkerrat

optimisti
totuuksia-plastiikkakirurgiasta
pyha-luvattu-sota
kytta-ja-kynamies-k1
uskollinen-kuolemaan-saakka
valioliigan-kulisseissa
jope
jolle
stadin-vakea
verkkorikokset
borgata-vallan-haastajat
viron-mafian-kummiseta
jari-matti-latvala-yhta-rallia
elavan-leski-kun-psykoosi-hautaa-rakastetun
krimisarkisto-k2j8
harri-moisio-route-66-radiomiehen-mietteita-matkan-varrelta
krimisarkisto-k2j7
krimisarkisto-k2j6
krimisarkisto-k2j5
alamaailman-naiset
taylor-swift-2
aina-jaa-jalki
saadyton
krimisarkisto-parhaat-rikosmokat
krimisarkisto-k2j4
kokaiinikentta
eliittiseksiklubin-paivakirja
sadetakkitappaja
sellasta
vahva-naishahmo

Löydä seuraava suosikkisi

kotiapulainen
rakkautta-rivien-valissa
suomalaiset-sarjamurhaajat
hildur
me-olimme-valehtelijoita
auschwitzin-viulisti
jaljilla-3
normaaliusrodeo
kotiapulainen
yellowface
auschwitzin-katilo
syyntakeettomat
valkea-lilja