Syövän arvoitus
premium
23 Syys Hyvinvointi

Syövän arvoitus

Kirjailija: Risto Isomäki
Lukija: Jukka Pitkänen
Entä jos meidän olisi mahdollista ehkäistä suurin osa syövistä jo lähitulevaisuudessa?

tietokirjallisuus, terveys, syöpä, ennaltaehkäisy, Risto Isomäki, lääketiede, hyvinvointi, tutkimustieto, yhteiskunta

Kansainvälisesti arvostetun Risto Isomäen uutuusteos tarttuu aikamme polttavimpaan terveyskysymykseen otteella, joka yhdistää laajan tutkimustiedon trillerimäiseen imuun.

Viimeisten kahdensadan vuoden aikana eurooppalaisten ikäkorjattu eli elinikään suhteutettu syöpäkuolleisuus on kymmenkertaistunut. Miesten ikäkorjattu syöpäkuolleisuus on kasvanut vielä paljon enemmän, sillä kaksisataa vuotta sitten syöpä oli naisten tauti. 90 prosenttia kaikista syövistä löydettiin tuolloin naisilta, nykyään naisilla on vähemmän syöpiä kuin miehillä.

Hätkähdyttävät tiedot syöpäkuolleisuuden kasvusta perustuvat maailman vanhimpiin kuolinsyytilastoihin sekä egyptiläisiä muumioita koskeviin aineistoihin.

Miksi ikään suhteutettu syöpäkuolleisuus on kasvanut näin paljon vaikka me pystymme nykyään parantamaan joka toisen syövän pysyvästi? Miksi ongelma on pahentunut, vaikka melkein kaikki tunnetut, varmasti syöpää aiheuttavat altistukset ovat vähentyneet? Miksi myös suhteellisen nuorten ihmisten syöpäsairastavuus on lähes kaksinkertaistunut viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana?

Risto Isomäen huippukiinnostava tietokirja käy jopa hiukan salapoliisiromaanin muotoa jäljitellen läpi uusia, syövän syntymekanismeihin liittyviä teorioita ja tutkimuksia. Se kertoo mitä me kaikki voimme jo nyt tehdä pienentääksemme omaa syöpäriskiämme ja mitä meidän pitäisi tehdä valtioiden tasolla ongelman voittamiseksi.

Risto Isomäki on palkittu kirjailija ja ympäristöaktivisti, jonka teoksia on käännetty yli 20 kielelle. Isomäki on saanut muun muassa Suomen tiedetoimittajien liiton tiedeviestintäpalkinnon ja Tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinnon. Syövän arvoitus on teos, jonka kirjoittamisen Isomäki aloitti jo vuonna 1985, havaittuaan että intialaisilla naisilla esiintyy paljon odotusarvoja vähemmän keuhkosyöpää. Hän kuitenkin pystyi mielestään julkaisemaan kirjansa vasta nyt, erilaisten tutkimustulosten pitkään täysin järjenvastaiselta tuntuneen ristiriitaisuuden takia.

Uusimmat Hyvinvointi

ahdistus
uusi-perhe
muita-herkempi
aidiksi-vai-ei
diagnoosivyory
lapimurto-2
miten-saan-ystavia-menestysta-vaikutusvaltaa
kremlin-kasvattama
kun-turvaverkko-petti
sittenkin-ehja
paatos-2
mutta-mina-selvisin
toissa-mlkkujen-kanssa
pettymyksen-voittamisen-anatomia
tunnista-motiivisi
tunne-kiertosi
mielenrauhaa-eft-menetelmalla
johtaja-ja-meedio
vaihdevuodet-luonnollisesti
mestari
iso-o
avoin-vuosi
aiti-ala-unohda-minua
vauvakaupan-varjot
kaikki-ohimenneet-miehet
miten-olla-mina
kirjoituksia-elamasta
rakas-uusi-aiti
sokea-piste-3
zen-ja-muumit

Löydä seuraava suosikkisi

jaljilla-5-2
vendi
vankilatarinoita-sorkasta
eilisvuosi
cinnamon-falls-murha-kahvilassa
niko
kun-mikaan-ei-ole-totta
nico-lingman
poikaystava
aitikirja-2
jaljilla-4