Tilasin isäni palkkamurhan
premium
30 Tammi True crime

Tilasin isäni palkkamurhan

Kirjailija: Aatu Halonen, Linda Rantanen
Lukija: Tommi Bäckman
Tällaista kirjaa ei ole julkaistu Suomessa koskaan aiemmin.

Aatu oli löytänyt pimeästä verkosta miehen nimimerkillä "Musta kolmio". Sopimus oli neuvoteltu Wickr Me -sovelluksen kautta. Kun työ olisi tehty, mies saisi palkkionsa.

"Musta kolmio" avasi mukanaan tuomansa kassin, riisui takkinsa ja työnsi sen laukkuun. Takin tilalle, vaatteiden päälle, hän puki kylpytakin ja vaihtoi jalkoihinsa crocsit.

Laukusta mies otti mukaansa vielä kääntöveitsen, pätkän köyttä ja nippusiteitä.

Tammikuun 28. päivänä vuonna 2020 Tampereella tapahtui poikkeuksellinen henkirikos. Uhri oli keski-ikäinen mies, ja tappaja oli palkattu tehtäväänsä Tor-verkon kautta. Murhan oli tilannut uhrin aikuinen poika, Aatu Halonen. Tässä kirjassa hän kertoo tarinansa, ja se on ainutlaatuinen koko Suomen rikoshistoriassa.

Kirja ei pyri oikeuttamaan rikosta. Sen sijaan se haastaa lukijan pohtimaan, miten päällisin puolin hyvässäkin perheessä voi tikittää aikapommi. Milloin paine käy niin raskaaksi, että ihminen päätyy epätoivoisiin tekoihin?

Kirjan on toimittanut rikoskirjailija ja -toimittaja Linda Rantanen. Rantanen on perehtynyt Halosen vankilassa kirjoittamiin teksteihin ja käynyt läpi häntä koskevia aineistoja, kuten mielentilatutkimuksen, esitutkintamateriaalin ja oikeuden pöytäkirjan.

Uusimmat True crime

syyttaja-ii
suomen-murhaajanaiset
hiljaiset-todistajat
tahtaimessa-ghislaine
kiven-sisalla-k1
6-hirsipuun-pitka-varjo
5-hirsipuun-pitka-varjo
31-tunnin-ihmisjahti-helsingissa
gangsteri-ja-kytta
rantakadun-vaiettu-synti
kolme-laukausta-pimeydessa
talviyon-kutsumaton-vieras
sina-kuolet-huomenna
narsistit-vankilassa-2
rikosten-kuopio
rahikka
vuorisen-vieraana-kenneth-kentsu-eriksson
vendi
poliisineuvottelijat
suomalaisen-henkirikoksen-anatomia
kahdeksan-tuomittua-miesta-sotasyyllisten-vankilavuodet
hymni-elamalle-ei-enaa-hapeaa
cannonball-mc-2
musta-raivo-2
likaista-hiihtoa-ja-puhdasta-pajunkoytta
pinnan-alla-mies-sukellusvenemurhan-takana
no-angel
lyijykausi
kuoleman-katu
immun-ja-kalen-rotoskatsaus-k6

Löydä seuraava suosikkisi

aitikirja-2
niko
jht-missio-vai-mielenrauha
toivo-on-tekoja
jaljilla-4
tinna
poikaystava
petetty-2
woltin-tarina
mita-kuolleet-kertovat
kaikki-elamastani
teddy
profiloija