Toinen maailmansota, osa 1
premium
13 Tammi 2020Historia

Toinen maailmansota, osa 1

Kirjailija: Antony Beevor
Lukija: Jukka Pitkänen

Järisyttävä lukuelämys kaikkien aikojen julmimmasta ja tuhoisimmasta sodasta.

Toinen maailmansota, ihmiskunnan historian kaikkien aikojen tuhoisin katastrofi, on vaikuttanut jälkipolvien maailmankuvan muokkautumiseen enemmän kuin mikään muu kansainvälinen konflikti. Vaikka sodan keskeisiä käänteitä on kartoitettu jo lukemattomin kirjoin ja elokuvin, kokonaiskäsitys aiheesta on jäänyt hajanaiseksi ja osin myös harhaanjohtavaksi.

Kansainvälisistä bestsellereistään palkittu historioitsija Antony Beevor esittää tässä uransa magnum opuksessa tuoreimpaan tutkimustietoon pohjaavan näkemyksensä. Toisen maailmansodan historian jo aiemmilla teoksillaan mullistaneessa Beevorissa yhdistyvät ihanteellisesti paitsi lennokas kaunokirjallinen tyyli myös laajojen asiakokonaisuuksien suvereeni hallinta.
Valtapoliittisiin voimasuhteisiin pureutuva, moraalisesti tasapuolinen ja huolellisesti taustoitettu kokonaisesitys ei säästä ideologiseen tekopyhyyteen ja juonitteluun sortuneita valtakuntien johtajia. Heidän suuruudenhullujen päätöstensä seurauksena kymmenet miljoonat tavalliset rivisotilaat ja siviilit saivat surmansa mitä julmimmalla tavalla vuosina 1939–1945. Toinen maailmansota vangitsee lukijansa ja vie sodan dramaattisille tapahtumapaikoille sen kaikille rintamalohkoille: myrskyävän Atlantin sukellusvenejahdista Pohjois-Afrikan hehkuville aavikoille, Burman viidakoista itärintaman jäätäville aroille ja aina luhistuvan Euroopan rauniokaupunkien, natsien keskitysleirien ja Japanin keisarikunnan viimeisiin kauhunhetkiin.

Toinen maailmansota, osa 1 -äänikirjakattaa sodan aikavälin kesä-elokuu 1939 – tammikuu 1943.

Uusimmat Historia

myyttinen-hauki
ior-bockin-suuri-saaga
kirurgina-aarioloissa
vaantaen-ja-linjaten
audrey
zen-ja-muumit
vakooja-perheessa
viimeinen-papitar
syvasti-kaivaten
nasaretin-mestarin-tarina
paholaisen-salaliitto
pohjois-korean-naiset
kaikki-puolestasi
rasputin
suomi-neuvostoliitto-ja-kylma-sota
pohjois-savon-escobar
a-w-yrjana-alkemisti
olof-palmen-murha-10-tutkintalinjaa
viikinkien-historia
kuningas-daavidin-pitka-varjo
sotien-syyllisyys
venaja-miehittajana
kahdeksan-tuomittua-miesta-sotasyyllisten-vankilavuodet
sotarosvojen-paratiisi
pohjoiset-riimut
piiritys
gulagin-viisas
nelja-punaista-puseroa
berliinin-tuho
hyokkays-lansirintamalla

Löydä seuraava suosikkisi

aitikirja-2
niko
jht-missio-vai-mielenrauha
toivo-on-tekoja
jaljilla-4
tinna
poikaystava
petetty-2
woltin-tarina
mita-kuolleet-kertovat
kaikki-elamastani
teddy
profiloija