Urheilun huippujuristi Olli Rauste
premium
29 Syys Elämäkerrat

Urheilun huippujuristi Olli Rauste

Kirjailija: Olli Rauste
Lukija: Petri Hanttu

Miten voi puolustaa urheilijoita, joita epäillään esimerkiksi dopingista?

Urheiluoikeuden asiantuntija Olli Rauste on ollut mukana ratkaisemassa suomalaisen urheiluhistorian puhutuimpia oikeusjuttuja. Tässä kirjassa hän kertoo, mitä todella tapahtui kulissien takana – ja mitä se kertoo oikeuden toteutumisesta huippu-urheilussa.

Olli Rauste on ollut mukana Hiihtoliitto-STT-jutussa ja monissa dopingjutuissa. Ne ovat kuohuttaneet mielialoja ja ovat osa suomalaista urheiluhistoriaa. Rauste kertoo, minkälaista on ollut puolustaa urheilijaa, jonka suuri yleisö ja media ovat jo tuominneet huijariksi. Samalla hän pohdiskelee, onko asiassa "väärällä puolella" asettuessaan järjestelmää vastaan.

Rauste kertoo myös omista kokemuksistaan urheilumaailman "korkeimmasta oikeudesta" CAS:ista, maailman antidopingorganisaatio WADA:sta, dopingin vastaisen työn uranuurtaja Timo Seppälästä ja kotimaisista alan instituutioista.

Olli Rauste (s. 1963) varttui Joensuussa Kalevan Rastin kilpasuunnistajana. Urheiluoikeuteen hän perehtyi opiskellessaan Yhdysvalloissa Pennsylvanian yliopistossa. Palattuaan Suomeen Rausteesta tuli nopeasti alan uranuurtaja. Rauste on ollut 30 vuoden ajan CAS:in jäsen.

Uusimmat Elämäkerrat

taksinkuljettaja
positiivinen
suomen-nuijituin-nainen-anni-polvan-elama-ja-teokset
vuorisen-vieraana-kenneth-kentsu-eriksson-j7
surun-suitsima-suku
tunnusta-tai-kuole
han-kuuli-lintujen-laulavan
pahassa-paikassa-elamani-poliisina
talvisota-105-kunnian-paivaa
satu-silvon-yhdeksan-elamaa
toivo-on-tekoja
hyvin-sina-parjasit
huijarikreivitar
seksiorja
kirsi-siren-elamani-naytokset
tehtava-keski-suomessa
vuorisen-vieraana-kenneth-kentsu-eriksson-j6
murhan-jaljet
sisalla
kohtalona-elvis
kasvun-kaava
jouko-turkka
krimisarkisto-k2
sateenvarjomurhaaja
vuorisen-vieraana-kenneth-kentsu-eriksson-j5
viimeinen-voitelu
immu-nousut-laskut-ja-sudenkuopat
kaikki-tiet-turvaan
varjomaailma-vanhamyrkky-tutkii
immun-ja-kalen-rotoskatsaus-k6j5

Löydä seuraava suosikkisi

jht-missio-vai-mielenrauha
toivo-on-tekoja
jaljilla-4
tinna
poikaystava
petetty-2
woltin-tarina
mita-kuolleet-kertovat
let-them-teoria
jaljilla-3
kaikki-elamastani
teddy
pitka-vuoro
syyntakeettomat