Uusi Aadam
premium
14 Elo 2023Klassikot

Uusi Aadam

Kirjailija: Helvi Hämäläinen
Lukija: Ritva Ahonen

Komea pienoisromaani intensiivisen psykologisen proosan mestarilta.

Uusi Aadam on helmi 1950-luvulta, eristäytyneen mutta kaiken aikaa kiihkeästi kirjoittaneen Helvi Hämäläisen julkaisematta jäänyt romaani, joka ilmestyi vasta vuonna 1997.

Hannes ja Linnea, keski-ikäiset opettajasisarukset, ovat yhdessä adoptoineet orvoksi jääneen pienen pojan. Poika on kasvanut nuorukaiseksi ja järkyttää nyt kasvattivanhempansa perin juurin ryhtymällä suhteeseen naimisissa olevan perhetuttavan kanssa. Tapahtumasarjassa vaistot ja vietit törmäävät porvarillisen nuhteettomuuden vaatimukseen ja idylli repeytyy peruuttamattomasti rikki.

Helvi Hämäläinen (1907–1998) aloitti kirjailijanuransa vuonna 1930. Hänen läpimurtoteoksensa oli vuonna 1935 ilmestynyt työläiskuvaus Katuojan vettä. Hämäläisen yli 60 vuotta kestäneen uran aikana ilmestyi yli 30 teosta: romaaneja, runoja, näytelmiä ja runonäytelmiä sekä lisäksi esseitä ja artikkeleita. Hämäläinen voitti Finlandia-palkinnon vuonna 1987 runokokoelmallaan Sukupolveni unta.

Uusimmat Klassikot

appelsiininsiemen
kuulotorvi
humiseva-harju-2
tanssi-yli-hautojen
syrjastakatsojan-tarina
rakkaus-vainoaikaan
kaarina-maununtytar
psmith-ratkaisee
kotiopettajattaren-romaani
taikavuori
kootut-kertomukset
mrs-dalloway
oikeusjuttu-2
humiseva-harju
kamelianainen
talvisia-tarinoita
suloinen-myrkynkeittaja
terveisin
ennen-kuolemaa
mariankatu-26
henrikinkatu
yrjonkatu
matkalainen
kirjoituksia-kellarista
liekkeja-laulumailla
dyynin-lapset
orlando
ukkosen-aani
naurua-pimeassa
lolita

Löydä seuraava suosikkisi

jht-missio-vai-mielenrauha
toivo-on-tekoja
jaljilla-4
tinna
poikaystava
petetty-2
woltin-tarina
mita-kuolleet-kertovat
let-them-teoria
jaljilla-3
kaikki-elamastani
teddy
pitka-vuoro
syyntakeettomat