Väkivaltasyyttäjän puheenvuoro
premium
24 Marras 2025True crime

Väkivaltasyyttäjän puheenvuoro

Kirjailija: Jenni Harvio, Terhi Ojala
Lukija: Milla Puolakanaho
Tämä ei ole amerikkalainen rikosdraama. Tämä on nykypäivän Suomi.

"Syyttäjänä minun on ollut pakko kovettaa itseäni jonkin verran. Olen päivittäin tekemisissä ihmismaailman pimeimpien puolien kanssa. Saan lukea ja kuulla esitutkinnan aikana mitä hirveimmistä asioista, joita toisille ihmisille on tehty. Kohtaan työssäni kuolemaa, väkivaltaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Hulluksihan siinä tulisi, jos kaiken päästäisi suodattamatta syvälle tunteisiin."

Murhat, pahoinpitelyt, seksuaaliset hyväksikäytöt ja raiskaukset. Synkimmät ja julmimmat rikokset, joita ihminen voi toiselle tehdä. Tältä todellisuudelta moni haluaisi sulkea silmänsä, mutta joillekin se on osa arkea. Yksi heistä on oululainen syyttäjä Jenni Harvio.

Tässä kirjassa Harvio kertoo työstään väkivalta- ja seksuaalirikosten syyttäjänä. Hän kuvailee, miten syyttäjä on poliisin apuna esitutkinnan aikana ja miten oikeusprosessi etenee syyttäjän työpöydältä tuomioon asti. Samalla Harvio kertoo kohtaamistaan rikoksista, kuten pahoinpitelystä aivan turvakodin kynnyksellä sekä raa'asta kidutusryöstöstä.

Harviota motivoi yksi asia ylitse muiden: rikosvastuun toteuttaminen.

Kirjan toinen kirjoittaja Terhi Ojala on oululainen valokuvaaja ja toimittaja.

Uusimmat True crime

syyttaja-ii
suomen-murhaajanaiset
hiljaiset-todistajat
tahtaimessa-ghislaine
kiven-sisalla-k1
6-hirsipuun-pitka-varjo
5-hirsipuun-pitka-varjo
31-tunnin-ihmisjahti-helsingissa
gangsteri-ja-kytta
rantakadun-vaiettu-synti
kolme-laukausta-pimeydessa
talviyon-kutsumaton-vieras
sina-kuolet-huomenna
narsistit-vankilassa-2
rikosten-kuopio
rahikka
vuorisen-vieraana-kenneth-kentsu-eriksson
vendi
poliisineuvottelijat
suomalaisen-henkirikoksen-anatomia
kahdeksan-tuomittua-miesta-sotasyyllisten-vankilavuodet
hymni-elamalle-ei-enaa-hapeaa
cannonball-mc-2
musta-raivo-2
likaista-hiihtoa-ja-puhdasta-pajunkoytta
pinnan-alla-mies-sukellusvenemurhan-takana
tilasin-isani-palkkamurhan
no-angel
lyijykausi
kuoleman-katu

Löydä seuraava suosikkisi

aitikirja-2
niko
jht-missio-vai-mielenrauha
toivo-on-tekoja
jaljilla-4
tinna
poikaystava
petetty-2
woltin-tarina
mita-kuolleet-kertovat
kaikki-elamastani
teddy
profiloija