Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista
premium
4 Kesä 2019Kaunokirjallisuus

Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista

Kirjailija: Liane Moriarty
Lukija: Meri Nenonen

Sen piti tuntua lomalta.

Älykästä viihdettä parhaimmillaan! Kymmenen päivän loma hyvinvointihotellissa, neuroottiset kanssavieraat ja henkilökohtaisten ongelmien koko kirjo. Nautintoa vai piinaa?

Francesillä on takanaan epäonnistunut suhde, huolenaan monta ylimääräistä kiloa ja meneillään elämänsä pahin ammatillinen kriisi. Kun hän varaa loman ensiluokkaisesta hyvinvointihotellista, hän näkee jo sielunsa silmin astuvansa hotellin ovesta ulos parempana versiona itsestään. Samaan aikaan hotelliin majoittuu kahdeksan muutakin uuden elämän etsijää. Joukkoon mahtuu pieni perhe, jonka surun kaikki aistivat, väsynyt kotiäiti, jonka ajatukset kiertävät kehää, ja asianajaja jonka harrastuksena on erilaiset hyvinvointiretriitit. Kenelläkään vieraista ei ole aavistusta mitä tuleman pitää. Sen tietää vain salaperäinen hotellin johtaja Masha, joka ohjailee taitavasti kunkin vieraan päivittäistä rytmiä. Harmi kyllä, Masha ei tyydy vain asiakkaiden pieneen painonpudotukseen tai aurinkotervehdyksen opetteluun, hän haluaa antaa heille jotain paljon enemmän. Nicole Kidmanin tuotantoyhtiö on hankkinut romaanin filmatisointioikeudet.

Liane Moriarty on mustan huumorin ja terävän itseironian taituri ja murhilla maustetun viihteen menestyneimpiä tekijöitä. Hän ei tunnetusti pelkää käsitellä vakavia aiheita, ja kirjaa lukiessa virtaavat sekä nauru että kyyneleet: Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista on älykästä viihdettä parhaimmillaan. HBO:n menestyssarja Big Little Lies siivitti australialaiskirjailijan uuteen, kansainväliseen suosioon.

Uusimmat Kaunokirjallisuus

kulisseja-ja-koirankujeita-4
julmuutesi-jaljet
se-joka-laumaa-vartioi
kulisseja-ja-koirankujeita-3
28-kesaa
silkkitie
rakkauden-koeaika
tama-kesa-on-meidan
kulisseja-ja-koirankujeita-2
karhunkaatajat
vuoroveden-aikaan
murha-lochinverissa
tutkielma-inhimillisesta-kayttaytymisesta
haikailemattomat
yot-vailla-sarastusta
kulisseja-ja-koirankujeita-1
nalan-peili
tunturisaaga-4-risteyksessa
provencen-polttava-valo
hyvasti-iijoki
ystavyys-ja-kaipaus
custom-housen-murha
herttakuningatar
aurinkoa-ja-apilankukkia
norsu-tulee
riley-thorn-ja-tuhon-tuulahdus
valehtelija-2
toivon-siivet
polttomerkki
seitseman-sormusta

Löydä seuraava suosikkisi

aitikirja-2
niko
jht-missio-vai-mielenrauha
toivo-on-tekoja
jaljilla-4
tinna
poikaystava
petetty-2
woltin-tarina
mita-kuolleet-kertovat
kaikki-elamastani
teddy
profiloija