
63. Toni Kostian: Sukellus amerikkalaisiin streamereihin ja perhokalastajan paratiisiin nimeltä Montana
"Minun streamerkalastus perustuu ajatukselle, jossa pyritään herättämään kohdekalassa tietty agressiivisuus, joka pakottaa sen reagoimaan perhoon." toteaa tämän jakson vieras, Michelinravintola Grönin perustaja sekä Good Hooks Fly Shop -perhokauppaa pyörittävä huippukokki Toni Kostian, jolle perhokalastus on ollut iso henkireikä elämässä pitkään. Toni vie meidät matkalle streamerkalastukseen, jonka perhot ja tekniikat ovat melko kaukana totutuista kotimaisesta lähestymisestä. Artikuloidut, suurehkot shankkeihin sidotut streamerit tuovat vähintäänkin erittäin kiinnostavan vaihtoehtoisen lähestymisen streamerkalastukseen, jota Toni harjoittaa kokouppoavilla siimoilla ja perhomallista riippuvilla uittotekniikoilla. Ajattelu ei ole Tonin osalta todellakaan pelkkää sanahelinää, vaan haavi on viuhunut tuloksellisesti kotimaan kohteista aina tekniikoiden ja perhojen syntysijoille eli Montanan vesistöjä myöten. Toni kalastaa kyseisillä perhomalleilla aktiivisesti sekä lohikaloja kuten taimenta että haukea. Montanassa tutuiksi ovat tulleet taimenen, kirjolohen, puronieriän ja punakurkkulohen (cutthroat trout) kalastus drift boateista ja rannalta. Huippukokin tavalla Tonin lähestymistapa perhokalastukseen on ollut määrätietoisen selkeää. Millaisella perhorotaatiolla kalastetaan, mitä eri uittotekniikoita käytetään ja kuinka kohdekala saadaan reagoimaan perhoon. Tästä jaksosta herää varmasti paljon uusia ajatuksia myös omaan perhokalastukseen, joten tervetuloa langoille. #perhokalastus #perhokalastusfi #unelmiaonkimassa #taimen #kirjolohi #cutthroattrout #driftboat #perhokalastajat #browntrout #Madisonvalley #Montana #Yellowstone #browntroutflyfishing #streamerfishing #articulatedstreamer
11 Kesä 2h 8min

62. Kai Korsu: Taimenenkalastuksen filosofiaa viideltä vuosikymmeneltä
Onko kotimainen taimenen koskikalastus tullut siihen pisteeseen, jossa raha ratkaisee kalastuksen laadun? Mikä on järkevä hintalappu kotimaisesta taimenen koskikalastuksesta lupavuorokautta kohden ja missä sijaitsee kulminaatiopiste sille, että pohdinta koko homman järkevyydestä alkaa laukkaamaan? Taimenen koskikalastus on upeaa, muutoin se ei olisi niin suosittua ja esimerkiksi podcastimme statistiikka näyttää todeksi sen, että taimen ja koskikalastus on käytännössä päihittämätön duo kiinnostuksen valossa. Tätä asiaa sekä kotimaista taimenen koskikalastusta yleisesti saimme ruotimaan erittäin pitkän linjan koskikonkarin kun viidellä vuosikymmenellä lajia harrastanut Kai Korsu saapui vieraaksemme. "Kosken Kuohuista" nimistä blogia yli vuosikymmenen kirjoitellut Kai on ruotinut terävällä kynällään ja ajatuksillaan näitä samaisia teemoja bloginsa puolella ja nyt pääsimme tarttumaan aiheeseen keskustelun muodossa. Kai on kova Keski-Suomen seppä, joka harrastaa vain jäljitelmäkalastusta eikä erehdy tarttumaan pinkkiin matoon tai muihin massiivisiin ärsykeperhoihin. Saamme kuulla Kain analyysia siitä, kuinka kalastus on muuttunut vuosikymmenien varrella olosuhteiden ja kalojen valossa sekä miten pedantti jäljitelmäkalastaja kyttää tilaisuutta, näkee sen tulleen ja iskee oikeanlaisen perhon juuri oikeaan paikkaan ja aikaan! Nyt on sinun vuoro iskeä: Play nappulan keskeltä halutussa hetkessä ja olet taas perhokalastuksen tuoreimmalla ääniaallolla!
4 Kesä 2h 13min

61. Jyrki Holopainen: Suunnitelmallisuus & Intuitio ison lohen kalastuksessa
Se on kesän merkki, kun lohijakso ilmestyy kuunneltavaksi. Tässä jaksossa kesän merkin lisäksi perehdytään perhokalastajan ”merkkiin” eli tunteeseen siitä, kun jotain maagista tuntee pian tapahtuvan. Jakson vieraana Jyrki Holopainen, joka on entinen salibandyammattilainen sekä nykyinen lohen ja meritaimenen perhokalastuksen ammattiosaaja, jonka kalastuksessa yhdistyy ääretön järjestelmällisyys sekä intuitio eli ”merkki” siitä, että kohta jotain tapahtuu jolloin aistit heräävät. Jyrki on omistautunut suurten nousukalojen pyyntiin perholla, ja omistautuminen on myös tuottanut tulosta. Kalahommat eivät ole jääneet pelkän heittelyn ja siiman mendailun tasolle, vaan piuhat Jyrkillä kiristyy tasaisen tappavaan tahtiin ja isoja lohia ja taimenia on myös käytetty kuvissa kiitettävä määrä. Saamamiehen maineeseen noussut Jykä saapuikin vieraaksemme avaamaan omaa ajatteluaan ja tekniikoitaan nousukalojen kalastuksen parissa. Saimme aikaan hienon juttutuokion, joka vie meidät syvälle kalastajan ajatusmaailmaan ja tietenkin lukuisiin suurkalatapahtumiin ja isojen kalojen hetkiin. Kiitos jälleen kun olet kuulolla! Heitä kommenttia mitä ajatuksia jakso herättää. #perhokalastus #kalastus #lohenkalastus #flyfishing #fishing
28 Touko 1h 44min

60. Sami Passoja: Kymppikaloja ja hauenkalastusta kelluntarenkaalla
Studio vaihtuu ulkoilmamaisemiin, kun Esko ja Juhana suuntaa auton nokan kohti keväistä Saaristomerta, jossa jakson vieras Sami Passoja meitä odottaa. Lähdemme päiväksi yhden hauen perhokalastuksen mystisen ihmemiehen kanssa kelluntarenkailemaan haukea ja samalla selvittämään kuka oikein on se Passojan Sami, jonka nimi usein mainitaan puhuttaessa kymppikiloisista hauista ja käsittämättömistä tavoista saada suurkaloja perholla (esimerkiksi uimarannalta kympin hauen..). Jaksossa kuullaan hurjia tarinoita, joissa yhdistyy suurkalat huimiin määriin. Kolmatta kymmenettä kympin kalaa yhdestä lahdesta saanut Sami kertoo, miten aloitti hauen perhokalastuksen vuonna 1998 ja mikä siinä edelleen liki 30 vuoden jälkeen kiehtoo niin paljon, että edelleen renkaalla sokkona haukien jahtaaminen kiinnostaa. Jakson äänitysten aikana kalastamme myös itse renkaasta ja yritämme tietenkin löytää isoja kudun jälkeen ruokailevia haukia. Mukava kun olet jälleen langoilla!
21 Touko 1h 20min

59. Ville Ritvanen: Intohimona Taimenen streamer-kalastus
Unelmia onkimassa tekee paluun pitkän tauon jälkeen ja sukeltaa välittömästi perhokalastuksen kiehtovaan osa-alueeseen eli streamerkalastukseen (pikkukalajäljitelmäkalastukseen). Vieraaksi studioon saapui Ville Ritvanen, joka on yksi kotimaamme tunnetuimmista streamer-perhojen sitojista sekä pitkänlinjan koskikalastaja. Ville on omistautunut perhokalastuksessa liki täysin taimenen koskikalastukselle Suomessa, josta hänelle on kertynyt kokemusta yli 30 vuoden ajalta. Nimenomaan pikkukalajäljitelmillä kalastaminen on ollut Villen suurin mielenkiinnon kohde, johon hän on uppoutunut suurella pieteetillä. Ville avaa ajatteluaan ja filosofiaansa streamerkalastuksen saralla: mitä roolia perhot, tekniikat, paikat ja ajankohdat näyttelevät. Kuinka streamer-kalastajan käsikirja muuttuu kauden edetessä alkukeväästä kohti loppukesää ja miten osaava koskikalastaja näissä muutoksissa elää mukana. Tervetuloa taas langoille rakkaat kuulijat! #perhokalastus #flyfishing #kalastuspodcast #flyfishingpodcast
14 Touko 1h 58min

58. Muistossa Matti Huitila ft. Aki Rinne & Markku Kemppainen
Läsäkosken Pehtoori on poissa. Seuraavan kerran kun Kuninkaanväylän sillalle perhokalastaja astelee, vesi virtaa mutta tunne on erilainen. Suru-uutinen Matti Huitilan poismenosta saapui perhokalastajien keskuuteen lokakuussa 2023. Mittavan elämäntyön perhokalastuksen, virtavesien, kalakantojen ja perhonsidonnan parissa tehnyt Matti ei koskaan päässyt podcastimme vieraaksi, vaikka kahteen kertaan jaksoa oli Matin kanssa tarkoitus tehdä. Matin perintöä ja muistoa kunnioittaen halusimme tehdä jakson, jossa jaetaan muistoja Matti Huitilan elämän varrelta. Tätä varten kutsuimme vieraaksemme kaksi Matin pitkäaikaista ystävää, Aki Rinteen ja Markku Kemppaisen, jotka tunsivat Matin 1980-luvun lopulta lähtien. Uskallamme sanoa, että Matille perhokalastus ei jäänyt lopulta vain harrastuksen tasolle, vaan se vaikutti Matin elämään laajasti ja syvästi yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Perhovavan kanssa Matti kiersi mm. maailman ympäri, mutta hän jätti valtavan suuren jäljen myös perhonsidontakulttuuriin, virtavesikunnostuksiin ja kalakantojen arvostukseen ja niiden kestävään kalastukseen. Unohtamatta tietenkään hänen suurta kiinnostusta vesihyönteisten ja erityisesti vesiperhosten elämänkierron tarkkailuun ja tutkimiseen. Vesi virtaa ensikin vuonna Läsäkoskessa ja vaikka Kuninkaanväylän silta tuntuu tyhjältä, elää muisto Matista siellä jatkossakin. Sillan, veden ja kalojen kautta. Meidän tehtävä on vaalia sitä.
6 Joulu 20232h 16min

57. Teemu ”Härski” Hartikainen: Olympiavoitosta voittavaan perhokalastukseen
Teemu ”Härski” Hartikainen: olympiavoitosta voittavaan perhokalastukseen. Me kysyimme ketä haluaisitte kuulla ja te vastasitte Härski Hartikaista ( @thardy70 ). Maailmanmestari ja olympiavoittaja vastasi pyyntöömme heti hyväksyvästi keskeltä MM-kotikisahuumaa, arvostettava suoritus! Härskin kanssa tarina luistaa kuin herran luistin jäällä eli moitteetta ja juttua tulee samaan malliin mitä Härskin ranteet käy. Tämä jakso vie kuuntelijat @leijonatfi pukukopin uumenista Keski-Suomen koskille, Kanadan kingien kalastukseen, Arktisten vesien äärelle ja aina Keski-Euroopan kristallin kirkkaiden vesien äärelle. Puhutaan voittavasta perhokalastuksesta ja siitä, millaisella mentaliteetilla ammattikiekkoilija pyytää jokien varsilla.
19 Heinä 20231h 14min