Varastetut vaalit synnyttivät kansalaisyhteiskunnan Valko-Venäjälle
The Ulkopolitist19 Syys 2020

Varastetut vaalit synnyttivät kansalaisyhteiskunnan Valko-Venäjälle

Tyytymättömyys presidentinvaalin lopputulokseen on saanut aikaan ennennäkemättömän kansalaisyhteiskunnan nousun Valko-Venäjällä. Mielenosoitukset Minskissä ovat keränneet kerralla kaduille yli 100 000 ihmistä, ja protesteista on jo muodostunut viikoittainen tapa. Valtio on vastannut kansalaisyhteiskunnan nousuun väkivallalla, jonka muodot ovat olleet erityisen rajuja kohdistuessaan uuden opposition koordinaationeuvoston johtohahmoihin. Lähes kolme vuosikymmentä vallassa ollut presidentti Aljaksandr Lukašenka ei ole ilmaissut olevansa protestoinnista huolissaan, vaikka onkin nähtävissä, että hänen valtansa legitimiteetti on aikaisemmasta yhä heikentynyt. Venäjän presidentti Putin on toistaiseksi ilmaissut tukensa nykyiselle presidentille. Syksyn 2020 toisessa podcast-jaksossa paneudutaan Valko-Venäjän protestiaaltoon, alueen demokratiakehitykseen sekä Venäjän toimiin lähinaapureidensa politiikan, talouden ja kulttuurin areenoilla. Vieraina jaksossa ovat Helsingin Sanomien Moskovan-kirjeenvaihtaja Jussi Niemeläinen sekä vapaa toimittaja Tuukka Tuomasjukka. Jakson juontaa Annastina Haapasaari.

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

rss-podme-livebox
aikalisa
ootsa-kuullut-tasta-2
politiikan-puskaradio
otetaan-yhdet
rikosmyytit
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
rss-vaalirankkurit-podcast
aihe
rss-kaikki-uusiksi
rss-merja-mahkan-rahat
rss-raha-talous-ja-politiikka
linda-maria
rss-tasta-on-kyse-ivan-puopolo-verkkouutiset
radio-antro
rss-uusi-juttu
rss-mina-ukkola
rss-sinivalkoinen-islam
rss-kuka-mina-olen
rss-agility-unite-podcast