Livius ja toinen puunilaissota

Tällä kerralla keskustelemme roomalaisesta historiankirjoittajasta, Liviuksesta (n. 59 eaa. – n. 17 jaa). Vieraanani keskustelemassa on Maija-Leena Kallela, joka tunnetaan monista latinankielisen kirjallisuuden käännöksistä (Livius, Seneca, Vergilius, Petrarca) ja latinan oppikirjoista.

Livius tunnetaan valtavasta historiateoksesta Ab urbe condita (”Rooman perustamisesta lähtien”), jonka 142 kirjasta on meidän päiviimme säilynyt kokonaisena 35 kirjaa sekä lyhennelmiä.

Maija-Leena Kallella on kääntänyt Ylermi Luttisen (ja alkuaan myös Teivas Oksalan ja Erkki Palménin kanssa) Liviuksen toista puunilaissotaa kuvaavat kirjat 21–24, ja lisää suomennoksia on tulossa.

Keskustelemme toisesta puunilaissodasta (218–201 eaa.) Karthagon ja Rooman, kahden Välimerellä valtaansa levittävän suurvallan välillä. Puhumme Rooman verivihollisen Hannibalin hahmosta ja hänen armeijansa etenemisestä Italiaan. Miten Hannibal sai sotanorsunsa ylittämään Rhônejoen? Missä kunnossa Hannibalin joukot olivat ylitettyään Alpit? Mitä oli ”puunilainen luotettavuus”? Ja miten luotettavia olivat roomalaiset itse? Mikä oli lopulta se Hannibalin tappio, johon hän sortui?

Taisimme olla niin Hannibalin hahmon lumoissa, että unohdimme mainita roomalaisten sotapäällikön Fabiuksen, joka sai lisänimen Cunctator (”Vitkastelija”). Sodan kestäessä Fabiusta arvosteltiin siitä, että hän viivytteli yhteenottoa Hannibalin joukkojen kanssa. Mutta roomalaisten lopulta voitettua sodan voitiin jälkiviisaasti todeta, että Fabiuksen viivyttely osoittautui viisaaksi strategiaksi, ja Cunctatorista tulikin kunnianimi.