Narraation voima: elämäntarinan uudelleenrakentaminen vaikeassa elämäntilanteessa  / Riikka Talsi
Ilona Rauhala25 Elo 2024

Narraation voima: elämäntarinan uudelleenrakentaminen vaikeassa elämäntilanteessa / Riikka Talsi

Tällä kertaa minulla oli ilo keskustella tekniikan tohtori Riikka Talsin kanssa. Riikan Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksella tekemä väitöskirjatyö tutki syöpään sairastuneiden elämäntarinoita ja kehitti haastattelumenetelmiä syöpäpotilaiden ja heidän läheistensä tueksi. Tämä aihe on sekä kiehtova että syvästi koskettava.

Mitä tarkoittaa, kun elämämme tarina saa äkillisen käänteen, kuten syöpädiagnoosin? Riikka avaa, kuinka vakava sairastuminen voi murtaa sisäisen narratiivimme, ja kuinka tärkeää on saada kertoa oma kokemuksensa ja rakentaa silta kohti tulevaisuutta - vaikkei se olisi juuri sellainen tulevaisuus, jonka olimme aiemmin kuvitelleet.

Riikka rohkaisee meitä kaikkia kertomaan oman tarinamme ja kuuntelemaan toinen toistemme tarinoita. Meissä on niin paljon enemmän kuin se, mitä näkyy päälle. Tämä jakso jätti minut miettimään, kuinka paljon voimme oppia toisiltamme, kun vain otamme aikaa kuuntelemiseen.

Mikä oli Riikan tutkimuksen suurin oivallus? Miten tuloksia voitaisiin soveltaa käytäntöön?

🎧 Kuuntele ja katso jakso Youtubessa, Spotifyssa tai Itunesissa! Jakson löydät Ilona Rauhala -nimellä

Tutustu Riikan väitöskirjaan lisää täältä: https://aaltodoc.aalto.fi/bitstreams/a2159a07-4b6d-4ccc-bef6-cbc576a57387/download

Suosittua kategoriassa Koulutus

rss-murhan-anatomia
voi-hyvin-meditaatiot-2
psykopodiaa-podcast
aamukahvilla
jari-sarasvuo-podcast
rss-vegaaneista-tykkaan
adhd-podi
rss-narsisti
rss-lasnaolon-hetkia-mindfulness-tutuksi
rss-perho-rajoilla
rss-koira-haudattuna
mielipaivakirja
rss-eron-alkemiaa
psykologiaa-ja-kaikenlaista
rss-elamankoulu
rss-valo-minussa-2
rss-vapaudu-voimaasi
rss-opi-espanjaa
psykologia
rss-ranskaa-raakana