EU:n sisämarkkinoiden heikkouksia

EU:n sisämarkkinoiden heikkouksia

EU:n sisämarkkinat ovat sen suurin mahdollisuus kasvattaa eurooppalaista kilpailukykyä ja tuottavuutta. Sisämarkkinoilla on kuitenkin edelleen merkittäviä esteitä. Sovelluskaupasta voi ostaa ja kuluttaa sovelluksia vain tietyissä jäsenmaissa. EU:n jäsenvaltioiden verojärjestelmät ovat huomattavan erilaisia keskenään, mikä hankaloittaa sekä ihmisten liikkuvuutta että yritystoiminnan laajentamista yli maiden rajojen. Rahoituspalvelut ja pankkiliiketoiminta eivät ole niin sujuvia kuin ne voisivat olla. Suomen kansalainen ei voi edes avata pankkitiliä Nordeassa, mikäli hänellä ei ole pohjoismaista osoitetta. Näin siitä huolimatta, että asuisi EU:n alueella. Verkkokaupan erilaiset säännöt ja ammattipätevyyden vaikea tunnustaminen toisessa jäsenmaassa ovat edelleen ongelmia unionissa. Näistä haasteista on puhuttu vuosikymmeniä, mutta miksi asioita saadaan niin hitaasti eteenpäin?

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

rss-ootsa-kuullut-tasta
aikalisa
ootsa-kuullut-tasta-2
politiikan-puskaradio
rss-podme-livebox
viisupodi
the-ulkopolitist
otetaan-yhdet
linda-maria
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
rss-kovin-paikka
rss-vaalirankkurit-podcast
rss-polikulaari-humanisti-vastaa-ja-muut-ts-podcastit
rss-50100-podcast
rss-raha-talous-ja-politiikka
mita-koulussa-ei-opetettu
rss-pallo-keskelle-2
rss-mina-ukkola
rss-kaikki-uusiksi
rss-tyolinjalla-pekka-sauri