Työmarkkinaneuvottelujen järki ja tunteet Minna Helle #neuvottelija 108

Työmarkkinaneuvottelujen järki ja tunteet Minna Helle #neuvottelija 108

Teknologiateollisuus ry:n varatoimitusjohtaja Minna Helle keskustelee kirjastaan Järki ja tunteet (Otava) sekä työmarkkinaneuvottelujen muutoksesta, joka on ollut yllättävän pientä vuoden 2007 jälkeen, jolloin Minna oli Tehy ry:n pääneuvottelija "Sari Sairaanohoitaja"-sopimuksessa. Se osoittautui kansantalouden kannalta tuhoisaksi kun finanssi- ja eurokriisi alkoi pian sen solmimisen jälkeen.

Tehyn jälkeen valtakunnansovittelijan rooli tarjosi kymmeniä haasteita, joissa myös "ihmiset riitelevät, eivät asiat", kuten Helteen yksi neuvotteluopetus kuuluu. Nykyisessä roolissaan Teknologiateollisuuden puheenjohtajana Helteen pöydällä on työehtosopimusten (TES) murros kun yritykset alkavat liiton sisällä soveltamaan sekä työnantaja- että työntekijäliittojen keskenään sopimia perinteisiä TES:ejä että uusia yrityskohtaisia TES:ejä.

00:00-01:00 Tehyn neuvottelujohtajana toimiminen 2007 ja hyvin korkeiden palkkaratkaisujen seuraukset Suomen taloudelle. Tulopoliittisten neuvottelujen (TuPo) lopettaminen on lähes ainoa muutos vuosikymmeniin. Teknologiateollisuuden muutos. Juridisen neuvottelutyylin onglmallisuus

01:01-44:57 Minna Helle ja Sami Miettinen keskustelevat työmarkkinaneuvottelujen järjestä ja tunteesta

#yhteiskunta #neuvottelu #neuvottelijat #työmarkkinat #juridiikka #myynti

Facebook - liity #neuvottelijat-ryhmään https://www.facebook.com/groups/neuvottelijat

Kaikki #neuvottelija -jaksot ja haku: https://www.dcmcapital.fi/neuvottelija

Jaksot(353)

Yrityskaupan sudenkuopat | Ervasti Miettinen | #neuvottelija 353

Yrityskaupan sudenkuopat | Ervasti Miettinen | #neuvottelija 353

Haastattelussa ilkeä investointipankkiiri Sami Miettinen | #neuvottelija 353. Eemeli Ervasti kääntää asetelman ja haastattelee Sami Miettistä Translinkistä. Jaksossa pureudutaan yrityskauppaprosessiin, omistajuuteen, ostajaprofiileihin, Translinkin hinnoitteluun ja rekryihin, tekoälyn vaikutuksiin investointipankkityössä sekä yrittäjän exit-polkuun.00:00 Haastateltavana Sami Miettinen00:42 Kuka on Eemeli Ervasti01:11 Hopea Euroopan yrittäjyyskisasta01:44 Kolme teema-aluetta: M&A, tulevaisuus, omistajan ohjeet02:07 Translink pähkinänkuoressa02:29 Omistajuus on niukkuushyödyke03:05 Harhakäsitys yrityskaupasta03:43 Omistajan rooli04:34 Ulkomainen pääoma ja ostajat. Translinkin rooli04:58 Ostajaprofiilit: PE, family office, pörssi, yksityiset, teollinen06:30 Postin listautumisen mahdollisuudet ja riskit07:22 Hinnoittelu ja oman sijoittamisen kyynisyys IPOissa07:48 Miten listautus tehdään reilusti08:50 Jakson rungon kertaus ja kysymyssetti09:29 Miten M&A-prosessi alkaa. Suositukset vs kylmä liidi10:22 Miksi Translink ei lähde halpiskilpailutuksiin10:51 Suositus vs markkinointi. Luottamustili käytännössä12:28 Kohtaamiset ja luottamuksellinen tila13:00 Referenssimarkkinointi raskaassa B2B:ssä13:37 Fokus. B2B SaaS 20–50 M€ EV14:42 Milloin poiketaan fokuksesta15:07 Ostokeissejä ja sarjaostajat16:09 Hinnoittelu. Kiinteät milestone-palkkiot ja success fee17:27 Sopimuksen allekirjoitus ja onnistumispalkkio18:14 Tiimi Suomessa: 11 hengen kokoonpano19:11 Interim-analyytikot. Puolen vuoden oppijakso20:07 Rekryprosessi. Case study, arvonmääritys ja esitys21:32 Tekoäly arjessa. VIBE coding, GitHub ja Python22:23 ChatGPT, koodin ajo ja Adobe Firefly23:00 LLM-työkalut, Perplexity-selain, CRM-assarit23:29 Copilot ei iske24:02 Dokumenttien tiivistys, käännökset, ostajaträkkäys24:56 Dataroomien tietoturva. AI:n rajat25:51 Samin mielipide sähköpostista26:15 Missä automaatio tuo oikeasti arvoa27:11 Voivatko agentit neuvotella kauppakirjan28:13 Delegointi ja human check. Miksi silti tarvitaan ihmisiä28:37 Tiedontason tasaaminen myyjän ja ostajan välillä29:42 Avoimuus nostaa hintaa ja vähentää riitoja30:04 SaaS Suomessa. B2B osaaminen ja esimerkkejä31:08 Horisontaalinen vs vertikaalinen SaaS31:49 Horisontaalinen vs vertikaalinen arvostuskertoimet32:49 AI-disruptio ja reverse engineering33:13 Elon Muskin Macrohard34:09 Miksi malli murtaa dinosauruksia34:27 Fokus ja vallihaudat. Kieli, kulttuuri, sääntely35:33 MVP ja vibekoodaus36:07 AI-hype vs arvo37:04 Agentics Finland ja tekijöiden yhteisöt37:55 Mikä yritys kannattaa perustaa?38:27 Maslow käytäntöön39:13 Humanoidirobotit ja jakelun seuraava aalto40:05 Tavoite: 10 vuodessa exit. Mitä huomioida alussa?40:39 Exit-vaihtoehtojen rakentaminen41:06 Kriittinen massa. 5 M€+ ARR herättää ulkomaan kiinnostuksen41:27 Tee itsesi korvattavaksi. Rooli ja succession42:15 Osakassopimus. Ehdot myös erolle43:18 Kasvun rahoitus. Kassavirta vs ulkoinen rahoitus43:43 Voiko jäädä vain Suomen markkinaan?44:12 Älä perusta vain exitiä varten45:10 Perintövero vs luovutusvoittovero46:06 Ikääntyvät omistajat ja exit-paine46:55 Miksi ruotsalainen omistaja voittaa?48:29 Omistajavihamielinen narratiivi ja työllisyys49:28 Nuorten aloituspaikat ja Vuosi Yrittäjänä -ohjelma50:25 Euroopan suurin nuorten yrittäjyyskilpailu (Gen-E)51:08 YEL-uudistus52:13 Mahdollisuuksista markkinointi53:01 Y-tunnus kaikille55:00 Mitä yrittäjä menettää tuissa? Työnhakija vs yrittäjä56:45 Tyypillisimmät virheet M&A-prosesseissa57:15 Huono osakassopimus ja vähemmistön veto-oikeus57:42 Johdon palkkat59:00 Epärealistiset arvo-odotukset59:27 Virhe yritystä myydessä1:00:21 Miksi lukea Neuvotteluvalta?1:01:19 Neljä vipua: valta, analytiikka, sosiaalisuus, periaatteet1:01:52 Miten Eemeli päätyi jaksoon1:03:05 Jätä kysymykset kommentteihin seuraavaa jaksoa varten1:04:07 Sisäpiiri: Työelämä 22-vuotiaana ja AI-taidot#neuvottelija Sisäpiirissä Työelämä 22-vuotiaana ja AI-taidot

30 Syys 1h 4min

Vasemmistosumutus | Sammallahti Rostila | #neuvottelija 352

Vasemmistosumutus | Sammallahti Rostila | #neuvottelija 352

Vasemmistosumutus | Sammallahti Rostila | #neuvottelija 352. Oikeistokansanedustajat Tere Sammallahti ja Onni Rostila arvioivat miksi vasemmiston annetaan sumuttaa enemmän ja väkivaltaisemmin kuin oikeiston mm. Charles Kirkin murhan tapauksessa ja Tampereen maahanmuuttajien luksumajoituksessa. Hyväksyikö Suomi kuitenkin Teemu Keskisarjan keskustelunavauksen tavallista helpommin?(00:00) Vaellusta Norjassa ja uimataitoja lapsille(01:00) Eriarvoistava Etelänmatkan uimakoulu vs valtio hoitaa(01:13) Charlie Kirkin murha(01:44) Jimmy Kimmelin sumutus ja Trumpin cancelointi(02:52) Kaasuvalottaminen, sumutus ja yhteiskunnan propaganda(03:53) Late Night -koomikota USA:ssa ahtaalla(04:20) Hesarikin kirjoitti kaasuvalottamisesta(06:03) Alaikäisten turvapaikanhakijoiden luksusmajoitus Tampereella(08:15) Kaasuvalotus, Gaslight-elokuva ja sumutus(09:43) Typerä tamperelaiskilpailustun puolustus vasemmalta(11:42) Charlie Kirk vs. 20 Liberals(12:07) Median valikoiva kohujen hyödyntäminen(15:56) Vasemmiston ja oikeiston väkivalta ja siihen suhtautuminen(18:01) Cancel-kulttuurin laineet molemmille puolille(19:58) Media valitsee mitä sinä näet(21:41) Poliittisen väkivallan sietämäinen työyhteisöissä(23:51) Atte Korhola tulkitsee vasemmistoa suopeasti(25:32) Vasemmiston hyväksyntä poliittiselle väkivallalle(27:43) Taisteluvallasta ja politiikan luonteesta(29:23) Overtonin ikkuna ja Teemu Keskisarja siirtämässä maalitolppia(31:14) Suhtautuminen ulkomaalaisten etuihin Euroopassa(33:22) Median sumutus ja tilastojen kääntäminen(35:22) Kansalaisuus ja ulkomaalaisten ongelmat(37:10) Julkisten palveluiden kohdistaminen maahanmuuttajille(39:17) Ongelmien ratkaisemisen siirtäminen eteenpäin(41:30) Terveydenhuolto ja yksityinen maksaminen(42:52) Työllistämisen vaikeudet ja markkinatalous(43:13) Demarit estäneet talouden tasapainottamisen(47:30) Talouskasvun illuusio ja säästöjen tarve(49:15) Poliittiset lupaukset ilman säästötoimia(51:07) Kotitalousvähennys ja poliitikkojen vastaukset(51:24) Valtionvarainministeri ja euroanalyysit(53:13) Vieraina Tere Sammanlahti ja Onni RostilaSisäpiirissä visioidaan Rinteen eiku Lindtmanin vasemmistohallituksen SuomeaKatso Sisäpirijaksot ja tue Samiahttps://www.youtube.com/channel/UCRI34L9OtDJuZpaWicbNXzg/join#neuvottelija Sami Miettinen

23 Syys 54min

Kansallisporvari investointipankkiiri | Fagernäs | #neuvottelija 351

Kansallisporvari investointipankkiiri | Fagernäs | #neuvottelija 351

Kansallisporvari investointipankkiiri | Fagernäs | #neuvottelija 351. Peter Fagernäs keskustelee kirjastaan Kansallisporvari Peter Fagernäs - Kuinka teiniradikaalista tuli miljonääri (Docendo), investointipankkitoiminnasta ja pohtii Suomen talousongelmien ratkaisuja.(00:00) Peter "Petteri" Fagernäs(00:40) Kansallisporvari Peter Fagernäs - Kuinka teiniradikaalista tuli miljonääri (Docendo)(01:44) KOP ja SYP tuotto- ja tasearvojen vertailu neuvotteluissa(03:10) Ruotsinkielisten asiakkaiden merkitys Meritan johtoryhmässä(04:38) Kokoomuksen ja Kekkosen suhteet ja yleiset syyt(06:01) Opintojen ja politiikan yhteensovittaminen(07:44) Mauri Pekkarisen kirjakritiikki ja Fortum-keskustelut(10:26) Samin gradun optiolainoista ja Neuvotteluvalta(12:08) Pankkiura Merita-yhdistymisen jälkeen(13:43) New Yorkin, Tukholman ja Lontoon työkomennukset(15:12) Energiasektorin ja mobiilioperaattoreiden pankkisuhteet(16:45) Pohjoismainen osakkuuspankkivaihe ja Luxemburgin tytäryhtiö(18:19) Jaakko Pöyryn vaikutus ja suvun historia(19:54) Uno Fagernäs jatkosodassa(21:22) Sukututkimus ja suvun tilat(23:05) Valuuttakriisi ja korkomarkkinat(24:40) Lontoon rekrytoinnit ja Pentti Kouri(27:42) Kourin taloustieteellinen merkitys ja KOP–SYP-ristiriidat(29:10) Pankkien väliset valtapelit ja Nalle Wahlroosin rooli(31:46) Fuusiot ja investointipankkikulttuuri(33:17) Optiot, osakekannustimet ja niiden merkitys(34:56) Optioiden poistuminen ja kasvuhakuisuuden lasku(38:07) Conventum ja Venture Capital -toiminta(39:33) Varanhoitoyksikön rakentaminen Pohjola ja Osuuspankki(41:19) Ilmarinen ja jakeluverkon arvo(42:39) Konsultointitoiminta ja Taalerin synty(44:28) Taalerin Private Equity Fairness Opinion Elomaan tapauksessa(45:43) Private Equity -mallit ja valtion rooli(47:05) Aktian Taaleri-kauppa ja sen ongelmat(48:42) Perhe ja arki pankkiuran rinnalla(50:11) Finanssimarkkinoiden avautuminen 1980-luvulla(51:39) Kasvuhakuisuus ja valtion rooli taloudessa(53:38) Sosiaaliturvajärjestelmän monimutkaisuus(56:27) Eläkejärjestelmien kehittämisehdotukset(57:45) Yksilöllinen rahastoeläke brittimallin mukaan(59:10) Matka suljetusta pankkkisektorista markkintalouteen#neuvottelija Sisäpiirissä Trigon Agri ja Blik-sijoituksetKatso Sisäpirijaksot ja tue Samiahttps://www.youtube.com/channel/UCRI34L9OtDJuZpaWicbNXzg/join#neuvottelija Sami Miettinen

16 Syys 1h

Sanna Marin -haaste | Leivo | #neuvottelija 350

Sanna Marin -haaste | Leivo | #neuvottelija 350

Sanna Marin -haaste | Leivo | #neuvottelija 350. Sanna Marin pystyi ainakin kuuteen leuanvetoon, mikä on kova suoritus. Sami on lyönyt vetoa yhtiökumppaninsa Tero Nummenpään kanssa haasteesta pärjätä Sannalle. Leevi Leivo, Puheenaiheen perustaja pohtii haasteen realistisuutta ja terveyshaasteita itsekehityksen muotona.(00:00) Vieraana Puheenaiheen Leevi Leivo, kuvattu Puhemedian tiloissa(00:33) Futucast Grandlund: Datakeskukset hot or not? -jaksoJari Innanen | Miksi datakeskuksia halutaan rakentaa Suomeen #512 https://youtu.be/q2V2haxtKyI(01:46) Urheilutaustat, penkkitulokset ja salitreeni(02:09) "Sanna Marin -haaste": 6x leuanvetoveto vs Tero Nummenpää(02:38) Julkiset haasteet ja treenirutiinit(03:11) Onko haaste järkevä tapa kehittyä?(04:11) Aiemmat Leevin kuntohaasteet: kylmäsuihkut, tipaton, ym.(05:10) Rami ja Jonathan Haidt – kirjakeskustelut(05:31) Emil Gammelgård Personal Trainer ja treenirutiinit(06:23) Tavoitehierarkia ja treenin suunnittelu(07:05) Ulkopuolisen valvonnan merkitys treenissä(07:35) Yksin treenaaminen vs. kaverin kanssa treenaaminen(08:31) Treenirutiini ja sosiaalinen paine kaverin kanssa(08:57) Lontoon aika: kolmijakoinen ohjelma + body pump(09:21) Kardio- ja juoksuryhmät, Cooper-tulokset ja lenkkiporukka(10:14) Verkostoituminen liikunnan kautta(11:04) Lontoon rullaluisteluporukka(11:38) Nykyiset leuanvetotasot ja painon vaikutus(12:45) Ruokavalion haasteet perhe-elämässä(13:13) Pätkäpaasto ja rytmi ruokailussa(14:16) Maitokahvi ja aamurutiinit – vaikeus luopua(14:44) Barolo-pullo panoksena vedossa(15:10) Leevi: tavoite elämän parhaassa kunnossa 30-vuotiaana(15:49) Kalorien mittaamisen haasteet(16:45) Haasteena syödä riittävästi puhdasta ruokaa(17:20) Biohakkerointi ja verensokerimittari(18:23) Vuoden loppuun mennessä kuusi leukaa – realistisuus?(19:12) Onko haaste tarpeeksi tärkeä uhrauksille?(20:21) Muut lajit: sulkapallo, padel, golf, salibandy(21:17) Biohakkerointi, mittaukset ja fysiikan twiikkaaminenKuvattu jakson "Pääomien puute estää Suomen talouskasvun" (Sami Miettinen) | Puheenaihe 618 jälkeen Puheenaiheen studiolla.Katso Sisäpirijaksot ja tue Samia https://www.youtube.com/channel/UCRI34L9OtDJuZpaWicbNXzg/join#neuvottelija Sami Miettinen

12 Syys 22min

Budjettidraama | Valkonen | #neuvottelija 349

Budjettidraama | Valkonen | #neuvottelija 349

Budjettidraama | Valkonen | #neuvottelija 349. Ville Valkonen kertoo kuinka Suomen valtion vuoden 2026 budjetti muodostui, neuvoteltiin ja miten se vaikuttaa.(00:00) Ville Valkonen, kokoomuksen 2026 budjettineuvottelija(02:00) Suomen talouden pitkä pysähtyneisyys ja velkaantuminen(04:30) Verokokonaisuudet ja rahavirrat(06:07) Julkinen sektori ja korkea veroaste(08:03) Verotuksen painopisteen siirto ja velkaantumisen hallinta(08:33) Puolustusmenot ja taloudellinen paine(10:23) Valtiovarainministeriön arviot ja sopeutustoimien tarve(12:24) Politiikan realiteetit ja kompromissit(13:52) Veropolitiikan vaikutukset yksilölle(15:59) Marginaaliveron laskun dynaamiset vaikutukset(18:09) Sopeutuspaketin valmistelu ja periaatteet(20:02) Poliittiset kompromissit ja yritystuet(22:01) Asumistuki, vuokrat ja kuntaomisteiset yhtiöt(23:56) Yritystuet ja arvonlisävero(26:11) Maataloustuet ja poliittiset realiteetit(28:31) Kelakorvaukset, huoltovarmuusmaksu ja eläkerahasto(30:20) Kulttuurisota hallituksen sisällä(32:40) RKP:n ja perussuomalaisten jännitteet(34:50) Julkisen rahan käytön periaatteet ja puolueiden yhteisymmärrys(36:56) Henkilökohtaiset mediakirjoittelut ja väärinymmärrykset(39:19) Suomalaisuuden instituutti ja kaksoiskansalaisuus(41:01) Neuvotteluvalta, Martti Ahtisaari ja Namibia(42:58) Periaatteellisuus, luottamus ja neuvottelutyyli(45:05) Julkisen ja yksityisen neuvottelukokemus(47:31) Neuvottelujen prosessi, aikataulut ja työkalut(49:16) Aikapaine neuvotteluissa ja sen hyödyntäminen(51:15) Neuvottelujen käytännön järjestelyt ja ulkoistaminen(53:23) Yhteisen paketin rakentaminen hallitukselle(55:12) Filibusterointi ja neuvottelutaktiikat(57:00) Rytmin vaihdot, myönnytykset ja sisäinen työnjako(59:03) Puolueiden sisäiset prosessit ja prioriteetit(1:00:51) Neuvottelutiimin osaaminen ja mandaatti(1:02:46) Veronalennusten dynaamiset vaikutukset(1:03:09) Puolustusteollisuuden kasvu Euroopassa(1:04:45) Valmet Automotive, CATL-neuvottelut, Perplexityn Comet tekoälyagentit#neuvottelija Sisäpiirissä jatketaan tiimineuvottelun teoriasta sekä Perplexityn Comet tekoälyagenteistaKatso Sisäpirijaksot ja tue Samiahttps://www.youtube.com/channel/UCRI34L9OtDJuZpaWicbNXzg/join#neuvottelija Sami Miettinen

6 Syys 1h 5min

Milein talousihme Argentiinassa | Tolvanen | #neuvottelija 348

Milein talousihme Argentiinassa | Tolvanen | #neuvottelija 348

Milein talousihme Argentiinassa | Tolvanen | #neuvottelija 348. Javier Milein libertaarihallinto on onnistunut Argentiinan rapakuntoisen vasemmistotalouden kurssin kääntämisessä markkintalouden ja yksityisen toiminnan vapauttamisen kautta. Aleksi Tolvanen keskustelee Samin kanssa espanjankielisiin lähteisiin perustuen innostavasta kehityksestä, joka jatkunee välivaalien jälkeenkin.(00:00) Aleksi Tolvanen Javier Milei ja Argentiinan talous(00:24) BKT-luvut ja talouden tilastojen valikointi(02:07) Argentiinan talous ennen Milein hallintoa(03:54) EMAE-indeksi ja talouden korjausliikkeet(05:13) Valuutanvaihtorajoitusten poistaminen ja inflaatio(06:58) Opposition epäilyt tilastoista ja IMF-suhteet(10:40) Carlos Menemin politiikka ja IMF:n rooli(12:17) Milein hallinnon talouspolitiikka verrattuna Menemiin(13:57) Maakuntien leikkaukset ja ennustelaitosten rooli(15:57) Martin Rozada ja köyhyystilastot(18:06) UNICEF ja lasten köyhyyden väheneminen Milein aikana(20:58) Työmarkkinat ja rakennussektorin kehitys(22:54) Julkisen sektorin työpaikkojen vähennykset(24:39) Työllisten ennätysmäärä ja pörssin nousu(28:10) Työttömyysasteen lasku ja vuoden 2025 haasteet(28:40) Kauppapolitiikka EU:n ja Yhdysvaltojen kanssa(30:17) Vapaakauppasopimusten neuvotteluasetelmat(31:53) Milei sankarina espanjankielisessä maailmassa(33:04) Espanjankielinen esiintyminen ja kansainvälinen diplomatia(34:37) Itävaltalainen taloustieteellinen koulukunta Milein taustalla(36:14) Milein poikkeuksellinen libertaarijohtajuus(37:45) Milein puolueen vaalihistoria ja parlamentaarinen nousu(41:21) Työmarkkinalainsäädännön liberalisointi ja vastustus(42:57) La Libertad Avanza puolueen kannatusennusteet(45:07) Libertaariset ajatukset ja itävaltalainen koulukunta(46:41) Keskuspankki rahapolitiikka ja siirtymä vapaisiin markkinoihin(48:31) Alexander Hamilton ja Yhdysvaltain rahapolitiikan alku(50:08) Federalismi ja keskitetty talouspolitiikka(51:20) Pohdintaa strategisesta Bitcoin-reservistä(52:51) Libera Suomessa ja kansainväliset libertaaripiirit(54:38) Argentiinan talouskriisit 2000-luvun alussa(56:08) Sisäpiirikeskustelu kansainvälisistä libertaaripiireistäSisäpiirissä Suomen Libera vs Alberto Benegas Lynch ja libertaarinen ajattelu ArgentiinassaKatso Sisäpirijaksot ja tue Samiahttps://www.youtube.com/channel/UCRI34L9OtDJuZpaWicbNXzg/join#neuvottelija Sami Miettinen

26 Elo 56min

Euro ECU2 Hamilton | Sami Miettinen | #neuvottelija 347

Euro ECU2 Hamilton | Sami Miettinen | #neuvottelija 347

Euro ECU2 Hamilton | Sami Miettinen | #neuvottelija 347. Miten USA:sta tuli federaatio ja dollarista maailmanvaluutta Alexander Hamilton ponnisteluiden kautta. Miksi Vesa Kanniaisen ja Sami Miettisen Euron tulevaisuus – Suomen vaihtoehdot (Libera, 2014) on yhä toimiva tiekartta euron väistellessä Samin ratkaisua sen korjaamiseksi (ECU-2).(00:00) Sami Miettinen Euro ECU2 Alexander Hamilton(00:25) Rahajärjestelmät, euro ja EU ratkaisujen reflektointi, Lontoon Hamilton-musikaali(00:49) Alexander Hamilton-musikaali ja Yhdysvaltojen perustajaisien viisaus(01:11) Hamilton federalistina ja vahvan dollarin sekä FEDin perustukset(01:38) Hamiltonin rooli perustuslaillisissa muutoksissa ja valtiovarainministerinä(02:07) Vesa Kanniainen Puheenaiheen vieraana maahanmuuton ongelmista(02:47) Suomen asema eurojärjestelmässä vs. Ruotsin ja Puolan kelluvat valuutat(03:23) Sanna Marinin koronatukipaketti ja Suomen negatiivinen nettosaanto(04:08) Vaihtoehtoja Suomen eurostrategialle ja ECU2-mallin esittely(05:07) ECU2 verrattuna alkuperäiseen ECU:un ja kansallisten valuuttojen rinnakkaisuus(06:07) Lex Monetae ja mahdollisuus omaan valuuttaan EU:ssa(06:35) Nettovarallisuuden vertailu Suomi, Ruotsi, USA ja Sveitsi(07:48) Kelluvat valuutat vastasyklisinä ja euron ongelmat myötäsyklisenä valuuttana(09:18) IMF:n SDR ja ECU2-mallin yhtymäkohdat(10:29) Hamiltonin liittovaltiomalli, osavaltioiden velkojen yhdistäminen ja vahva dollari(11:17) EU:n velkaongelmat ja veropohjien rajallisuus Suomessa(11:54) Trumpin tariffit ja Alexander Hamiltonin esimerkki liittovaltion veropohjasta(13:00) EU:n hiilivero ja digitaalivero, mutta rajallinen budjettikyky(13:53) EU:n budjetin mittakaava verrattuna Yhdysvaltoihin(14:26) Vesa Kanniainen mahdollisena vieraana maahanmuuton taloudellisten vaikutusten teemalla(14:55) Hamiltonin ratkaisut vs. EU ja Suomen resurssien jako vasemmiston nollasummapelissä(15:27) Suomen velkaantuminen ja finanssipoliittisen lain uudistukset(16:00) Pohjoismaiden velkaantumisen vertailu ja Suomen katastrofaalinen tilanne(16:37) Mahdolliset uudet keskusteluaiheet: euro, Hamilton, Markku Ruotsila

20 Elo 17min

Julkinen sektori agenttifarmiksi | Alasaarela | #neuvottelija 346

Julkinen sektori agenttifarmiksi | Alasaarela | #neuvottelija 346

Julkinen sektori agenttifarmiksi | Alasaarela | #neuvottelija 346. Mikko Alasaarela, Agion Oy:n perustaja, saapuu vieraaksi. Mukana kattava tekoälykatsaus ChatGPT 5, Claude Code, Perplexity Comet, Google, Meta ja Grok. Lovable antaa toivoa Euroopalle.(00:00) Hypnoosi ja somnabulismi(00:18) Mikko Alasaarelan kesäkuulumiset ja Aulangon kokoontuminen(01:08) Kuka loisi suomalaisille uuden Pafos -seminaarin?(01:26) Nordic Science Investments Anssi Uimonen(01:55) Teemu Linna ja julkisen sektorin tehostus(02:24) AI:n rooli julkishallinnon tehostamisessa(02:52) Toinen jokerikortti ja avoin kutsu Mikko Alasaarelan kavereille(03:34) Kazakstanilaiset tekoälyrekrytoivat Mikon Suomesta(04:07) Borat-läppä ei toimi Kazakastanissa(04:55) Antropicin Cloude Code ja nouseva koodausasema(07:07) ChatGPT 5 jälkeinen AI-markkinakilpailu(09:39) Tranlinkin Sales Manago - Leadoo yrityskauppa(11:41) Elon Muskin liikkeet ja Perplexityn Cloudflare-skandaali(16:00) Perplexityn Comet-selain voi olla uusi Netscape(17:17) Zuckerbergin IA-miljarditarjous hylättiin(20:44) AI koulutusalustana ja sirutuotanto USA:ssa(24:59) ChatGPT-5 päivitys ja MS Copilotin kehitys(27:22) Sami pettyy Googlen Gemini-pakettiin ja maksullisiin X-palveluihin(29:25) Kuluttajaystävällinen lähestymistapa kehitystyöhön(31:51) Uusi käyttäjäkunta ja kehitysympäristöt(34:06) Lovable, agenttialustat ja governance(36:07) Kolme tasoa datasta ihmisiin(38:10) Agenttikerros korvaa perinteiset SaaS-ohjelmistot(38:27) Agenttikerroksen laajeneminen ja haasteet(40:28) SaaS-mallien arvostukset ja vertikaalit(42:35) Kansanedustajien teknologian ymmärryksen taso(44:29) Suomi edellä tekoälytuottavuuden hyödyntämisessä(46:34) Samin 3D-malli tekoälyaikana - 100x tehokkuus(48:36) Ylivertainen Grok-tekoälyjumala vai hajautus?(50:35) Tekoälysupersankarien käsittämätön arvo markkinoilla(50:57) Agion Agentti-governancen rakentaminen ja luottamusmalli(52:50) Flywheel-malli ja agenttien autonomiaSisäpiirijaksossa Mikko Alasaarela muistelee uransa hullua nousukiitoa Nokia-SuomessaKatso Sisäpirijaksot ja tue Samiahttps://www.youtube.com/channel/UCRI34L9OtDJuZpaWicbNXzg/join#neuvottelija Sami Miettinen

14 Elo 58min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
psykopodiaa-podcast
puheenaihe
rss-rahapodi
rss-rahamania
ostan-asuntoja-podcast
pomojen-suusta
rss-lahtijat
hyva-paha-johtaminen
taloudellinen-mielenrauha
sijoituspodi
rss-paikoillenne-valmiit-laakikseen
rss-seuraava-potilas
inderespodi
rss-rikasta-elamaa
rss-turvacast
rss-bisnesta-bebeja
rss-ajankohtainen-kakkosnelonen-24
rss-johdon-aarella