Valtuuskunnat

Valtuuskunnat

Euroopan parlamentin valtuuskunnat ovat virallisia parlamentin jäsenten ryhmiä. Ne pyrkivät kehittämään suhteita unionin ulkopuolisten maiden, alueiden tai organisaatioiden edustuslaitoksiin. Valtuuskunnat ylläpitävät ja kehittävät parlamentin kansainvälisiä yhteyksiä ja auttavat vahvistamaan Euroopan unionin asemaa ja näkyvyyttä maailmassa.

Jaksot(33)

Pölyttäjien suojelu

Pölyttäjien suojelu

Pölyttäjähyönteisillä on perustavanlaatuinen rooli ekosysteemissämme. Niitä uhkaavat kuitenkin kaikkialla maailmassa muun muassa ilmastonmuutos, elinympäristöjen häviäminen, tuholaiset ja maataloudessa voimaperäinen monokulttuuri. Nämä uhat vähentävät dramaattisesti sekä luonnonvaraisten että hoidettujen pölyttäjälajien kantoja. Pölyttäjät ovat elintärkeitä hyvinvoinnillemme ja luonnolle. Siksi EU pyrkii suojelemaan kaikkia pölyttäjiä.

24 Touko 20246min

Euroopan parlamentin yhdeksäs vaalikausi

Euroopan parlamentin yhdeksäs vaalikausi

Maailmanlaajuinen koronapandemia ja Venäjän sota Ukrainaa vastaan vaikuttivat merkittävästi Euroopan parlamentin asialistaan sen yhdeksännellä vaalikaudella. Terveyskriisin ja geopoliittisten haasteiden jälkeen parlamentti keskittyi yhdeksännellä vaalikaudellaan vihreään ja digitaaliseen siirtymään. Tarkoituksena oli parantaa EU:n selviytymiskykyä ja vahvistaa samalla demokraattisia arvoja.

17 Touko 20249min

EU:n metsästrategia 2030

EU:n metsästrategia 2030

EU on yksi maailman runsasmetsäisimmistä alueista: maa-alasta on metsien peitossa noin 40 prosenttia. Metsät ovat olennaisen tärkeitä terveydellemme ja hyvinvoinnillemme sekä koko maapallon terveydelle. Ne ovat biologisesti erittäin monimuotoisia ja valtavan tärkeitä ilmastonmuutoksen torjunnassa. EU on tietoinen siitä, millainen rooli metsillä voi olla tulevaisuudessa. Siksi vuonna 2021 hyväksyttiin uusi metsästrategia 2030.

21 Maalis 20245min

EU:n toiminta naisten oikeuksien puolesta

EU:n toiminta naisten oikeuksien puolesta

Kansainvälistä naistenpäivää vietetään vuosittain 8. maaliskuuta. Silloin juhlitaan naisten saavutuksia ja muistutetaan naisten oikeuksista. Naistenpäivä tarjoaa tilaisuuden kiinnittää huomiota sukupuolten tasa-arvoon, lisääntymisoikeuksiin ja naisiin kohdistuvan hyväksikäytön ja väkivallan torjuntaan. Sukupuolten tasa-arvo on aina ollut yksi Euroopan unionin tärkeimmistä arvoista ja päämääristä. Tavoitetta ei ole kuitenkaan vielä täysin saavutettu.

7 Maalis 20247min

Eurooppalainen vammaiskortti

Eurooppalainen vammaiskortti

Eurooppalainen vammaiskortti ja eurooppalainen vammaisten henkilöiden pysäköintilupa ovat aloitteita, joilla pyritään poistamaan toisessa EU-maassa matkailevien vammaisten kohtaamat esteet. Kortit on suunniteltu antamaan niiden haltijoille tunnustettu todiste heidän vammaisasemastaan. Ne helpottavat palvelujen saantia, edistävät vapaata liikkuvuutta ja tukevat yhtäläisiä oikeuksia EU:ssa.

4 Maalis 20246min

Venäjän sota Ukrainaa vastaan

Venäjän sota Ukrainaa vastaan

Venäjä käynnisti laittoman täysimittaisen hyökkäyksen Ukrainaan helmikuussa 2022, ja EU on siitä lähtien tukenut Ukrainaa tuomitsemalla Venäjän hyökkäyksen, määräämällä pakotteita vastuussa oleville sekä tarjoamalla taloudellista ja aineellista tukea.

24 Helmi 20249min

Nollatoleranssi naisten ja tyttöjen sukuelinten silpomiseen

Nollatoleranssi naisten ja tyttöjen sukuelinten silpomiseen

Naisten ja tyttöjen sukuelinten silpominen käsittää kaikki toimenpiteet, jotka tarkoituksellisesti muuttavat tai vahingoittavat naisen sukuelimiä muussa kuin lääketieteellisessä tarkoituksessa. Sitä harjoitetaan kulttuurisista, uskonnollisista ja joskus sosiaalisista syistä. Siitä ei ole terveyshyötyjä ja sillä voi olla vakavia välittömiä ja pitkäaikaisia vaikutuksia terveyteen ja hyvinvointiin. Miten tämä käytäntö pyritään lopettamaan?

9 Helmi 20247min

EU:n syöväntorjuntasuunnitelma

EU:n syöväntorjuntasuunnitelma

Syöpä on sydän- ja verisuonitautien jälkeen toiseksi yleisin kuolinsyy EU-maissa. Joka vuosi lähes 3 miljoonalla eurooppalaisella diagnosoidaan syöpä, ja noin 1,2 miljoonaa menettää henkensä sen vuoksi. Vaikka vastuu terveyspolitiikasta on ensisijaisesti EU:n jäsenvaltioilla, syövän torjunta on yksi Euroopan unionin prioriteeteista.

2 Helmi 20245min

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

rss-ootsa-kuullut-tasta
aikalisa
tervo-halme
ootsa-kuullut-tasta-2
politiikan-puskaradio
otetaan-yhdet
rss-podme-livebox
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
rss-vaalirankkurit-podcast
rikosmyytit
radio-antro
rss-uusi-juttu
rss-kovin-paikka
aihe
the-ulkopolitist
rss-mina-ukkola
rss-fi-lainsaadanto-paremmaksi
rss-kaikki-uusiksi
rss-merja-mahkan-rahat
rss-tasta-on-kyse-ivan-puopolo-verkkouutiset