
78 Kurskin operaatio jälkikäteen tarkasteltuna
Ukraina aloitti hyökkäyksen Venäjän Kurskin alueelle 6. elokuuta 2024. Ukrainan noin kahden prikaatin vahvuiset joukot onnistuivat yllättämään venäläiset, mutta hyökkäyksen eteneminen hidastui ja pysähtyi saman vuoden lokakuuhun mennessä. Maaliskuussa 2025 Venäjä ilmoitti vallanneensa Kurskin takaisin hallintaansa.Mitä operaatiosta voidaan sanoa ja tulkita nyt, lähes vuotta myöhemmin? Mikä sai Ukrainan ryhtymään tähän operaatioon ja mitä vaikutuksia sillä oli sodan kulkuun? Mitä Kurskissa nähdyt tapahtumat kertovat meille venäläisestä sotataidosta tai uusimmasta sotateknologian kehityksestä? Uudessa podcast-jaksossa operaation taustoihin, vaiheisiinja seurauksiin perehtyvät Venäjä-tutkimuksen maisteriopiskelija Santeri Leinonen sekä Maanpuolustuskorkeakoulun Venäjä-ryhmän apulaissotilasprofessori,majuri Juha Kukkola.
18 Kesä 40min

77 Lentoupseerin koulutus ja F-35
Suomen ilmapuolustus on perustavanlaatuisten muutosten edessä, kun Hornet-hävittäjäkalusto korvataan kokonaisuudessaan vuoden 2030 loppuun mennessä uudella Yhdysvaltalaisella Lockheed Martin F-35A Lightning II-kalustolla. Mitä muutos merkitsee Ilmavoimille sekä lentoupseerien koulutukselle? Mikä muuttuu, mikä pysyy samana? Entä millaisia ominaisuuksia sotilaslentäjiltä vaaditaan? Uudessa podcast-jaksossa asiaan pureutuvat Maanpuolustuskorkeakoulun ilmasotaopin pääopettaja, everstiluutnantti Heikki Kankkio vierainaan laivueen komentaja, everstiluutnantti Pekka Jyrkönen sekä valintapäällikkö, majuri Tuukka Antikainen Ilmasotakoululta.Sinustako sotilaslentäjä? Polku lentoupseeriksi alkaa varusmiespalveluksessa Ilmavoimien lentoreserviupseerikurssilta. Haku kesän 2026 kurssille on auki 15.10. saakka! Lue lisää kurssista ja hakemisesta osoitteessa intti.fi/lentajat.Myös Ilmavoimien erikoiskurssit mahdollistavat varusmiespalveluksen ilmapuolustuksellisissa tehtävissä. Lue lisää johtokeskus –sekä lentoteknisestä aliupseerikurssista sekä Ilmavoimien sotilaskuljettajakurssista osoitteesta intti.fi/ilmavoimien-erikoiskurssit ja hae mukaan!
4 Kesä 40min

76 Tasa-arvo maanpuolustuksessa
Vanhan sanonnan mukaan armeija tekee pojista miehiä, ja asevoimat nähdään perinteikkäästi hyvin miesvaltaisena organisaationa. Asevelvollisuus koskee Suomessa vain miehiä. Missä on naisen paikka maanpuolustuksessa? Miten maanpuolustus ja tasa-arvo yleensäkään sopivat yhteen?Jaksossa keskustellaan tasa-arvosta ja maanpuolustuksesta. Miten Puolustusvoimat pyrkii huomioimaan tasa-arvoa niin sotilaiden koulutuksessa kuin henkilöstössään työnantajanäkökulmasta. Miten tasa-arvoisena maapuolustus Suomessa nähdään ja mitä sen edistämiseksi on tehty? Jaksossa aiheesta keskustelevat sotilassosiologian professori Teemu Tallberg sekä henkilöstöalan tutkija Suvi Kouri Puolustusvoimien tutkimuslaitokselta.
21 Touko 39min

75 Taistelijan mieli
Mitä mielessä tapahtuu, kun taistelija kohtaa äärimmäistä painetta tai uhkaa? Miten tällaisesta tilanteesta voi jatkaa eteenpäin? Paljon toivottu podcast-jakso taistelijan mielestä! Sota jättää sekä fyysisiä että henkisiä jälkiä. Samaan tapaan taistelijan toimintakyky rakentuu kehon ja mielen voimasta ja niiden yhteistyöstä. Millainen on toimintakykyinen taistelija? Mitkä tekijät ylläpitävät tai horjuttavat toimintakykyä? Mitä on psyykkinen ensiapu?Jaksossa käsitellään myös eettistä toimintakykyä ja moraalista stressiä. Millä tappamista oikeutetaan, ja missä kulkevat eettiset ja moraaliset rajat?Kuuntele asiantuntijoiden vinkit oman toimintakykysi kehittämiseen ja osallistu taktiseen hengitysharjoitteeseen!Keskustelua luotsaa kenttärovasti Risto Kaakinen Maanpuolustuskorkeakoulusta. Hänen kanssaan keskustelemassa ovat Petteri Simola ja Janne Aalto Puolustusvoimien tutkimuslaitoksesta. Petteri Simola on tutkimuslaitoksen toimintakykyosaston sotilaspsykologian tutkimusalajohtaja ja Maanpuolustuskorkeakoulun sotilaspsykologian dosentti. Kenttärovasti Janne Aalto toimii tutkimuslaitoksen toimintakykyosaston Ihmisen suorituskyky sotilasympäristössä -tutkimusalan ja eettisen toimintakyvyn tutkijana.
7 Touko 49min

74 Venäjän sotilaspolitiikan kehitys Etelä-Kaukasian alueella
Armenia, Georgia ja Azerbaidžan muodostavat alueen, joka on ollut pitkään Venäjän vaikutuspiirissä. Etelä-Kaukasialla on Venäjälle historiallista, strategista ja kulttuurillista merkitystä, ja Venäjä on pyrkinyt säilyttämään alueella vaikutusvaltansa. Jaksossa tarkastellaan Venäjän sotilaspolitiikkaa Etelä-Kaukasiassa. Mitä Venäjän sotilaspolitiikalla ylipäänsä tarkoitetaan? Mikä Etelä-Kaukasian alueessa kiinnostaa Venäjää, ja millainen rooli Venäjällä on ollut alueen pitkittyneissä konflikteissa? Miltä tulevaisuus näyttää? Etelä-Kaukasian tilanne antaa myös aihetta pohtia, tulisiko Venäjän vaikutuspiiriä tarkastella nykyistä laajemmin.Keskustelijoina Maanpuolustuskorkeakoulun Venäjä-ryhmän johtaja, everstiluutnantti Janne Pukkila ja varusmiestutkimusavustaja Lauri Meriläinen.
23 Huhti 41min

72 Sotatalous
Venäjän yli kolme vuotta jatkunut hyökkäyssota Ukrainassa on nostanut sotatalouden niin kansalliseen kuin kansainväliseen keskusteluun.Miten sotatalous määritellään? Onko Eurooppa siirtymässä sotatalouteen? Miten Eurooppa vastaa varautumisen ja puolustusmateriaalin tuotannon haasteisiin? Entä miten toimintaympäristön muutokset heijastuvat innovaatioihin, ja onko niiden käyttöönotto riittävän nopeaa?Keskustelijoina Maanpuolustuskorkeakoulun sotatalouden pääopettaja, komentaja Miikka Kaarnakoski, Sotatekniikan laitoksen johtaja, eversti Matti Sopanen ja sotatalouden professori Juha-Matti Lehtonen.
26 Maalis 40min

Nuorten kyselytunti sotataidon ytimessä: Kadettien opinnot
Erikoisjakso!Miten upseerin uralle pääsee? Millaisia opinnot ovat Kadettikoulussa? Mitä Kadettikoulun jälkeen tapahtuu?Nuorten kyselytunnilla lukiolaiset kysyvät, asiantuntija vastaa. Kadettien opintoja käsittelevässä jaksossa kysymyksiä esittävät lukiolaiset Ella ja Vivi. Asiantuntijan roolissa toimii ensimmäisen vuosikurssin kadetti Essi Lillman.Upseeriksi? Yhteishaku upseerikoulutukseen ja viranomaisyhteistyön koulutusohjelmaan on käynnissä 11.–25. maaliskuuta 2025!Nuorten kyselytunti sotataidon ytimessä tarjoaa nuorille matalan kynnyksen mahdollisuuden esittää kysymyksiä luotettavalle asiantuntijataholle. Jakson tarkoituksena on myös kertoa Kadettikoulussa ja Maanpuolustuskorkeakoulussa opiskelusta ja erilaisista uramahdollisuuksista sekä innostaa nuoria hakemaan koulutukseen, joka avaa ovia monipuolisiin ja merkityksellisiin urapolkuihin.
20 Maalis 21min