Toivoa ja toipumista kiintymysssuhteen merkityksen ymmärtämisestä. Vieraana Traumaterapiakeskuksen johtaja Sanna Isosävi, psykologian tohtori, aikuisten integratiivinen ja varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeutti sekä EMDR-terapeutti

Toivoa ja toipumista kiintymysssuhteen merkityksen ymmärtämisestä. Vieraana Traumaterapiakeskuksen johtaja Sanna Isosävi, psykologian tohtori, aikuisten integratiivinen ja varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeutti sekä EMDR-terapeutti

Miten varhaiset kiintymyssuhteet vaikuttavat meidän myöhempään hyvinvointiimme? Voiko omaa kiintymyssuhdemallia parantaa tai hoivata aikuisena paremmaksi, ehjemmäksi? Sanna Isosäviä voisi sanoa kiintymyssuhteiden erityisasiantuntijaksi. Sanna kertoo kiinnostuneensa kiintymyssuhteen merkityksestä työskennellessään lastensuojelussa sellaisten perheiden kanssa, joissa oli pieniä lapsia. Käytännön työ ohjasi kiinnittämään huomiota kiintymyssuhteiden ylisukupolvisuuteen, siihen, miten esimerkiksi lastensuojelun asiakkaana olevan lapsen omien vanhempien kiintymyssuhde vaikutti heidän vanhemmuudessaan. Sanna Isosävin suosittelemia koulutustapahtumia Vuoden kriisi- ja traumatyön 'päätapahtuma' eli kansallinen Kriisi- ja traumakonferenssi 13.-14.11.2025 Helsingissä ja videovälitteisesti. Teemana 'äärirajoilta kohti toivoa - keinoja kriiseistä ja traumoista toipumiseen'. Tärkeä tilaisuus tavata kollegoita ja tulla elpymään ja ravitsemaan itseään. https://www.kriisijatraumakonferenssi.fi Kansainvälisesti meritoituneen, superhyvän kouluttajan Nicole Mullerin mentalisaatiopohjainen traumafokusoitu koulutus on saatu nyt Suomeen, 25.-26.8. Traumatisoituneiden lasten ja perheiden kanssa työskenteleville ammattilaisille, joilla on jo perustietoa mentalisaatiopohjaisesta työskentelystä. https://traumaterapiakeskus.com/koulutukset/mbtc-ja-trauma-tyoskentely-traumatisoituneiden-lasten-ja-heidan-traumatisoituneiden-vanhempiensa-kanssa-25-26-8-2025-helsinki Apua auttajalle -webinaarisarja on ihmistyötä tekevän mahdollisuus rauhassa, turvallisissa puitteissa miettiä omaan taustaan, jaksamiseen ja traumatyön tekemiseen liittyviä teemoja: https://traumaterapiakeskus.com/koulutukset/apua-auttajalle-koulutus-kevat-2025-webinaari Traumaterapiakeskuksen tuottamia artikkeleja: https://traumaterapiakeskus.com/artikkelit Traumaterapiakeskuksen kustantamia kirjoja löydät täältä, monia löytyy hyvin myös kirjastoista: https://traumaterapiakeskus.com/tuotteet/kirjat Tässä linkki kirjaan Traumainformoitu työote, johon Sanna kirjoitti luvun mm. ammattilaisten oman kiintymyssuhteen vaikutuksesta heidän työskentelyssään. Myös tätä kirjaa löytyy hyvin kirjastoista. https://www.opettajantietopalvelu.fi/Johanna-Linner-Matikka/Traumainformoitu-ty%C3%B6ote.html

Suosittua kategoriassa Tiede

rss-poliisin-mieli
rss-mita-tulisi-tietaa
utelias-mieli
hippokrateen-vastaanotolla
rss-duodecim-lehti
tiedekulma-podcast
rss-tiedetta-vai-tarinaa
docemilia
mielipaivakirja
rss-astetta-parempi-elama-podcast
rss-taivaantarkkailijan-tarinoita
rss-traumainformoitu-toivo
rss-duokkari-ekstra
rss-ylistys-elaimille
filocast-filosofian-perusteet
rss-bios-podcast
rss-ilmasto-kriisissa
rss-luontopodi-samuel-glassar-tutkii-luonnon-ihmeita
rss-kasvatuspsykologiaa-kaikille
rss-tervetta-skeptisyytta