
4. Venevartijan viimeinen merkintä
“Kello 4:20 kuulin kevään ensimmäisen käen kukkuvan”, kirjoitti 20-vuotias Satu Sallinen vartiokopin päiväkirjaan. Oli toukokuinen aamuyö vuonna 1997 Munkan venekerholla. Satu oli kerholla hoitamassa vartiovuoroaan.Päiväkirjamerkintä jäi Satu Sallisen viimeiseksi elonmerkiksi. Aamuyön aikana hän katosi. Jaksossa käsitellään lähisuhdeväkivaltaa ja mustasukkaisuutta. Jakso on tuotettu yksinoikeudella Podmelle. Lähteet: Poliisin esitutkintapöytäkirja Kirja: Linda Rantanen: Jos minä en sinua saa – Henkirikoksen motiivina mustasukkaisuus / Deadline kustannus - 2023 Miten mustasukkaisuus vaikuttaa? | Mielenterveystalo.fi Viisi tekijää, jotka saavat aikaan mustasukkaisuutta parisuhteessa Viranomaisten tietoon tuli 13 000 pari- ja lähisuhdeväkivaltarikosta vuonna 2024 | Tilastokeskus Sukupuolistunut väkivalta ja lähisuhdeväkivalta | Tilastokeskus Hälyttävä tieto lähisuhdeväkivallasta: joka kolmas suomalaisnainen on uhri | Kotimaa | Yle Näin mustasukkaisuus tappaa suomalaisia Mustasukkaisuudesta harhaluuloisuushäiriöön: tunnistaminen ja väliintulot osana lähisuhde-väkivallan estämistä Suomi on Euroopan toiseksi väkivaltaisin maa: Jopa 130 000 suomalaista kokee lähisuhdeväkivaltaa vuosittain – "Tilastot eivät edes kerro kaikkea" | MTV Uutiset 14-vuotias poika pysähtyi metsälammelle ja kauhistui: pohjasta pilkottivat ihmisen jalkaterät – kammottava tarina alkoi paljastua - Ilta-Sanomat Satu Sallisen surma - Helsinki Munkkiniemi 1997 - Sivu 2 - MURHA.INFO Oikeus tutustui Munkan venekerhoon Satu Sallisen surmajutussa | MTV Uutiset Sallisen surmassa tunnustus | MTV Uutiset Satu Sallisen murhaajan tuomio koveni hovioikeudessa | Yle Munkan venekerho ry. - Munkan venekerho ry
20 Kesä 42min

2. Kadoksissa mutta kaivattu - Raimo, Laura ja Aleksis
Avoimia katoamistapauksia käsittelevässä jaksossa käydään läpi kolmen kadonneen henkilön katoamistapaukset. Raimo Sumu, Laura Selin ja Aleksis Nikitin ovat kaikki kadonneet lähes jälkiä jättämättä. Yksi katosi järvien ympäröimänä, yksi keskellä pääkaupunkiamme ja yksi taas kaukana maailman toisella laidalla. Jakso on tuotettu yksinoikeudella Podmelle. Lähteet: https://aksa.fi/mysteeri-selviamassa-raimo-sumun-katoamista-tutkitaan-nyt-henkirikoksena/ https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=15153 https://www.ksml.fi/paikalliset/2653048 https://www.ksml.fi/paikalliset/2738541 https://keskustelu.suomi24.fi/t/9911024/raimo-sumu---aanekoski– https://www.aanekoski.fi/ https://www.aanekoski.fi/kulttuuri-ja-liikunta/ulkoliikunta/laavut https://www.kadonneet.net/henkilo/laura-selin/ https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=15092 https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7a781a6a-bf2d-4bfc-bec3-0ad00c38f5b0 https://www.finna.fi/Record/werstas.M011-1495525?lng=en-gb https://www.hejac.com/forum/viewtopic.php?t=439&start=30 https://dvv.fi/todistukset-ja-henkilotiedot-vaestotietojarjestelmassa https://www.hameenlinna-vanajanseurakunta.fi/ https://yle.fi/a/74-20134646 https://www.kadonneet.net/henkilo/aleksis-nikitin/ https://www.tutkintalinja.com/aleksisnikitin.php https://www.reddit.com/r/MissingPersons/comments/1jchsat/young_finnish_man_mysteriously_disappears_on/?rdt=40114 https://areena.yle.fi/podcastit/1-61648293 https://kerranelamassa.fi/malesia-opas/pulau-tioman/ https://fi.wikipedia.org/wiki/Tioman https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=26919&start=15 https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/20-vuotias-suomalaisturisti-jo-paivia-kateissa-saarella-malesiassa-kertoo-paikallismedia/7258220 https://yle.fi/a/3-10616243
6 Kesä 46min

1. Kivaa oli toverit - Hyvinkään ammuskelu
25. toukokuuta 2012 oli Hyvinkäällä keväinen perjantaipäivä. Perjantain vaihduttua lauantaiksi, aamuyöllä kahden tietämissä, tapahtui poikkeuksellinen välikohtaus, joka eteni kuin lumivyöry – mutta olisi ollut useammassakin kohdassa pysäytettävissä. Päätöksen tarinan kirjoittamisesta teki vain yksi henkilö. Jakso on tuotettu yksinoikeudella Podmelle. Lähteet: Päälähde: Poliisin esitutkintamateriaali https://nextory.com/fi/book/luodinkestava-heidi-foxellin-tarina-4191877 https://yle.fi/a/3-6441418 https://radioplay.fi/podcast/rouheimmat-rikokset/id-2020748/ https://podme.com/fi/podcast/siita-on-vaikea-puhua https://fi.wikipedia.org/wiki/Hyvink%C3%A4%C3%A4n_joukkoampuminen https://yle.fi/a/3-6136085 https://www.hs.fi/suomi/art-2000002617012.html https://fi.wikipedia.org/wiki/Kymppitalo https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011151381.html https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000713241.html https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2013040916878051 https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01332 https://laakeinfo.fi/Medicine.aspx?m=3137&i=ORION+PHARMA_SERONIL https://yle.fi/a/3-6136296
30 Touko 44min

Traileri: Paha syntyi Pohjolassa -kesäkausi 30.5.
Paha syntyi Pohjolassa -kesäkaudella kuulet joka perjantai Suomessa tapahtuneesta rikoksesta, katoamisesta tai katastrofista. Tervetuloa mukaan!
23 Touko 32s