Paljastus. Tarina dopinguutisesta ja toimittajasta, joka haluttiin vaientaa
premium
31 Jan 2024Biografier

Paljastus. Tarina dopinguutisesta ja toimittajasta, joka haluttiin vaientaa

Författare: Johanna Aatsalo
Uppläst av: Johanna Aatsalo

Totuus, jota kukaan ei halunnut kuulla

Nuori naistoimittaja julkaisee dopinguutisen, joka ravistelee kansakuntaa ja suistaa hänen oman elämänsä raiteiltaan.

Tammikuussa 1998 Johanna Aatsalo, nuori ja kunnianhimoinen STT:n toimittaja, kirjoittaa uutisen: ”Suomalaista maajoukkuetason mieshiihtäjää epäillään dopingista.” Uutisen julkaisusta alkaa tunti tunnilta etenevä trilleri, jonka aikana hiihtoliiton johto Esko Ahoa myöten pyrkii tuhoamaan Aatsalon uran. Kollegatkin kääntävät selän, ja Aatsalosta tulee kansakunnan sylkykuppi. Herjaukset, valheet ja tappouhkaukset satelevat, ja Aatsalo alkaa epäillä omaa mielenterveyttään. Todistaakseen syyttömyytensä hän alkaa kuumeisesti etsiä lisätodisteita.

Vasta vuosien päästä, uuvuttavien oikeustaistelujen jälkeen maailmalle paljastuu, että Aatsalo oli alusta asti oikeassa. Mutta sitä ennen hänen elämästään ehdittiin tehdä helvettiä. Paljastus on jännittävä tarinallinen tietokirja toimittajan kujanjuoksusta totuuden puolesta sekä oikeusmurhasta, joka hakee vertaistaan suomalaisessa oikeushistoriassa. Kirja kertoo, millaista on olla nainen maailmassa, jonka säännöt johtoasemissa olevat miehet sanelevat.

Johanna Aatsalo (s. 1967) on toimittaja, liikuntafysiologi ja viestintäyrittäjä, joka on työskennellyt muun muassa STT:ssä. Tällä hetkellä hän työskentelee Rakennuslehdessä.

Senast tillagda Biografier

sellasta
vahva-naishahmo
pimea-puoli
iltojen-sinessa
gallagher-tuhkasta-nousee-oasis
uhma-ja-intohimo
erikoisjoukoista-afrikkaan
pelin-henki
koti-kadulla
maaranpaana-medellinin-kartelli
ctrlaltkaaos
scotland-yard-kuuluisimmat-murhatutkinnat
pahan-torjuja
bodominjarven-mysteeri
halu-2
erikoisjoukoissa-janne-lehtosen-tarina
ystavana-janis
immun-ja-kalen-rotoskatsaus-k5j8
piikkikammo
tom-sjoberg-rooperin-katupoika
lottien-sota
valtionhoitaja
suomalaiset-sarjamurhaajat
lapikotaisin
salatun-rakkauden-historia
immun-ja-kalen-rotoskatsaus-k5j7
liekki
sunny-car-center-ja-muita-kuntapaattajien-surkuhupaisia-liiketoimia
punainen-keisari
ransom-man

Vi tror att du gillar

paradis-city
en-bur-av-guld
au-revoir-agneta
storst-av-allt
helikopterranet
1793
bogen-ar-los
beroende-en-bok-om-missbruk-och-vad-det-gor-med-oss-och-dem-vi-alskar
hypnotisoren-black-edition
den-sista-boken-om-mordet-pa-olof-palme
och-jag-slutade-kalla-dig-pappa-familjetraumat-som-skakade-en-hel-varld
gertrud
polismordaren
gasten
tigerns-ar
fange-i-hundpalatset
mjolkharen