Saksa - Ei ihan paska maa
premium
20 Dec 2024Historia

Saksa - Ei ihan paska maa

Författare: Tapio Nurminen
Uppläst av: Tapio Nurminen

Saksa on monessa jopa paskempi maa kuin mitä keihäslegenda Seppo Räty antoi ymmärtää messiaanisessa lausahduksessaan. Toisaalta synkän historiansa kanssa kipuileva talousjätti on myös huomattavasti mainettaan parempi.

Konkarikirjeenvaihtaja Tapio Nurminen selittää myyttejä rikkovassa poleemisessa kirjassaan Saksaa ja saksalaisuutta lähes kolmenkymmenen vuoden kokemuksella. Maailma tarvitsee terveellä itsetunnolla varustettua Saksaa ja saksalaisia kipeämmin kuin koskaan. Siksi myös meidän suomalaisten on tärkeätä ymmärtää entistä paremmin, miten Euroopan mahtivaltio ja sen

kansalaiset tikittävät.

Tapio Nurminen (s. 1964) on yksi Suomen kokeneimmista edelleen aktiivisista ulkomaankirjeenvaihtajista. Vuosina 1991–1993 hän toimi Uuden Suomen ja MTV Uutisten Moskovan kirjeenvaihtajana. Nurminen muutti Saksaan 1.1.1995, eli samana päivänä,

kun Suomesta tuli Euroopan unionin jäsen. Hän toimi MTV Uutisten kirjeenvaihtajana 2019 loppuun asti ja Kauppalehden kirjeenvaihtajana 1998–2021. Vuodesta 2022 lähtien Tampereen yliopistosta yhteiskuntatieteiden maisteriksi valmistunut mediayrittäjä ja tv-tuottaja on ollut Maaseudun Tulevaisuuden Eurooppa-kirjeenvaihtaja.

Senast tillagda Historia

maailman-kovimmat-valehtelijat
suomalaiset-sotilaat-vietnamin-sodassa
kiihko
pelon-vyohyke
salatun-rakkauden-historia
jumalan-synty
punainen-keisari
sissi
yhdysvaltain-idea
sodassa-ei-ole-sovintoa
helsinki-eraan-kaupungin-historia
niin-pitka-on-matka
valo-ja-pimeys
linnaelamaa-keskiajan-suomessa
valkoinen-susi
vahingossa-keksityt
holokausti
kylma-krematorio
bergen-belsenin-paivakirja
paholaisen-perilliset
pohjolan-taruja-jumalat-sankarit-ja-myyttiset-olennot
talvilinnake
sisaan
hidas-matka-valoon
ihmisyys
seta-stiller
merenperinto
eeva-ja-aatami
sinkkuus-kautta-aikojen
valmis-tuskaan-ja-kuolemaan-legioonalaisen-muistelmat

Vi tror att du gillar

paradis-city
en-bur-av-guld
au-revoir-agneta
storst-av-allt
helikopterranet
1793
bogen-ar-los
beroende-en-bok-om-missbruk-och-vad-det-gor-med-oss-och-dem-vi-alskar
hypnotisoren-black-edition
den-sista-boken-om-mordet-pa-olof-palme
och-jag-slutade-kalla-dig-pappa-familjetraumat-som-skakade-en-hel-varld
gertrud
polismordaren
gasten
tigerns-ar
fange-i-hundpalatset
mjolkharen