Suomalaiset sotilaat Vietnamin sodassa
premium
10 Juni Historia

Suomalaiset sotilaat Vietnamin sodassa

Författare: Kari Kallonen
Uppläst av: Juha-Tapio Arola

”Minulla on teille hyviä uutisia. Te lähdette Vietnamiin.”

Vietnamin sodassa taistelleet sotilaat eivät palanneet kotiin sankareina. Moni oli menettänyt sodassa terveytensä,

heiltä haluttiin viedä myös kunnia. Sotaa pidetään amerikkalaisten sotana, mutta todellisuudessa sen pohja luotiin jo vuosikymmeniä aikaisemmin siirtomaavallan aikana.

Suomalaisia sotilaita on taistellut Vietnamissa jo Ranskan muukalaislegioonan riveissä Indokiinan sodassa. He olivat nuoria seikkailijoita, merimiehiä ja kotimaansa jättämään joutuneita sotilaita, jotka osallistuivat myös kuuluisaan Dien Bien Phun taisteluun.

Osa palasi kertomaan tarinansa, toiset saivat kaukaisen hautapaikan vihamielisestä maasta. Ranskan jälkeen Yhdysvallat otti läntisen maailman vahtivuoron Vietnamissa. Tähtilipun alla palveli niin amerikansuomalaisia siirtolaisia kuin sotasankareita

ja heidän poikiaan. Eräs nuorukainen joutui sotaan Suomen kansalaisena pääkonsulin virheen johdosta, toista Suomen armeija epäili sotilaskarkuriksi. Suomalaisia taisteli Vietnamissa myös Australian univormussa.

Suomalaisten Vietnam-veteraanien rehellisissä tilityksissä kerrotaan myös Vietnamissa käytetyn kasvimyrkky Agent Orangen aiheuttamista ongelmista sotilaille sekä sodan päättymisen jälkeen koetuista traumaperäisistä stressihäiriöistä. Aihe on jälleen

noussut ajankohtaiseksi tämän päivän rauhattomassa maailmassa.

Sotahistorioitsija Kari Kallonen on selvittänyt kymmenien miesten kohtalon. Hän kuului suomalaisamerikkalaiseen

retkikuntaan, joka löysi Vietnamin sodan salaisessa tehtävässä kadonneen legendaarisen Lauri Törnin helikopterin onnettomuuspaikan viidakkovuorelta.

Senast tillagda Historia

maailman-kovimmat-valehtelijat
kiihko
pelon-vyohyke
salatun-rakkauden-historia
jumalan-synty
punainen-keisari
sissi
yhdysvaltain-idea
sodassa-ei-ole-sovintoa
helsinki-eraan-kaupungin-historia
niin-pitka-on-matka
valo-ja-pimeys
linnaelamaa-keskiajan-suomessa
valkoinen-susi
vahingossa-keksityt
holokausti
kylma-krematorio
bergen-belsenin-paivakirja
paholaisen-perilliset
pohjolan-taruja-jumalat-sankarit-ja-myyttiset-olennot
talvilinnake
saksa-ei-ihan-paska-maa
sisaan
hidas-matka-valoon
ihmisyys
seta-stiller
merenperinto
eeva-ja-aatami
sinkkuus-kautta-aikojen
valmis-tuskaan-ja-kuolemaan-legioonalaisen-muistelmat

Vi tror att du gillar

paradis-city
en-bur-av-guld
au-revoir-agneta
storst-av-allt
helikopterranet
1793
bogen-ar-los
beroende-en-bok-om-missbruk-och-vad-det-gor-med-oss-och-dem-vi-alskar
hypnotisoren-black-edition
den-sista-boken-om-mordet-pa-olof-palme
och-jag-slutade-kalla-dig-pappa-familjetraumat-som-skakade-en-hel-varld
gertrud
polismordaren
gasten
tigerns-ar
fange-i-hundpalatset
mjolkharen