Kaiken keskellä yksin

Miltä tuntuu, kun kukaan ei näe, kuule tai kosketa? "Olla olemassa, eikä kukaan tiedä. Siltä se tuntuu. Olemassaolo kyseenalaistuu. Tuntuu, ettei minulla ole paikkaa eikä sijaa, tehtävää eikä merkitystä tässä yhteisössä, maailmassa, elämässä."  Sosiaalinen olemassaolomme perustuu nähdyksi ja kuulluksi tulemiselle. Siksi ostrakismi eli huomaamattomaksi jättäminen tai ulkopuoliseksi sulkeminen on väkivallan muotona yksi satuttavimmista ja samalla äärimmäisen tehokas. Sen kohteeksi voi joutua kuka tahansa, eikä sen käyttäjää ole teon huomaamattomuuden johdosta helppoa tuomita.  Siinä missä myötätunto ja yhteenkuuluvuuden tunne saavat ihmisen auttamaan, ulkopuolisuuden kokemus saa hänet puolustautumaan tai piiloutumaan. Kokemus siitä, että koko maailma on itseä vastaan, saa sotajalalle. Omasta olemassaolostaan voi taistella olemalla ystävällinen ja mukava, mutta ellei se riitä, on joko luovutettava tai löydettävä tehokkaampia toimintamalleja. Kirja on vuoropuhelu tieteellisiin tutkimuksiin perustuvien tulosten ja tuhansien suomalaisten omin sanoin kuvaaman todellisuuden välillä. Keskiössä ovat sosiaalisten välimatkojen lisäämä yksinäisyys ja kokemus ulkopuolisuudesta, myötätunto ja halu auttaa, mutta samalla myös satutetuksi tulemisen pelko ja taistelu oman olemassaolon oikeuttamiseksi.  Kun kukaan ei kuuntele, on joko vaiettava tai huudettava lujempaa. Tai keksittävä uusia tapoja rakentaa yhteisöllisyyttä.

Kasvatuspsykologian dosentti Niina Junttila on tutkinut lasten ja nuorten yksinäisyyttä Turun yliopistossa useissa monitieteisissä tutkimushankkeissa, ja hänen tutkimuksiaan on julkaistu kansainvälisissä tieteellisissä aikakauslehdissä. Hän on kirjoittanut lisäksi suurelle yleisölle suunnatun tietokirjan Kavereita nolla - Lasten ja nuorten yksinäisyys (2015), joka oli ehdolla Kanava-palkinnon saajaksi ja kilpaili myös Bonnierin Suuren Journalistikilpailun Vuoden kirja -sarjassa.