Kommunistiperheestä multimiljonääriksi - ”Kaikki muuttui kun ymmärsin tämän” ft. Sture Udd
Sijoituskästi2 Joulu 2025

Kommunistiperheestä multimiljonääriksi - ”Kaikki muuttui kun ymmärsin tämän” ft. Sture Udd

Tämän tiistain jaksossa sukellamme syvälle suomalaisen teollisuuden, omistajuuden ja yhteiskunnan kehityksen ytimeen, kun vieraaksi saapuu Pohjanmaan oma voimanpesä ja sarjayrittäjä Sture Udd. Keskustelussa käsitellään työn merkitystä ihmiselle, teknologisen kehityksen pysähtymistä Euroopassa ja sitä, miksi innovaatiot syntyvät “ei mistään”, jos vain osaa katsoa pintaa syvemmälle.

Sture avaa terävästi, miksi etätyö ei hänen mielestään ole aitoa työntekoa, miten Eurooppa on hukannut kykynsä toteuttaa asioita ja miksi energiasta sekä teknologiasta tulee seuraavien vuosikymmenten suurimmat taloudelliset voimakeskukset. Samalla kuullaan suoria ja räväköitä arvioita poliittisesta kyvyttömyydestä, vihreän siirtymän epäonnistumisista ja siitä, miksi Pohjanmaalla tehdään joka päivä sellaista, mistä muu Eurooppa voi vain haaveilla.

Lisäksi Sture kertoo oman tarinansa kommunistiperheen kasvatista Suomen vaikutusvaltaiseksi omistajaksi, miksi hän ottaa valtavia riskejä yrittäjänä.



Vastaa Sijoituskästin kuuntelijakyselyyn - vastaajien kesken arvotaan 1000€ lahjakortti Verkkokauppa.comiin:https://forms.gle/DXBaA46uEMxVkTvP6


Liity Sijoituskästin jäseneksi YouTuben puolella. Huom: iPhonella YouTube-sovelluksesta ostaessa hinta korkeampi App Storen komissiosta johtuen kuin alla olevan linkin kautta selaimesta tai anroidilla:

https://m.youtube.com/sponsor_channel/UCmyByzufF2qPYtcyF39MeSQ?noapp=1


Mainos: Tsekkaa Lemon Tree! Sijoituskästin käyttämä luottopakki kirjanpidon asioihin.

https://lemontree.fi/


Mainos: Kokeile Nextoryä 50 päivää ILMAISEKSI, myös palaaville kuuntelijoille, joilla ei ole ollut aktiivista tilausta viimeisen 6kk aikana:

http://nextory.fi/sijoituskasti


Mainos: Tsekkaa Technopoliksen kattavat toimistotilat:

https://technopolisglobal.com/fi/


Seuraa somessa:


Teemu Liila:

👉 https://www.tiktok.com/@teemu_liila

👉 https://www.instagram.com/teemuliila/?hl=fi


Kevin van Dessel:

👉 https://www.tiktok.com/@kevin_vandessel

👉 https://www.instagram.com/kevin_vandessel/?hl=fi


Seuraa STNX-osakeanalyysejä:

👉⁠ https://www.instagram.com/stnx.fi⁠

👉 ⁠https://www.linkedin.com/company/stnx/⁠

👉 ⁠https://www.tiktok.com/@stnx.fi⁠

👉 ⁠https://x.com/stnxfi⁠

👉 https://www.youtube.com/@stnxfi

👉 https://www.facebook.com/stnx.fi/


Jaksot aina tiistaisin ja perjantaisin! Seuraa meitä myös TikTokissa ja Instagramissa @sijoituskasti !


00:00 Intro

01:43 Vastaa kyselylomakkeeseen ja voita 1000€ lahjakortti!

02:42 Miksi työ on tärkeintä ihmiselle?

09:37 Taustat kommunistiperheestä

14:25 Vasemmistolaisuus, Euroopan tila

24:24 Suomi jämähtänyt teollisuuteen?

27:13 Kenellä vastuu Suomen tulevaisuudesta?

30:24 Miten maailma on muuttunut 70 vuoden aikana?

33:44 “Kaikki tulee ei mistään, enempää sun ei tarvitse ymmärtää”

40:44 Energian merkitys

47:53 Ilmastotoimet ja Kiina

52:48 Slush ja Wasa Innovation Center

1:08:01 Varallisuus, riskinotto, metsäomistukset

1:14:18 Sturen bisnekset & Alkoholin merkitys bisneksessä

1:20:38 Neuvostoliiton hajoaminen, rahojen menetys & selviäminen

1:27:58 Riskit

1:40:29 Kirjat

1:44:13 Sää

1:47:42 Mistä tiedonjano kumpuaa?

1:49:18 Kokonaisvarallisuus

1:51:05 Varallisuuteen suhtautuminen

1:52:35 Mikä elämässä on tärkeää?

1:54:38 Likvidi varallisuus & varautuminen

1:59:44 Mielipide kryptovaluutoista?


Sijoituskästin video ja ääni:

Aaro Lahtinen (https://tuohimedia.fi)

Justus Saarinen

Emil Piippo

Riko Vanhatalo

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(395)

Miten teet 500k € vuodessa Instagramilla? ft. Sara Parikka

Miten teet 500k € vuodessa Instagramilla? ft. Sara Parikka

Tässä jaksossa vieraana on Sara Parikka, jonka kanssa pureudumme näyttelijän ja sisällöntuottajan uran todellisuuteen, rahaan ja henkilöbrändin rakentamiseen. Sara kertoo, miten hän päätyi nuorena Sal...

24 Heinä 0s

Erikoisjoukoissa: ammattisotilaan opit parempaan elämään ft. Janne Lehtonen

Erikoisjoukoissa: ammattisotilaan opit parempaan elämään ft. Janne Lehtonen

Tässä jaksossa Janne Lehtonen avaa poikkeuksellisen suoraan, millaista on kasvaa levottomasta nuoresta ihmiseksi, joka päätyy Suomen kovimpiin sotilaskoulutuksiin ja lopulta erikoisjoukkoihin. Keskust...

21 Heinä 0s

Näin teet rahaa tekemättä töitä - paras tapa sijoittaa ft. Jani Järvinen

Näin teet rahaa tekemättä töitä - paras tapa sijoittaa ft. Jani Järvinen

Tässä jaksossa Jani Järvinen avaa, miten hän rakentaisi sijoitussalkkua nykyisessä markkinassa ja mitä sijoittajan pitäisi ymmärtää ennen kuin rahat laitetaan töihin. Keskustelemme korkosijoittamisest...

14 Heinä 0s

Paljonko tehdään rahaa Sijoituskästillä?

Paljonko tehdään rahaa Sijoituskästillä?

Tässä jaksossa avaamme Sijoituskästin 2025 tilinpäätöksen ja kerromme, miten vaikeasti alkanut vuosi kääntyi lopulta valoisaksi. Puhumme vuoden alun epäonnistuneesta myynnistä, kesälomien jälkeisestä ...

7 Heinä 0s

Rikollisesta Suomen historian kovatuloisimmaksi artistiksi ft. Samu Haber

Rikollisesta Suomen historian kovatuloisimmaksi artistiksi ft. Samu Haber

Tässä jaksossa pureudumme Samu Haberin poikkeukselliseen tarinaan: miten yksinhuoltajaäidin kasvattamasta, koulusta ulos potkitusta unelmoijasta kasvoi kansainvälisesti menestynyt artisti ja yrittäjä....

30 Kesä 0s

Miten isot brändit manipuloivat kulutustasi? ft. Toni Lähde

Miten isot brändit manipuloivat kulutustasi? ft. Toni Lähde

Tässä jaksossa Toni Lähde avaa, miten vahvoja brändejä rakennetaan ja miksi parhaat brändit eivät myy pelkkää tuotetta, vaan tunnetta, tarinaa ja identiteettiä. Käymme läpi Red Bullin ja Batteryn eroj...

23 Kesä 2h 12min

Hän suunnittelee maailman rikkaimpien lomat - ultraluksuksen maailma ft. Janne Honkanen

Hän suunnittelee maailman rikkaimpien lomat - ultraluksuksen maailma ft. Janne Honkanen

Tässä jaksossa pureudumme Janne Honkasen tarinaan: miten moottorikelkkailusta, konkurssista ja vakavasta terveysdiagnoosista syntyi tie Luxury Actionin ja ultraluksusmatkailun rakentajaksi. Puhumme si...

16 Kesä 1h 33min

Rocktähtenä miljoona markkaa ulosotossa - kieltäytyi 588M tarjouksesta ft. Mato Valtonen

Rocktähtenä miljoona markkaa ulosotossa - kieltäytyi 588M tarjouksesta ft. Mato Valtonen

Tässä jaksossa Mato Valtonen kertoo, miten Sleepy Sleepersista tuli yksi suomalaisen rockin puhutuimmista ja paheksutuimmista ilmiöistä. Käymme läpi Neuvostoliittoon kohdistunutta kapinaa, keikkakielt...

12 Kesä 2h 27min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
rss-karon-grilli
rss-inderes
rss-rahataito-podcast
rahapuhetta
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
oppimisen-psykologia
hyva-paha-johtaminen
rss-tarkeista-asioista-2
rss-40-ajatusta-aanesta
rss-sami-miettinen-neuvottelija
sijoituspodi
rss-ysin-muijat
rss-pinnan-alla-kiehuu
rss-yrittajan-mielenmatka
rss-kaupan-tila
rss-duunipodi