33. Digiseniori oppii ja opettaa somessa

33. Digiseniori oppii ja opettaa somessa

Digiseniori, teknologian suurkuluttaja, surffaa verkkosivustoilla ja tuottaa sinne sisältöä

Digiseniori on iäkkäämpi henkilö, eläkeläinen, joka on jättänyt työelämän taakseen ja käyttää tieto- ja viestintätekniikkaa keskimääräistä enemmän omassa arjessaan. Hänellä on käytössään älypuhelin, taulutietokone, kannettava tietokone tai pöytätietokone, joko kaikki ne tai osa niistä sekä mahdollisesti useampi Internet-liittymä.

Digiseniori on eläkkeellä, verkonkäyttäjä, sisällöntuottaja, joka kirjoittaa, tekee audioita, bloggaa, somettaa, verkottuu, valokuvaa ja videoi tai opettaa ja opiskelee. Asioita on paljon helpompi hoitaa teknologian avulla verkossa kuin fyysisesti juosta virastosta toiseen (hyvää liikuntaa). Digiseniorin määrittely perustuu lähinnä omiin kokemuksiin ja havaintoihin ikätovereiden teknologisten välineiden ja internetin käytöstä.

Esimerkiksi vuoden 2015 Tilastokeskuksen väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö -tutkimuksesta kävi ilmi, että 65-74-vuotiaista käytti internetiä 69 prosenttia ja verkkokaupan tilaajia ikäluokassa oli 20 prosenttia.

Blogipostauksissa kirjoitan verkon käytöstä, tiedonhankinnasta, sosiaalisen median välineistä, verkko-ostamisesta, opiskelusta ja uusista sovelluksista, joita kannattaisi kokeilla. Toivottavasti joku poimii kirjoituksista hyödyllisiä vihjeitä omaan verkonkäyttöönsä ja rohkaistuu käyttämään teknologiaa tai ainakin ymmärtää teknologian merkitystä tänä päivänä ja kenties ottaa käyttöönsä jonkin uuden sovelluksen.
Valotan esimerkkejä teknologisten välineiden käytöstä kuten puhelimen, kannettavan tietokoneen, pöytäkoneen tai jo viisi vuotta vanhan iPadin käytöstä. Kun sain lahjaksi Ipadin viimeisenä työvuotena alakoulussa, opettelimme sen käyttöä yhdessä digi-kerholaisten kanssa, jossa kaikki opimme toisiltamme uuden välineen sovelluksia. Kone on hidastunut ja toimii vielä, mutta on tullut vastaavien laitteiden käyttöiän päähän.

Nettisurffailu on helpointa sillä välineellä, joka on nopein, lähin tai josta saa esimerkiksi tarvitsemansa tiedon helposti autossa, kotona, juhlissa, tapahtumissa, metsässä tai lenkillä. Verkkoyhteyden voi jakaa esimerkiksi puhelimesta tietokoneeseen, jos muuta yhteyttä ei ole saatavilla, mutta teleoperaattori saattaa siitä laskuttaa ylimääräistä.

Nettisurffailu on helpointa myös niissä palveluissa, jotka toimivat sujuvasti ja käyttäjä tuntee, että palvelu on juuri hänen tarpeisiinsa sopiva. Yhä useammassa kaupallisessa tai julkishallinnon palveluissa on chatti käytössä maksullisen puhelinpalvelun ohella.

"Chat" on keskustelulaatikko, johon ilmestyy kysymys: “Kuinka voin auttaa?” Kirjoitat siihen vain haluamasi kysymyksen ja pian saat siihen vastauksen. Jos sallit ponnahdusikkunan käytön, palvelun chat-laatikko pätkähtää käyttämäsi verkkosivuston oikeaan alakulmaan.

Sisällön tuottamisessa eli julkaisussa pitäisi ottaa huomioon moni seikka kuten esimerkiksi avainsanat, jotka kuvaavat sisältöä. Hyvässä blogikirjoituksessa käytetään avainsanoja, tageja, jotta hakukoneet löytäisivät kirjoitukset helpommin, ehkä myös #hashtageja.

Se on osa hakukoneoptimointia, jota tämä humanisti ei vielä ole oppinut riittävästi, vaan saa siitä nyt ehdot. Mitä enemmän jotain sanaa käytetään verkossa, sitä vaikeampi kenenkään on sen perusteella eksyä halutulle sivulle. Sekin auttaa, jos jaat tuotostasi esimerkiksi niissä sosiaalisen median palveluissa, joita itse käytät.

Jaksot(76)

87. Miten lisää matkailijoita Suomeen?

87. Miten lisää matkailijoita Suomeen?

Miten lisää matkailijoita Suomeen? Siinäpä kysymys, johon jokaisella on jonkinlainen vastaus. Rovaniemeläiset osaavat sen jo aika hyvin, koska he ovat harjoitelleet matkailun edistämistä joulupukin kaupunkiin Suomen valtion avustuksella. Myös Oulun seudulle ollaan innokkaana ottamassa vastaan maksukykyisiä turisteja. Me pidämme eettistä matkustamista parhaana tapana edistää matkailutulojen saantia tänne. Erityisesti koulutusmatkailijat olisivat tänne tervetulleita, koska meillä on monialainen yliopisto, jossa etenkin ICT on korkeatasoista. Samoin kauppatiede, humanistiset ja kasvatustieteet sekä lääketiede ja insinööritieteet.

17 Maalis 20191min

80. Vihreän huoneen tunnelmaa Syötteen kansallispuistossa #6

80. Vihreän huoneen tunnelmaa Syötteen kansallispuistossa #6

Metsä on vihreä huone. Syötteen kansallispuistossa vaeltamassa kesäkuumalla.

19 Tammi 20195min

81. Annikoskella uidaan ja syödään eväät #5

81. Annikoskella uidaan ja syödään eväät #5

Annikoskella uidaan ja syödään eväät. Vain mielikuvitus on rajana, minkälaiset eväät on mukana, voileivät ja juomat. Niiden pitää kruunata koko reissu. Syömisen ohella Annikoskella on luonnonkukkia ja perhosia, lintuja ja hyönteisiä kuvattavaksi asti. Pärjänjoki on matala, joten uimari voi kastella itsensä tai uida käsipohjaa rantakasvien seassa. Samalta paikalta olemme hiihtäneet monena talvena, vaikka paikan tunnistaminen eri vuodenaikoina on aika vaikeaa.Vaellukseen kannattaa yleensä valita paksupohjaiset kumisaappaat. Matkalla on yleensä myös kosteita paikkoja.

8 Loka 20182min

86. Keskikesän vaellusretki Syötteen kansallispuistossa #4

86. Keskikesän vaellusretki Syötteen kansallispuistossa #4

Retkeilyä Syötteen kansallispuistossa. Heinäkuu, lämmintä ja aurinkoista. Annikoski sopiva uintipaikka ja eväidensyöntipaikka.

5 Loka 20182min

85. Kohti Annikoskea #3

85. Kohti Annikoskea #3

Ruohokanukka ja muita metsän kaunottaria, ikivanhoja puita, jotain jota ei saa kertoa (hillanlehtiä), sääskiä, romantiikkaa, katajia, kuusenoksia, mustikanlehtiä. Seuralaiset jättävät amatööriretkeilijän oman onnensa nojaan Syötteen kansallispuistossa. Ei sitten kannata eksyä merkityiltä poluilta. Ei hätää, pian syödään eväitä Annikosken sillalla.

25 Syys 20183min

84. Oletko nuorempi kuin ikimetsä! Testaa metsässä #2

84. Oletko nuorempi kuin ikimetsä! Testaa metsässä #2

2. retkipäivä Annikoskelle uimaan, syömään eväitä ja kuvaamaan luontoa. Ainoa ongelma oli pysyä toisten innokkaiden matkassa. Polun varrella oli tämän tästä niin houkuttelevia kuvauskohteita. Kertoen, puhuen ja valokuvaten vallus oli juuri sellaista, mistä jää mieleen jotain talvenkin varalle! Matkalla selviää myös se, kuinka vanhalta voisit tuntea itsesi ikimetsässä.Annikoski sijaitsee Syötteen kansallispuistossa, jonne teimme retken heinäkuun helteillä.

20 Syys 20182min

83. Hailuodon Hietaniemessä pauhaa meri suoraan sydämeen

83. Hailuodon Hietaniemessä pauhaa meri suoraan sydämeen

Yllätyslöytö Hailuodon Hietaniemi! Ajoimme mutkaista soratietä kohti merenrantaa, tietämättä mitä löytäisimme. Tie oli mutkainen, kivenmurikat murjoivat autonpohjaa, joten oli ajettava varovasti tietämättä minne päätyisimme. Jäkäläkankaiden kumpareet, suota ja metsää, mustikanvarpuja ja lisää metsää.Punaisia pikku rakennuksia ilmestyi vihdoin maisemaan. Olimme valinneet sen tien, joka mielestämme johti jonnekin, ja se oli tämä paikka. Tämä satumainen hiekkainen merenranta, kaislikot, kivet, hiekat, aaltojen soiskiminen, meren ulappa jonnekin Ruotsin puolelle. Merestä nostettu merimerkki rannan tuntumassa. Pooki se oli minun mielestäni, mutta ei kuulemma ollut oikeasti. Näin kertoi ystävällinen koiran kanssa liikkunut pariskunta Porista. He olivat Hietaniemessä lähipiirin kalastajamökissä. Mökkien omistukset lienevät aika kiinnostavia, mutta ehkäpä hailuotolaisilla on niihin kotikenttäetu. Kohtuullistakin, että vuosisatoja paikalla olleet omistavat edes kalastajakämpän.

27 Elo 20184min

82.Paksupyöräilijän jäljillä Syötteen kansallispuistossa #1

82.Paksupyöräilijän jäljillä Syötteen kansallispuistossa #1

Tiesin edellisten luontoretkien kokemuksesta, että taas olisimme luontonautintojwn äärellä Syötteen kansallispuistossa. Kuuntele!

20 Heinä 20183min

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

rss-ootsa-kuullut-tasta
aikalisa
ootsa-kuullut-tasta-2
politiikan-puskaradio
rss-podme-livebox
rss-vaalirankkurit-podcast
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
rss-raha-talous-ja-politiikka
otetaan-yhdet
the-ulkopolitist
linda-maria
rss-hyvaa-huomenta-bryssel
suomenkielisia-podcasteja
rikosmyytit
rss-pallo-keskelle-2
radio-antro
rss-polikulaari-humanisti-vastaa-ja-muut-ts-podcastit
rss-kaikki-uusiksi
rss-sanna-ukkola-show-verkkouutiset