
55. Kirsti Ojalan ajatuksia Suomi100 -näyttelyn naisista
6 Kesä 20179min

54. Iin kirkon alttaritaulun historiaa
Iiläinen Kristiina Haukkamaa kertoo Iin kirkon alttaritaulun historiaa. Tuomas Nelimarkan maalauksen malleina on toiminut iiläisiä henkilöitä. Kirkko on rakennettu 1950-luvun alkupuolella salaman sytyttämän kirkon paikalle, ja se edustaa siten hyvin omaa aikaansa. Tuomas Nelimarkan suku on kotoisin Etelä-Pohjanmaan Järviseudulta.Alttaritaulujen henkilöt ovat kertojalle tuttuja nimiä.Kirkon penkkien historia on kiinnostava etenkin kertojan henkilökohtaisten muistojen takia.
28 Touko 20173min

53. Maaherra Eino Siuruaisen juhlapuhe Iin seurakuntatalossa
Maaherra Eino Siuruaisen juhlapuhe Oulun Suojeluskunta- ja Lotta Svärd piirin perinnekilta ry:n 25-vuotisjuhlassa Iin seurakuntatalolla. Siuruainen valotti itsenäisyytemme historiaa lottakenraali Fanni Luukkosen elämäntyön sekä omien kokemustensa valossa, että tutkimustensa perusteella. Siuruainen jäi itse orvoksi sodan aikana, joten hänen puheensa kosketti kuulijoita silläkin tavoin. Kuvassa on Eino Siuruaisen kanssa Perinnekillan puheenjohtaja Terttu Välikangas
28 Touko 201720min

52. Terttu Välikangas kertoo Iihin liittyvää historiaa
28 Touko 201712min

47. Pudasjärven Hirsikampuksella 2
Pudasjärven Hirsikampus, maailman suurin hirsikoulu on 700 oppilaan koulu Pudasjärven kaupungissa, joka tunnetaan myös Syötteen kansallispuistosta. Rakennukseen käytettiin 28 kilometriä pohjoisen puusta tehtyä liimapuuhirttä. Lamellihisrsi on tehty neljästä toiseensa liimatusta puusta, joten lämpö ei sen läpi karkaa pohjoisen kovillakaan pakkasilla. Kontio-tuote, maailman suurin hirsifirma, oululainen puu kasvaa merenrannalla, joten se ei kelvannut tarkoitukseen, vaan hirret hankittiin lähialueelta.Kustannusarvio 23 miljoonaa euroa, nelioitä 10 000 m2, se on suuri rahasumma, mutta tällaiseksi rakennukseksi, betonista ja kipsilevystä, samanhintaista ei olisi saanut. Podissa on tarkempaa tietoa hirsikoulun rakentamisesta, tässä vain hajanaisia muistiinpanoja.
19 Touko 201719min

46. Pudasjärven Hirsikampuksella 1
Rehtori Mikko Lumme kertoo senioriopettajille (Limingan ja Lumijoen senioriopettajat) nykykoulusta. Siellä opetetaan vanhaa, mutta mukaan pitää saada sovitettua digitalisaatio ja robotit, taide ja matematiikka, älylaitteet, edelleen kasvatus ja eri oppiaineiden sisällöt ja opetus.Pudasjärven Hirsikampus painiskelee vierailijatulvan kanssa, koska monet haluavat tulla tutustumaan hirrestä tehtyyn, maailman suurimpaan kouluun. Pudasjärven Hirsikampukseen. Ministeri Kimmo Tiilikainenkin piipahti tutustumassa koulun arkeen, josta rehtori Mikko Lumme kertoi hauskasti.http://www.limilumi.osj.fihttp://www.pudasjarvi.fi/hirsikampushttps://www.lukkaroinen.fi/pudasjarven-hirsikampus-otettu-kayttoon-2/http://yle.fi/uutiset/3-9084721
19 Touko 201713min

43. Tytti Tuppurainen Kansainvälisenä Naistenpäivänä
Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntavaltuuston 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Tytti Tuppurainen pitää avauspuheen Oulun aluehallintoviraston Lääninhallitus-salissa kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi järjestetyssä juhlassa 160 naiselle.
10 Maalis 20175min