”Mielestäni meidän pitäisi amerikkalaisina pyytää anteeksi” – Historioitsija Timothy Snyder pelkää, että Yhdysvallat on vaarassa muuttua Venäjän kaltaiseksi
SK:n parhaat3 Syys 2025

”Mielestäni meidän pitäisi amerikkalaisina pyytää anteeksi” – Historioitsija Timothy Snyder pelkää, että Yhdysvallat on vaarassa muuttua Venäjän kaltaiseksi

Snyder on varoittanut Donald Trumpista jo kymmenen vuoden ajan. Nyt Amerikka on vaarassa ylittää rajan, joka tekee maasta Venäjän kaltaisen.
On Euroopan hetki tehdä historiaa, hän sanoo SK:n haastattelussa.
Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
Kunpa kirja olisi ilmestynyt toisenlaisessa Amerikassa. Professori Timothy Snyder toivoi, että demokraattien presidenttiehdokas Kamala Harris olisi voittanut vaalit ja valvojaisissa olisi soinut Beyoncén hitti Freedom, kuten oli soinut vaalikampanjassakin. Ilmapiiri olisi ollut toiveikas ja tulevaisuuteen katsova.
Snyderin tietokirja Vapaudesta (On Freedom) julkaistiin Yhdysvalloissa viime lokakuussa, pari viikkoa ennen vaaleja. Marraskuun 5. päivänä amerikkalaiset valitsivat toisen kerran presidentikseen Donald Trumpin.
"Olen surullinen, koska toivoin, että olisimme nyt tilanteessa, jossa voisimme puhua rakentavammin ja vähemmän puolustautuen", Timothy Snyder sanoo.
"Mutta tässä sitä ollaan."
Snyder on Yalen yliopiston professori ja yksi nykyajan merkittävimmistä amerikkalaisista historioitsijoista. Hän on kritisoinut Donald Trumpia kovaäänisesti jo kymmenen vuoden ajan.
Nyt Trump on alkanut horjuttaa ja rikkoa demokratiaa juuri sellaisilla tavoilla, joista Snyder on maailmaa pitkään varoittanut.
Vapaus, siten kuin historioitsija sen määrittelee, tuntuu karkaavaan amerikkalaisilta yhä kauemmas.
Ei siis ihme, että Snyder ilmestyy videohaastatteluun maaliskuun lopussa hieman uupuneen näköisenä.
Donald Trump on heikko mahtimies, Snyder sanoo ja nostaa harmaasankaiset silmälasit hetkeksi otsalleen.
Vladimir Putinin kanssa veljeily, miljardööri Elon Muskille annetut oikeudet, tullisota, liittolaisten uhkailu: kaikki, mitä Trump on tehnyt vallassa ollessaan, on Snyderin mielestä heikentänyt Yhdysvaltoja.
Koska Trump uskoo, että vain raha on todellista, hänellä on liehittelevä suhde Muskiin ja Putiniin. Hän ajattelee, että miljardiomaisuuksiensa takia he ovat maailman todellisia valtiaita.
Ensimmäisellä kaudellaan Trump käski alaisiaan elämään jokaisen päivän kuin jakson televisiosarjassa. Päivän lopussa he aina kukistaisivat roistot. Siinä tiivistyy hänen arvomaailmansa, Snyder sanoo.
Trump ei ymmärrä, että laki, luottamus ja instituutiot voivat tuottaa valtaa. Hän ei ymmärrä, että yhteistyö on riitelyä parempaa.
"Hän ei ymmärrä mitään näistä asioista, ja siksi hän aliarvioi niitä radikaalisti. Ja se tarkoittaa, että hän aliarvioi radikaalisti ihmisten kykyä vastustaa."
Esimerkiksi Ukrainan vastarinta on Trumpille mysteeri. Sitä ei voi olla olemassa, koska venäläiset ovat suurempi kansa ja heillä on enemmän rahaa kuin pienemällä, köyhemmällä Ukrainalla.
Lisäksi Trump on käsittänyt täysin väärin, miksi Yhdysvallat on ollut maailman tärkein suurvalta, Snyder jatkaa.
Yhdysvallat on johtanut läntistä maailmaa noin kahdeksankymmenen vuoden ajan. Toisen maailmansodan päättymistä lähtien se on pitkälti määritellyt tuon maailman säännöt, mutta niistä ovat hyötyneet myös Yhdysvaltain liittolaiset, on kyse ollut sitten turvallisuudesta tai kaupankäynnistä.
Trumpin mielestä tämä amerikkalaisten itse rakentama järjestelmä on epäonnistunut ja siitä on hankkiuduttava eroon.
"Ja nyt olemme alastoman kaaoksen maailmassa, jossa muut ovat parempia kuin amerikkalaiset. Kiinalaiset tulevat olemaan siinä parempia. Venäläiset ovat siinä parempia."
Timothy Snyder alkoi kiinnostua Yhdysvaltain historiasta, nykypolitiikasta ja kansainvälisistä suhteista 2010-luvun puolivälissä.
Autoritarismin ensimmäisen aallon saapuminen Yhdysvaltoihin ei ollut hänelle yllätys. Hänen mielestään vuoden 2016 presidentinvaalit voittanut Trump oli pitkälti venäläisten luomus, jonka nämä nostivat valtaan muun muassa mustamaalaamalla vastaehdokasta Hillary Clintonia.
Politiikkaa analysoidessaan Snyder on hyödyntänyt fasismin historiasta saamiaan oppeja: hän toi amerikkalaiseen keskusteluun termin "iso valhe". Se tarkoitti republikaanipuolueen väitettä, että Trump olisi voittanut vuoden ...

Jaksot(54)

"Minusta on tullut helvetin katkera" - Entistä useampi suomalainen mies elää yksin, osa tekee lapsia toistenkin puolesta

"Minusta on tullut helvetin katkera" - Entistä useampi suomalainen mies elää yksin, osa tekee lapsia toistenkin puolesta

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Olen aina ajatellut, että perustan jossain vaiheessa perheen, 38-vuotias koneinsinööri sanoo. Miehellä on hyvä ty...

25 Kesä 202526min

Vanki uhkasi tappaa jonkun, toisen hallusta löytyi margariinirasia, jossa oli pattereita ja teriä – vankien kasvava määrä aiheuttaa vaaratilanteita joka päivä

Vanki uhkasi tappaa jonkun, toisen hallusta löytyi margariinirasia, jossa oli pattereita ja teriä – vankien kasvava määrä aiheuttaa vaaratilanteita joka päivä

Pitkään Suomessa yritettiin vähentää vankien määrää. Kesällä 2023 suunta kääntyi jyrkkään nousuun. Lähes kaikki vankilat ovat nyt täynnä. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voi...

11 Kesä 202519min

Sata vuotta sitten myyttinen Endurance-laiva upposi Etelämantereen edustalla – suomalainen Jukka Tuhkuri uskoo keksineensä miksi

Sata vuotta sitten myyttinen Endurance-laiva upposi Etelämantereen edustalla – suomalainen Jukka Tuhkuri uskoo keksineensä miksi

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Ernest Shackleton olisi voinut päästä etelänavalle ensimmäisenä. Jäätutkija Jukka Tuhkuri uskoo, että olisi. Tamm...

4 Kesä 202532min

Vakuutusyhtiön toimitusjohtajan murha nosti pintaan amerikkalaisten katkeruuden – ”kuuman murhaajan” kuvalla myydään fanipaitoja

Vakuutusyhtiön toimitusjohtajan murha nosti pintaan amerikkalaisten katkeruuden – ”kuuman murhaajan” kuvalla myydään fanipaitoja

Monet amerikkalaiset ovat sitä mieltä, ettei Luigi Mangione tehnyt mitään väärää. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Toimitusjohtaja käveli aamutuim...

30 Touko 202520min

Moni lykkää lapsihaaveita, koska raha huolettaa – vanhemmuus on jo osin luokkakysymys

Moni lykkää lapsihaaveita, koska raha huolettaa – vanhemmuus on jo osin luokkakysymys

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Ehkä sillä on sitten kihara tukka. Ja ruskeat silmät, kuten puolisolla. Lauran korvalehdet, jotka on isältä perit...

21 Touko 202521min

Kuolinnaamioita ja kiusallisia kirjoituksia – SKS:n arkistossa käy ilmi, ettei kaikki kulttuuriperintö ole vitriinikelpoista

Kuolinnaamioita ja kiusallisia kirjoituksia – SKS:n arkistossa käy ilmi, ettei kaikki kulttuuriperintö ole vitriinikelpoista

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkisto nousi otsikoihin Mika Waltarin julkaisemattoman runoelman myötä. Mitä kaikkea sinne kulttuurihahmoista kätkeytyy? Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällö...

8 Touko 202524min

”En ollut loikkari vaan raja loikkasi minun ylitseni” – Onni Väisäsen muistelmat kertovat luovutettuun Karjalaan jääneiden suomalaisten tarinan

”En ollut loikkari vaan raja loikkasi minun ylitseni” – Onni Väisäsen muistelmat kertovat luovutettuun Karjalaan jääneiden suomalaisten tarinan

Työmies Onni Väisänen piiloutui Sortavalan pappilan kellariin odottamaan puna-armeijan saapumista maaliskuussa 1940. Hän pääsi takaisin Suomeen vasta yli 16 vuotta myöhemmin. Tämä on näyte Suomen Kuva...

16 Huhti 202532min

Syöpäriskeistä on aikoinaan opittu nunnia tutkimalla – nunnilla on paljon rintasyöpää mutta vähän kohdunkaulan syöpää

Syöpäriskeistä on aikoinaan opittu nunnia tutkimalla – nunnilla on paljon rintasyöpää mutta vähän kohdunkaulan syöpää

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Syöpä kuvataan usein modernin maailman taudiksi. Ilmansaasteet, kemikaalit ja luonnoton ruokavalio tuottavat sair...

9 Huhti 202527min

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

uutiscast
aikalisa
politiikan-puskaradio
rss-ootsa-kuullut-tasta
ootsa-kuullut-tasta-2
tervo-halme
rss-podme-livebox
aihe
rss-ulkopoditiikkaa
viisupodi
rss-pinnalla
the-ulkopolitist
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
rss-vaalirankkurit-podcast
rss-asiastudio
radio-antro
rss-tasta-on-kyse-ivan-puopolo-verkkouutiset
otetaan-yhdet
rss-mina-ukkola
rss-polikulaari-pitka-kiekko-ja-muut-ts-podcastit