Sijoita asuntoihin vain tasolla, jolla osaat itse laskea - Tiistaiaudio #257

Sijoita asuntoihin vain tasolla, jolla osaat itse laskea - Tiistaiaudio #257

Kovakantisen Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan tilaaminen onnistuu asuntosijoituskirja.fi -sivuilta ja koodilla KOTIMATKA saa 30 %:n alennuksen.

Kiitos sponsorille OVV.

Jatketaan positiivista virettä. Aloitetaan kuitenkin ensin mollaamalla negatiivistä virettä ylläpitäviä jälkiviisastelijoita. Tai ehkä niillä on jatkossa syytä mollata minua mollaamisesta.

Suomessa on yli 300 000 yksityistä vuokranantajaa. Vuodessa ulosoton kautta tulee myyntiin noin 600 asuntoa. Nämä eivät suinkaan kaikki ole asuntosijoittajien omistamia. Joidenkin asiantuntijalausuntojen dramatiikan perusteella voisi luulla, että kohta lähestytään 10 000 ja heti perään jo 30 000 sijoitusasunnon pakkohuutokauppoja. Se olisi jo 10 % kaikista yksityisistä vuokranantajista. Jossain jutussa ulosoton kaveri sanoi, että nousu on selvää. Totesi, että 600 sijaan 800 varmaan ylittyy. Moni asunto on paikkakunnilla, joiden nimiä en ole kuullutkaan, eikä varmaan uudisrakentajan nostokurkea ole tällä vuosituhannella monen kohteen nurkilla bongattu.

Mollaajien sanoissa voi kuitenkin olla myös pieni oppi. Vaikeuksissa voivat olla sellaiset asuntosijoittajat, jotka ovat luulleet asuntosijoittamista liian helpoksi ja nopeaksi tavaksi vaurastua. "Oman pääoman tuotto" on voinut olla huikea, mutta ongelmaa aiheuttaa, että vieraan pääoman hoitomenoihin ei nyt riitä kassassa käteistä.

Tavikset pärjäävät ihan hyvin. Edes vuokratuoton laskentakaavaa ei siihen tarvita. Veroilmoitus opettaa. Tiistaiaudiolla lisää.

Pääsin juttelemaan Kolarista, Ylläksestä ja loma-asunnoista Ostan Asuntoja Podcastissa. Ensin vieraana oli Anette Vaherto ja sitten Ismo Nurmela.

Nyt pääsen isäntänä mukaan webinaariin, jossa esitellään Joiku Ylläs -niminen kohde. Webinaari pidetään torstaina 9.2. klo 15 alkaen. Ilmoittaudu mukaan.

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Vuokraustoiminta on tärkeä osa asuntosijoittamista. Ajan tai taitojen puuttuessa sen voi ulkoistaa OVV:n ammattilaiselle oli kyseessä sitten yksittäinen vuokra-asunto tai suursijoittajan asuntosalkku.

Mikäli haluat vain keskittyä nauttimaan sijoitusasuntosi tuotosta, OVV Kokonaispalvelu on sopiva vaihtoehto. Se on kaiken kattava ”avaimet käteen” -konsepti, jossa OVV hoitaa kaiken vuokrasuhteen alusta loppuun myöntäen vuokratakuun koko vuokrasuhteen ajalle. Jos vuokralainen ei maksaisi vuokraansa, paikallinen OVV:n toimisto maksaa sen.

Mikäli haluat apua hyvän vuokralaisen löytämisessä mutta hoidat vuokrasuhteen hallinnan itse, OVV Vuokravälityspalvelu on oikea vaihtoehto.

OVV palvelee ja neuvoo koko vuokrasuhteen ajan. OVV.com

OVV Asuntopalvelut Instagram, Facebook

Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssi. Tutustu ja osallistu kokeneiden asuntosijoittajien Harri Hurun ja Niina Huhtalan valmennukseen kurssin nettisivuilta.

Tammikuussa 2023 kurssin tilanneiden kesken arvotaan ilmainen tunnin sparraussessio. Voittaja saa itse valita, onko sparraajana Niina tai Harri.

Onko sinulla lähipiirissä 14-25 -vuotias nuori, joka opettelee tekemään itsenäisiä rahapäätöksiä. Ostan Asunto Podcastissakin vierailleet Terhi Majasalmi #31 ja Minna Nikula #102 ovat julkaisseet Vaurastuvan Nuoren Rahakirjan, jossa käydään läpi, miten eri päätökset vaikuttavat nuoren omaan talouteen, ja miten nuori voi suunnitella itselleen sopivat päätökset. Tilaa joulukuussa ilmestynyt kirja osoitteesta vauraat.fi

Jaksot(536)

71. Suvi "Think a Million" Schwab Osa 2

71. Suvi "Think a Million" Schwab Osa 2

Ostan Asuntoja Podcastin vieraissa korkataan uusi maanosa, kun pääsin haastattelemaan Singaporessa asuvaa Suvi Schwabia, joka on varsinainen maailmannainen.  Tässä osassa 2 jatkettiin juttua mitä mutkia tuli rahoitukseen, kun Suvi muutti Singaporeen miten rahoitus järjestyi, kun Suvi perusti osakeyhtiön ja aloitti sitä kautta sijoittamisen miten koko asuntosalkun ja yksittäisen ostettavan asunnon velkavipu-%:t eroavat miten Suvi käyttää sekä kiinteitä että muuttuvia korkoja  saako Saksasta "ruotsalaisia" asuntosijoituslainoja mitä käytännön verkostoitumishaasteita Suvilla on, kun hän on vasta tullut ulos asuntosijoituskaapista mikä on tiktok ja mistä Ostan Asuntoja saa siihen käyttökoulutusta suosituksia Immobilien podcasteista auf Deutsch Mielenkiintoinen tarina jatkuu. Flatco, palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti, tarjoaa nyt kaikki jaksot kuunneltavaksi myös SoundCloudinkautta. Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.  Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Gary Keller, Jay Papasan – The Millionaire Real Estate Investor 2005; Adlibris Nidottu, Adlibris E-kirja, Amazon Kirja, Audible Napoleon Hill - Think and Grow Ritch; Adlibris Pokkari, Adlibris E-kirja, Audible, Suomeksi Adlibris David Schwarz. - The Magic of Thinking Big; Adlibris Pokkari, Adlibris Sidottu, Audible Darren Hardy - The Compund Effect; Adlibris Pokkari, Audible  Scribd kirjoihin Overcast podcastien kuunteluun iOS -ympäristössä Thomas Knedel - Immopreneur Podcast ja nettisivut Immostories mit Babs und Max Podcast Instagram bookoffinance “Let us rise up and be thankful, for if we didn't learn a lot today, at least we learned a little, and if we didn't learn a little, at least we didn't get sick, and if we got sick, at least we didn't die; so, let us all be thankful.” – Buddha. Suvi Schwab Instagram, TikTok, LinkedIn Suvi Kasvussa -blogin haastattelussa Uusi sijoitusasuntojen markkinapaikka: Oletko usein ajatellut, että saisipa asuntoilmoituksesta kaikki asuntosijoittajalle tärkeät tiedot ilman, että niitä täytyy nyhtää sieltä täältä jyvä kerrallaan. Vielä hienompaa olisi, jos myyntimateriaali olisi tehty asuntosijoittajia varten. Kerrankin asuntoilmoitusta lukiessa saisi riittävästi tietoa asunnosta ja vielä niin, että tärkeimmät tiedot olisi tuotu heti ensimmäisenä esille. Ajattele, jos “Sopii sijoitukseen” ei olisi myyntilause jossain satunnaisessa ilmoituksessa vaan jokainen listattu asunto sopisi lähtökohtaisesti asuntosijoittajalle. Lopeta ajattelu, käy tutustumassa kauppa.sijoitusasunnot.com  ja liity uudelle sähköpostilistalle. Tämän markkinapaikan sähköpostilista on eri lista kuin normaali sijoitusasunnot.com-lista    Miljonääriksi asuntosijoittamisella – osa 1 ”Ajattele miljoonaa” – Blogi #174 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä

1 Marras 201943min

70. Suvi "Think a Million" Schwab Osa 1

70. Suvi "Think a Million" Schwab Osa 1

Ostan Asuntoja Podcastin vieraissa korkataan uusi maanosa, kun pääsin haastattelemaan Singaporessa asuvaa Suvi Schwabia, joka on varsinainen maailman nainen. Osassa 1 juttelemme ainakin Suvin tarinasta, miten tehokkaasti opitaan ja kehitytään kielissä opiskelun sivutuotteena mitä kaksi tamperelaista ajattelee Turusta minkälaista on asua Singaporessa kuinka ensimmäinen sijoitusasunto oli yhtä jännittävää kuin ETF-kuukausisäästäminen mikä muutti ajattelun täysin miten Suvi romahdutti Tampereen kantakaupungin yksiöiden hinnat 30 000 eurolla, koska alle markkinahinnanhan ei voi ostaa, eihän miten "Think a Million" ja osakeyhtiön perustaminen liittyvät toisiinsa Mielenkiintoista tarinaa vaikka kuinka paljon. Flatco, palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti, tarjoaa nyt kaikki jaksot kuunneltavaksi myös SoundCloudinkautta. Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.  Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Gary Keller, Jay Papasan – The Millionaire Real Estate Investor 2005; Adlibris Nidottu, Adlibris E-kirja, Amazon Kirja, Audible Suvi Schwab Instagram, TikTok Suvi Kasvussa -blogin haastattelussa Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntosalkunrakentaja.fion asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi Mitä Asuntosalkunrakentaja.fi ajattelee, OPISKELEBlogista: Allokointi eli hajauttaminen Ostan Asuntoja Podcastin kaikki jaksot Ostan Asuntoja Podcast #20 – Maria “jos minä pystyn, muutkin pystyy” Friström osa 1 Ostan Asuntoja Podcast #31 – Terhi “Vauras Nainen” Majasalmi, osa 1 Haaveileva ulkosuomalainen äiti, joka ei ymmärtänyt asuntosijoittamisesta mitään – Jenni Barry – Ostan Asuntoja Podcast #60 Kasvussa Niina Huhtala Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #65 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä * Peab jo kolmatta kertaa peräkkäin ykkönen Kaupallinen varoitus Mikäli kiinnostut hankkimaan edellämainittuja tuotteita, voit ylläolevien kumppanilinkkien sijaan googlata tuotteiden nimet. Näin maksat tuotteista saman hinnan mutta pystyt varmistamaan sen, että Ostan Asuntoja -kanavat eivät saa pientäkään siivua hinnasta. Affiliate -linkkeihin liittyy aina vaara, että suosittelija ei oikeasti suosittele niitä hyvyyden perusteella vaan niihin liittyvän rahallisen korvauksen saadakseen. Kirjoihin liittyvät palkkiot voivat heitellä jopa 10 senttiä eri kirjojen välillä. Tämä linkkivie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Ensimmäinen äänikirja on ilmainen ja kokeilujakso kestää 1 kuukauden, jonka aikana seuraavat kirjat ovat kaikki 9,95 €.

25 Loka 201945min

69. Tommi Rytkönen - Ostan Asuntoja Podcast feat. Jenni From the Block

69. Tommi Rytkönen - Ostan Asuntoja Podcast feat. Jenni From the Block

Hyvän asiantuntijan tunnistaa usein siitä, kun kuuntelee jälkikäteen tämän antamia neuvoja ja näkemyksiä ja ne tuntuvat yhä ajankohtaisilta. Tommi Rytkönen täyttää tämän kriteerin kirkkaasti neljän eri vuosikymmenen perspektiivillä pankki- ja asuntomaailmasta. Jaossa on  erinomaisia "jalat maassa" -ajatuksia asuntosijoittamisesta vinkkejä puskureista, vakuusarvoista, velkavivun käytöstä... huomioita tehtyjen remonttien vaikutuksesta asuntojen hinnoitteluun näkemyksiä ja näkymiä asuntomarkkinatilanteista, jotka kannattaa kuunnella ja sulatella Ensiesitys Radio Ravussa 30.9.2014. Flatco, palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti, tarjoaa nyt kaikki jaksot kuunneltavaksi myös SoundCloudinkautta. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: "Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta www.sijoitusasunnot.com!” Sijoitusasunnot.com Blogista tuore kirjoitus: Sijoitusasunnon ostaminen vieraalta paikkakunnalta Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Jenni Witikkala LKV, LVV, KTM www.jenniwitikkala.fi, puh. 0503076539, email jenni@snooa.fi Tommi Rytkönen toimii tänä päivänä Renoa Groupintoimitusjohtajana (Group CEO); LinkedIn, Twitter Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Kevätalvella 2014 aloitti paikallinen nettiradio nimeltään Radio Rapu. 11.9.2014 alkoi monen asuntosijoittajan ja vuokranantajan kannalta merkityksellinen ja uraauurtava asuntosijoittamisohjelma nimeltä ”Jenni From the Block”. Siinä Jenni Witikkala haastatteli asuntosijoittajia ja vuokranantajia 45 jakson verran. Radio Rapu lopetti lähetyksensä keväällä 2016 ja jonkin ajan kuluttua siitä Jenni From the Block -radio-ohjelman jaksot katosivat netistä. Sen seurauksena Ostan Asuntoja Podcast on voinut kutsua itseään kiistatta Suomen parhaimmaksi ja kauneimmaksi asuntosijoittamiseen ja vuokraustoimintaan keskittyväksi podcastiksi. Kun on ainoa, voi keksiä kaikenlaisia lennokaita lauseita ilman suurta faktaperustetta. Faktapohjaa jouduin hakemaan, kun Ostan Asuntoja Podcastin kuuntelijoilta alkoi tulla kysymyksiä, että olen kuunnellut kaikki jaksot jo 3 kertaa, mitä muita suomalaisia asuntosijoituspodcasteja voisit suositella. En voinut suositella mitään. Matkan varrella on tullut kysymyksiä, että missä on se Jennin ohjelma ja olen vain vastaillut, etten tiedä. Kunnes tajusin, että onpa Suomen huonoin ja rumin vastaus. Otin yhteyttä Jenni Witikkalaan, joka otti yhteyttä Timo Uusi-Kerttulaan, yhteen Radio Ravun omistajista. Timon ja Jennin avustuksella ja luvalla Ostan Asuntoja Podcastilla on käytössään kaikki ”Jenni From the Block” -radio-ohjelman jaksot, joiden ensiesitykset ovat olleet Radio Ravussa 11.9.2014-14.5.2016 välisenä aikana. Tulevien kuukausien ja vuosien aikana on luvassa remasteroituna Suomen parhaan ja kauneimman asuntosijoittamiseen ja vuokraustoimintaan keskittyneen nettiradio-ohjelman jaksot ”Ostan Asuntoja Podcast featuring Jenni From the Block” -teeman alla. Jaksot tulevat olemaan kuunneltavissa kaikilla podcast -alustoilla. Suurkiitos Jennille ja Timo Uusi-Kerttulalle. Jaksoista löytyy mittaamattoman arvokas määrä ikivihreää asuntosijoittamis- ja vuokraustoimintatietoa ja -kokemusta. Ostan Asuntoja Podcastin kaikki jaksot Ostan Asuntoja YouTube: Mitä riskejä liittyy omistusasunnon käyttöön sijoitusasuntolainan lisävakuutena? YouTube #84 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä

18 Loka 201942min

68. Miika "Asuntopehtoori" Vuorensola Osa 2

68. Miika "Asuntopehtoori" Vuorensola Osa 2

Ostan Asuntoja Podcastin vieraana on ostopäällikön ammatistaan reilun pelin meiningin ensin omaan asuntosijoittamis- ja vuokraustoimintaansa tuonut ja myöhemmin perustamaansa ja kovasti kasvavaan Asuntopehtoori -yritykseensä iskostanut Miika Vuorensola. Osassa 1selvisi ainakin seuraavia asioita: miten asuntosijoittamisen voi aloittaa alivuokrauksella mitä ostopäällikkö tekee ja miten se liittyy asuntosijoittamiseen ja vuokraustoimintaan miten podcastisäntä selviää järkytyksestä, kun vieras ei painota kassavirtaa voiko joku muu asia olla tärkeämpää kuin "sijainti-sijainti-sijainti" tinkaako ostopäällikkö pankin lainavirkailijan laminaatin rakoon miten korkosuojata uudiskohteiden muuttuvakorkoiset RS-lainat kuinka montaa toimeksiantoa Asuntopehtoori tavoitteli ensimmäisenä toimintakuukautenaan ja miten kävi Tässä Osassa 2 jatketaan juttua ainakin seuraavista aiheista: Asuntopehtoorin reilun vuoden mittaisesta kasvutarinasta mitä taikoja Asuntopehtori on tehnyt saadakseen 5.0000/5 asiakaspalautteen miten Miikan oma asuntosijoitustoiminta on muuttunut Asuntopehtoorin aikana ja miksi milloin vuokrata itse, milloin käyttää vuokravälittäjää voiko olla hyvä vuokranantaja, jos käyttää vuokravälittäjää miten löytää ja tunnistaa hyvä vuokravälittäjä miltä markkinatilanne näyttää Jälleen kerran tarjolla paljon oppia sekä perusteltuja ajatuksia ja näkemyksiä. Flatco, palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti, tarjoaa nyt kaikki jaksot kuunneltavaksi myös SoundCloudinkautta. Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.  Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: BiggerPockets Podcast Kojamo nettisivut Akelius nettisivut, Tavallinen miljardööri Yle Areena Tampere kaavoitus Chris Voss - Never Split the Difference; Adlibris Pokkari, Adlibris Sidottu, Audible Daniel Kahneman - Ajattelu, nopeasti ja hitaasti; Adlibris Nidottu, Adlibris Pokkari English, Audible Gary Keller, Jay Papasan – The Millionaire Real Estate Investor 2005; Adlibris Nidottu, Adlibris E-kirja, Amazon Kirja, Audible Miika Vuorensola Twitter, LinkedIn Jenny Björksten Twitter, LinkedIn Marco Matrone Twitter, LinkedIn Asuntopehtoori nettisivut, josta löytyy myös Blogi Asuntopehtoori Twitter, Instagram, Facebook, Ostan Asuntoja YouTube: Miten asennoitua tappiolliseen asuntosijoitukseen? YouTube #82 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä 5 muutosta, jotka ovat mahdollistaneet asuntosijoitus- ja vuokraustoimintani 10-kertaistamisen – Blogi #170 3 tärkeää kirjaa oman asuntosijoittamis- ja vuokraustoimintani kannalta 2019 Blogi #169 * Peab jo kolmatta kertaa peräkkäin ykkönen Kaupallinen varoitus Mikäli kiinnostut hankkimaan edellämainittuja tuotteita, voit ylläolevien kumppanilinkkien sijaan googlata tuotteiden nimet. Näin maksat tuotteista saman hinnan mutta pystyt varmistamaan sen, että Ostan Asuntoja -kanavat eivät saa pientäkään siivua hinnasta. Affiliate -linkkeihin liittyy aina vaara, että suosittelija ei oikeasti suosittele niitä hyvyyden perusteella vaan niihin liittyvän rahallisen korvauksen saadakseen. Kirjoihin liittyvät palkkiot voivat heitellä jopa 10 senttiä eri kirjojen välillä. Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Ensimmäinen äänikirja on ilmainen ja kokeilujakso kestää 1 kuukauden, jonka aikana seuraavat kirjat ovat kaikki 9,95 €.

11 Loka 201943min

67. Miika "Asuntopehtoori" Vuorensola Osa 1

67. Miika "Asuntopehtoori" Vuorensola Osa 1

Tällä kertaa Ostan Asuntoja Podcastin vieraaksi saapuu ostopäällikön ammatistaan reilun pelin meiningin ensin omaan asuntosijoittamis- ja vuokraustoimintaansa tuonut ja myöhemmin perustamaansa ja kovasti kasvavaan Asuntopehtoori -yritykseensä iskostanut Miika Vuorensola.  Tässä Osassa 1 selviää ainakin seuraavia asioita: miten asuntosijoittamisen voi aloittaa alivuokrauksella mitä ostopäällikkö tekee ja miten se liittyy asuntosijoittamiseen ja vuokraustoimintaan miten podcastisäntä selviää järkytyksestä, kun vieras ei painota kassavirtaa voiko joku muu asia olla tärkeämpää kuin "sijainti-sijainti-sijainti" tinkaako ostopäällikkö pankin lainavirkailijan laminaatin rakoon miten korkosuojata uudiskohteiden muuttuvakorkoiset RS-lainat kuinka montaa toimeksiantoa Asuntopehtoori tavoitteli ensimmäisenä toimintakuukautenaan ja miten kävi Jälleen kerran tarjolla paljon oppia sekä perusteltuja ajatuksia ja näkemyksiä. Flatco, palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti, tarjoaa nyt kaikki jaksot kuunneltavaksi myös SoundCloudin kautta. Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.  Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Miika Vuorensola Twitter, LinkedIn Asuntopehtoori nettisivut, josta löytyy myös Blogi Asuntopehtoori Twitter, Instagram, Facebook,  Ostan Asuntoja YouTube: Miten asennoitua tappiolliseen asuntosijoitukseen? YouTube #82 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä 5 muutosta, jotka ovat mahdollistaneet asuntosijoitus- ja vuokraustoimintani 10-kertaistamisen – Blogi #170 3 tärkeää kirjaa oman asuntosijoittamis- ja vuokraustoimintani kannalta 2019 Blogi #169 * Peab jo kolmatta kertaa peräkkäin ykkönen

4 Loka 201946min

66. Kasvussa Niina Huhtala Osa 2

66. Kasvussa Niina Huhtala Osa 2

Tällä kertaa vieraana on Lontoosta käsin KASVUSSA-blogin pitäjä, asuntosijoittaja, vuokranantaja, uranainen, Lapin jänkhiltä Lontoon musikaalifaniksi mukautunut Niina Huhtala. Osassa 1 käytiin Niinan kanssa läpi ainakin seuraavia asioita mikä taloudellinen ajanjakso näkyy yhä Niinan (ja myös Harrin) talous- ja sijoitusajattelussa tavoitteleeko Niina eläköitymistä passiivisessa asuntosijoituskiikkustuolissa alle 5-kymppisenä miten kypsyi päätös muuttaa Helsingistä Lontooseen kuinka pitkään kesti pohdinta 1. sijoitusasunnon ostamiseksi kuinka lyhyessä ajassa asuntosijoitussalkku, -portfolio, kasvoi 10 asuntoon miten Niina nukkuu kasvavan velkataakan alla miten riskit näkyvät ja vaikuttavat Niinan asuntosijoitustoimintaan Tässä Osassa 2 jatketaan seuraavien asioiden parissa järjestyykö pankkirahoitus Suomesta, jos palkka tulee punnissa Lontoon tilille miten Suomen asuntojen hankinta ja vuokraaminen onnistuu Lontoosta käsin kuinka monta sammakkoa pitää pussata, että löytyy yksi prinssi kuinka huikeita byrokratian lisäämisoppeja (hyvä Suomi, asuntokauppa on sujuva prosessi) löytyi Liverpoolin asuntosijoitusmarkkinoilta miten niihin tulisi valmistautua  minkälaisia kasvutavoitteita on Kasvussa-blogin pitäjällä Unohdin kysyä, puhuiko Niina asuntosijoittamisesta jo ensitreffeillä vai vasta toisilla mutta lisämausteena tulee pieniä ajatuksia, miten puolison kanssa asioita voisi tehdä yhdessä. Yksi omista suosikkihaastatteluistani! Flatco, palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti, tarjoaa nyt kaikki jaksot kuunneltavaksi myös SoundCloudinkautta. Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Vielä ehdit mukaan "Asunto - elämäsi tärkein sijoitus" -kirjan syyskuun 2019 arvontaan. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Vauras Nainen  Jeff Olson - The Slight Edge; Adlibris Sidottu* Robert Kiyosaki - Rich Dad Poor Dad;  Adlibris Nidottu, Amazon Kirja, Kindle, Audible * (suomenkieliseen löysin vain "kirja ei tilattavissa" -linkkejä) Joonas Orava, Olli Turunen - Osta, vuokraa, vaurastu; Adlibris Sidottu, Adlibris E-kirja* Nina & Tellu Rahamania YouTube Rahapodi Podcast KASVUSSA-blogi Rahamedia Kasvussa Instagram, Facebook Niina Huhtala LinkedIn, Twitter Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi Mitä Asuntosalkunrakentaja.fi ajattelee, lue Blogista: Mitkä ovat parhaat asuntosijoituskaupungit? Ostan Asuntoja YouTube: Mitä uhrauksia täyspäiväiseksi asuntosijoittajaksi pyrkivä joutuu tekemään? YouTube #81 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Vuokrakodin valokuvaus älypuhelimella ja “Moment Wide 18 mm” -laajakuvalinssillä – Blogi #167 * Peab jo kolmatta kertaa peräkkäin ykkönen Kaupallinen varoitus Mikäli kiinnostut hankkimaan edellämainittuja tuotteita, voit ylläolevien kumppanilinkkien sijaan googlata tuotteiden nimet. Näin maksat tuotteista saman hinnan mutta pystyt varmistamaan sen, että Ostan Asuntoja -kanavat eivät saa pientäkään siivua hinnasta. Tämä linkkivie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Ensimmäinen äänikirja on ilmainen ja kokeilujakso kestää 1 kuukauden, jonka aikana seuraavat kirjat ovat kaikki 9,95 €.

25 Syys 201952min

65. Kasvussa Niina Huhtala Osa 1

65. Kasvussa Niina Huhtala Osa 1

Tällä kertaa vieraana on Lontoosta käsin KASVUSSA-blogin pitäjä, asuntosijoittaja, vuokranantaja, uranainen, Lapin jänkhiltä Lontoon musikaalifaniksi mukautunut Niina Huhtala. Niinan kanssa käydään läpi ainakin seuraavia asioita mikä taloudellinen ajanjakso näkyy yhä Niinan (ja myös Harrin) talous- ja sijoitusajattelussa tavoitteleeko Niina eläköitymistä passiivisessa asuntosijoituskiikkustuolissa alle 5-kymppisenä miten kypsyi päätös muuttaa Helsingistä Lontooseen kuinka pitkään kesti pohdinta 1. sijoitusasunnon ostamiseksi kuinka lyhyessä ajassa asuntosijoitussalkku, -portfolio, kasvoi 10 asuntoon miten Niina nukkuu kasvavan velkataakan alla miten riskit näkyvät ja vaikuttavat Niinan asuntosijoitustoimintaan Unohdin kysyä, puhuiko Niina asuntosijoittamisesta jo ensitreffeillä vai vasta toisilla mutta lisämausteena tulee pieniä ajatuksia, miten puolison kanssa asioita voisi tehdä yhdessä.  Yksi omista suosikkihaastatteluistani! Flatco, palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti, tarjoaa nyt kaikki jaksot kuunneltavaksi myös SoundCloudin kautta. Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Vielä ehdit mukaan "Asunto - elämäsi tärkein sijoitus" -kirjan syyskuun 2019 arvontaan. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: KASVUSSA-blogi Kasvussa Instagram, Facebook Niina Huhtala LinkedIn, Twitter Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: "Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta www.sijoitusasunnot.com!” Sijoitusasunnot.com Blogista: On aika avata paras markkinapaikka sijoitusasunnoille!   Ostan Asuntoja YouTube: Kumpi on parempi 15 vai 25 vuoden asuntosijoituslaina? YouTube #80 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Vuokrakodin valokuvaus älypuhelimella ja “Moment Wide 18 mm” -laajakuvalinssillä – Blogi #167 * Peab jo kolmatta kertaa peräkkäin ykkönen

20 Syys 201947min

64. Olli Turunen - Ostan Asuntoja Podcast feat. Jenni From the Block

64. Olli Turunen - Ostan Asuntoja Podcast feat. Jenni From the Block

Kevätalvella 2014 aloitti paikallinen nettiradio nimeltään Radio Rapu. 11.9.2014 alkoi monen asuntosijoittajan ja vuokranantajan kannalta merkityksellinen ja uraauurtava asuntosijoittamisohjelma nimeltä ”Jenni From the Block”. Siinä Jenni Witikkala haastatteli asuntosijoittajia ja vuokranantajia 45 jakson verran. Radio Rapu lopetti lähetyksensä keväällä 2016 ja jonkin ajan kuluttua siitä Jenni From the Block -radio-ohjelman jaksot katosivat netistä. Sen seurauksena Ostan Asuntoja Podcast on voinut kutsua itseään kiistatta Suomen parhaimmaksi ja kauneimmaksi asuntosijoittamiseen ja vuokraustoimintaan keskittyväksi podcastiksi. Kun on ainoa, voi keksiä kaikenlaisia lennokaita lauseita ilman suurta faktaperustetta. Faktapohjaa jouduin hakemaan, kun Ostan Asuntoja Podcastin kuuntelijoilta alkoi tulla kysymyksiä, että olen kuunnellut kaikki jaksot jo 3 kertaa, mitä muita suomalaisia asuntosijoituspodcasteja voisit suositella. En voinut suositella mitään. Matkan varrella on tullut kysymyksiä, että missä on se Jennin ohjelma ja olen vain vastaillut, etten tiedä. Kunnes tajusin, että onpa Suomen huonoin ja rumin vastaus. Otin yhteyttä Jenni Witikkalaan, joka otti yhteyttä Timo Uusi-Kerttulaan, yhteen Radio Ravun omistajista. Timon ja Jennin avustuksella ja luvalla Ostan Asuntoja Podcastilla on käytössään kaikki ”Jenni From the Block” -radio-ohjelman jaksot, joiden ensiesitykset ovat olleet Radio Ravussa 11.9.2014-14.5.2016 välisenä aikana. Tulevien kuukausien ja vuosien aikana on luvassa remasteroituna Suomen parhaan ja kauneimman asuntosijoittamiseen ja vuokraustoimintaan keskittyneen nettiradio-ohjelman jaksot ”Ostan Asuntoja Podcast featuring Jenni From the Block” -teeman alla. Jaksot tulevat olemaan kuunneltavissa kaikilla podcast -alustoilla. Kiitos Jennille ja Timo Uusi-Kerttulalle. Jaksoista löytyy mittaamattoman arvokas määrä ikivihreää asuntosijoittamis- ja vuokraustoimintatietoa ja -kokemusta. Flatco, palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti, tarjoaa nyt kaikki jaksot kuunneltavaksi myös SoundCloudinkautta. Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Jenni Witikkala LKV, LVV, KTM www.jenniwitikkala.fi, puh. 0503076539, email jenni@snooa.fi Ostan Asuntoja Podcast #10 – OVV:stä ORM:ään Olli Turunen osa 1 Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peabon pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Ostan Asuntoja YouTube: Onko sijoitusasunnon ostaminen “alle markkinahinnan” totta vai tarua? YouTube #79 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä

13 Syys 201943min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
puheenaihe
rss-rahapodi
pomojen-suusta
hyva-paha-johtaminen
herrasmieshakkerit
rss-markkinointitrippi
rss-perho-rajoilla
ostan-asuntoja-podcast
rss-rahamania
rss-startup-ministerio
taloudellinen-mielenrauha
rss-lahtijat
rss-myynti-ei-ole-kirosana
rss-merja-mahkan-rahat
yrittaja
rss-paasipodi
rss-set-for-life-sijoita-ja-vaurastu