Ihminen tavattavissa, osa 142: Sodan perintö sukupolvissa

Miksi sotaelokuvat ja rintamakirjat vetävät puoleensa? Ehkä siksi, että tunnepuoli on sama – lapsuuden turvattomuus ja rakkaudettomuus muistuttavat aikuisen rintamakokemuksia. Molemmat traumatisoivat, kun niille ei ole syliä, ei paikkaa, ei ketään, jolle kertoa. Suomen sotien jälkeen veteraanit tiesivät vaistonvaraisesti, ettei näistä kokemuksista voi puhua, koska kukaan ei ymmärrä. Joten he pakkasivat kaiken sisäänsä. Rakensivat haarniskan. Tekivät töitä loputtomasti, jotta eivät joutuisi pysähtymään. Ja siirsivät tämän ylisukupolvisesti eteenpäin.

Kun tunteita ei saa näyttää, niistä tulee vaarallisia. Häpeä muuttaa heikkouden huonoudeksi. Miehen ei kuulu itkeä, syliä ei anneta, läheisyys on uhka. Haarniska pitää kiinni, koska sen alla on räjähdysalttiita tunteita – ja pelko siitä, että jos ne päästää ulos, tulee hulluksi. Kovaa ja vahvaa on helppo kunnioittaa, mutta sitä on mahdoton rakastaa. Ei ole pintaa, mihin rakkaus osuisi. Ja niin syntyy sukupolvi toisensa jälkeen ihmisiä, jotka kantavat sisällään sotaa, jota he eivät itse käyneet – mutta jonka seuraukset he perivät.

Tässä jaksossa aiheesta ovat keskustelemassa Tommy Hellsten ja Ihminen tavattavissa terapeuttiharjoittelija Petteri Heino.