Uuden-Seelannin maorit taistelivat toisiaan ja brittejä vastaan
Peter & Peter31 Tammi

Uuden-Seelannin maorit taistelivat toisiaan ja brittejä vastaan

Polynesiasta saapui maoreina myöhemmin tunnettua kansaa nykyisen Uuden-Seelannin asumattomille saarille noin vuoden 1300 tienoilla. Maorit rakensivat vahvan kulttuurin leveysasteille, joilla vallitsi paljon alkukotia viileämpi ilmasto, ja jossa oli myös erilainen kasvisto ja eläinkunta. Maorien maailma alkoi muuttua brittien saapumisen myötä 1700-luvun jälkipuoliskolla. Heimosotia käyvien maorien keskinäiset valtasuhteet mullistuivat niin kutsutuissa muskettisodissa 1800-luvun alussa, kun heimot alkoivat saada käsiinsä tuliaseita. Iso osa väestöstä sai surmansa tai orjuutettiin.1800-luvun keskivaiheilla britit ja heidän liittolaisinaan toimineet maorit ajoivat vuosi vuodelta siirtomaavaltaa vastustaneet heimot ahtaalle, vaikka nämä tarjosivatkin briteille kovan vastuksen.

Jaksot(48)

Oliver Cromwell teki Englannista tasavallan

Oliver Cromwell teki Englannista tasavallan

Uskonnolliset erimielisyydet olivat jatkuvasti esillä Englannissa siitä asti kun Henrik VIII:sta tuli anglikaanisen kirkon pää. Henrikin halu erota ensimmäisestä vaimostaan Katariina Aragonialaisesta ...

6 Joulu 20251h 16min

Vieraana Pekka Haavisto: Mannerheimin Aasian-matka

Vieraana Pekka Haavisto: Mannerheimin Aasian-matka

Jakson vieraana on kansanedustaja, ex-ministeri Pekka Haavisto, joka pohtii Mannerheimin elämää vuosina 1906–1908 tsaarin Venäjän yleisesikunnan pyynnöstä tehdyn Aasian-matkan pohjalta. Mannerheimin k...

22 Marras 20251h 16min

Hannibal – Rooman kauhu

Hannibal – Rooman kauhu

Hannibal Barka, yksi historian nerokkaimmista sotapäälliköistä, oli Karthagon ja Rooman niin sanotun toisen puunilaissodan sankari. Karthago ja Rooma olivat läntisen Välimeren johtavat valtiot 200-luv...

8 Marras 20251h 16min

Titanicin selviytyjästä Dunkerquen sankariksi

Titanicin selviytyjästä Dunkerquen sankariksi

Työväenluokkaiseen perheeseen Pohjois-Englannissa vuonna 1874 syntyneestä Charles Herbert Lightollerista tuli pätevä merimies, joka eteni nopeasti urallaan. Lightoller oli jo tehnyt pitkän pestin kaup...

25 Loka 20251h 18min

Kamppailu Kanadasta

Kamppailu Kanadasta

Donald Trump ei ole ensimmäinen amerikkalaispresidentti, joka on havitellut Kanadaa. Iso taistelu Kanadasta käytiin noin 100 vuoden jakson aikana 1700-luvun alusta 1800-luvun toiselle vuosikymmenelle....

11 Loka 20251h 21min

Jeanne d’Arc, Orleansin neitsyt

Jeanne d’Arc, Orleansin neitsyt

Sankaritar vai kerettiläinen? 1400-luvun alussa, satavuotisen sodan aikana, nuori tyttö saapui Ranskan hoviin pienestä ranskalaisesta kylästä. Hän sytytti Ranskan vastarinnan Englantia vastaan, mutta ...

27 Syys 20251h 13min

Australian tarina

Australian tarina

Australia asutettiin ehkä jo 65 000 vuotta sitten. Ensimmäinen dokumentoitu eurooppalaisten vierailu on vuodelta 1606, jolloin Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian alus saapui alkuperäisväestön lukui...

13 Syys 20251h 19min

Sparta vastaan Ateena

Sparta vastaan Ateena

400-luvulla eaa Ateenan valta oli kasvanut, ja lukuisat kreikkalaiset kaupunkivaltiot pelkäsivät sen voimaa. Paitsi, että Ateena oli vahva poliittisesti, valta, jota se osasi käyttää myös häikäilemätt...

30 Elo 20251h 12min

Suosittua kategoriassa Historia

olipa-kerran-otsikko
gogin-ja-janin-maailmanhistoria
mayday-fi
huijarit
mystista
rss-ikiuni
tsunami
totuus-vai-salaliitto
konginkangas
rss-i-dont-like-mondays-2
sotaa-ja-historiaa-podi
rss-sattuu-sita-suomessakin
rouva-diktaattori
rss-subjektiivinen-todistaja
rss-peter-peter
apinan-vuosi
rss-kirkon-ihmeellisimmat-tarinat
rss-historian-pitka-oppimaara
matakuu
historiaa-suomeksi