220. Alkoiko eduskuntavaalitaisto jo nyt? Kuka voittaa ydinasekeskustelun?

220. Alkoiko eduskuntavaalitaisto jo nyt? Kuka voittaa ydinasekeskustelun?

Viikon kuuma puheenaihe on ydinaselainsäädäntö, mutta minkä verran siinä on kyse oikeasta kohu-uutisesta ja minkä verran asioista, jotka on jo sovittu ja julkisuuteen kerrottu Suomen Nato-prosessin aikana? Puskaradion raati näkeekin keskustelun takana vuoden päässä odottavat eduskuntavaalit, joihin suuria tunteita herättävällä ydinasekeskustelulla haetaan asemia. Aihe on kuitenkin riskialtis, koska julkisen keskustelun voittajaa on vielä vaikea ennustaa. Nyt viritetty pommi kun saattaa räjäyttää yhtä lailla hallituspuolueiden kuin opposition suosiota. Oliko eduskuntavaalit myös perussuomalaisten mielessä, kun sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso korvattiin Wille Rydmanilla. Ainakin sanavalmis Rydman on toistaiseksi onnistunut puolustautumaan opposition kritiikiltä edeltäjäänsä paremmin.

SDP laukannut gallupeissa jo yli 7 prosenttiyksikön karkumatkalle kokoomuksesta ja on vahvin ehdokas seuraavaksi pääministeripuolueeksi. Vasemmistoliiton Minja Koskela on vaikean paikan edessä. Puolueen olisi helpointa houkutella äänestäjiä SDP:ltä, mutta onko viisasta hyökätä voimalla sitä puoluetta vastaan, jonka suosiollisuudella pitäisi päästä seuraavaan hallitukseen?

Jaksot(228)

52. Miten Suomen itäraja suljetaan? PS, SDP ja Keskusta esiintyvät kaikki voittajina

52. Miten Suomen itäraja suljetaan? PS, SDP ja Keskusta esiintyvät kaikki voittajina

Politiikan puskaradio keskeytti kesätaukonsa yhden jakson ajaksi. Juha Sipilän biolietteellä toimivan tietokoneen lisäksi tänään puhutti uudistuva rajavartiolaki, joka mahdollistaa Suomen rajojen teho...

1 Heinä 202239min

51. Wille Rydmanilla edessä välivaalit – persut tukevat, mutta eivät uskalla ottaa ehdokkaaksi

51. Wille Rydmanilla edessä välivaalit – persut tukevat, mutta eivät uskalla ottaa ehdokkaaksi

Politiikan puskaradion kevätkauden viimeisessä jaksossa puidaan perusteellisesti Wille Rydmanin tapausta. Mitä tapahtui ja minkälaiset ovat seuraukset? Entä miltä näyttää kokoomuksen tulevaisuus? Stud...

21 Kesä 202253min

50. Nälkäiset kokoomuslaiset söivät valtavan määrän possunposkia – slogan uusiksi: ”Siat kuuluvat meille!”

50. Nälkäiset kokoomuslaiset söivät valtavan määrän possunposkia – slogan uusiksi: ”Siat kuuluvat meille!”

Politiikan puskaradiossa ollaan juhlatunnelmissa 50. jakson kunniaksi! Studiossa käydään läpi puoluekokousten herkullisimmat hetket ja parhaat palat. Minkälaisen roll upin Paavo Väyrynen oli ottanut m...

16 Kesä 202246min

49. Sanna Marinin kesäbileissä oli pakko uida alasti – valtion tarjoamat uimahousut eivät pysy jalassa

49. Sanna Marinin kesäbileissä oli pakko uida alasti – valtion tarjoamat uimahousut eivät pysy jalassa

Minkälaiset saunabileet pääministeri Sanna Marin järjesti Kesärannassa? Pelattiinko pääministerin juhlissa saunaklonkkua vai minkälaisia pelejä? Entä onko Kesärannan uimahousut pestyjä? Studiossa puhu...

8 Kesä 202256min

48. Marinia sättinyt perussuomalaisten Tavio unohti olleensa Leijonien vip-aitiossa

48. Marinia sättinyt perussuomalaisten Tavio unohti olleensa Leijonien vip-aitiossa

Mitä tapahtui poliitikkojen fanikatsomossa jääkiekon MM-kisoissa? Miksi pääministerin imago ärsyttää perussuomalaisia? Kuinka paljon Turkin presidentti on pystynyt heittämään hiekkaa Suomen ja Ruotsin...

2 Kesä 202243min

47. Pystyykö Turkki estämään Suomen Nato-jäsenyyden - pelaako vasemmistoliitto ulos hallituksesta?

47. Pystyykö Turkki estämään Suomen Nato-jäsenyyden - pelaako vasemmistoliitto ulos hallituksesta?

Turkki yrittää presidenttinsä johdolla laittaa kapuloita rattaisiin Suomen ja Ruotsin Nato-suunnitelmille, mutta mitä hän todell haluaa? Muutaman vuoden takainen tapaus toimii esimerkkinä. Suomessa pu...

19 Touko 202241min

46. Nato-erikoisjakso: Painetaanko Niinistölle postimerkki - kuka on Nato-tarinan suurin sankari?

46. Nato-erikoisjakso: Painetaanko Niinistölle postimerkki - kuka on Nato-tarinan suurin sankari?

Politiikan puskaradiossa ollaan historiallisissa Nato-tunnelmissa. Painetaanko Sauli Niinistön Vladimir Putinille osoittaman viestin tiimoilta postimerkki? Kuka on Suomen Nato-tarinan sankari? Mitä Sa...

12 Touko 202258min

45. Nato siellä, Nato täällä - Mesebergin linnassa, Orpon rintataskussa

45. Nato siellä, Nato täällä - Mesebergin linnassa, Orpon rintataskussa

Minkälaista puhinaa kuultiin saksalaisen Mesebergin linnan pusikossa? Miten Suomen ja Ruotsin pääministerien vierailu Saksassa sujui? Politiikan puskaradio soittaa myös Brysselissä olevalle Iltalehden...

5 Touko 202248min

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

uutiscast
aikalisa
politiikan-puskaradio
rss-ootsa-kuullut-tasta
ootsa-kuullut-tasta-2
tervo-halme
rss-podme-livebox
aihe
rss-ulkopoditiikkaa
the-ulkopolitist
viisupodi
rss-pinnalla
otetaan-yhdet
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
radio-antro
rss-tasta-on-kyse-ivan-puopolo-verkkouutiset
rss-asiastudio
rss-uusi-juttu-mediastartupin-tarina
rss-vaalirankkurit-podcast
rss-kaikki-uusiksi