Pallo Keskelle #156
Pallo keskelle10 Maalis

Pallo Keskelle #156

Viikon jakson alkuun otetaan kiinni Fantasy-kimppamme jännittävään tilanteeseen ennen viimeistä kierrosta. Internetin ihmeellisessä maailmassa pelattavan pelin käsittelemisen jälkeen on luontevaa siirtyä itse asiaan eli F-liigan runkosarjan päätöskierroksen ennakointiin.

Miten joukkueet sijoittuvat kärkinelikon sisällä? PSS ja ÅIF taistelevat viikonloppuna F-liigan karsintapaikasta ja toisen joukkueen kohtalona on pudota suoraan ensi kauden F-liigaan. Sarjanousijat Northern Stars ja Pirkat varmistivat F-liigapaikkansa ensi kaudelle. F-liigakatsauksen loppuun ennakoidaan puolivälieräparit.

Inssi-Divarissa on jo käynnissä kevään pelit. SBS Wirmo varmisti ensimmäisenä joukkueena paikkansa välierissä. Muut parit venyivät kolmansiin otteluihin. Onko nykyinen pudotuspelisysteemi urheilullinen, kun ottelusarjojen voittoon vaaditaan vain kaksi voittoa. Welhot varmisti paikkansa ensi kauden divariin, kun se voitti SalBan suoraan kahdessa ottelussa. Raumalaiset jatkavat divarikarsinnan toiseen vaiheeseen.

Junnukatsauksessa otetaan ensimmäisenä käsittelyyn T21 SM-sarja, jossa edessä on seuraavana pudotuspelikarsinnat. T18:ssa SM-sarjassa ja divarissa on vielä paljon pelattavaa runkosarjan osalta, kun taas T16 SM-sarjassa edessä ovat ainoastaan maaliskuun lopulla pelattava runkosarjan päätösturnaukset. Jakson loppuun on tarjolla viides aluesarjakatsaus.

AIKALEIMAT:

Kuulumiset

F-liiga Fantasy (02:22)

F-liigakatsaus (04:21)

Inssi-Divari (18:06)

Junnukatsaus (23:28)

Aluesarjakatsaus: T18 SK (37:23)

Kysymykset, puheenaiheet & vierastoiveet palautesähköpostiin, sometilien kautta tai anonyymiin viestiboksiin (https://ngl.link/pallokeskelle)

Pallo keskelle on kuunneltavissa Spotifyn, Googlen, Applen & Podimon podcast-alustoilla

Somet: @pallokeskelle

Palautteet ja kysymykset: palaute@pallokeskelle.fi

Podcastimme verkkokauppa: https://pallokeskelle.myspreadshop.com/all

Ryhdy kuukausilahjoittaksi: www.patreon.com/pallokeskelle

Jaksokuva: Joni Salo-oja / @amfigoria

Jaksot(352)

Valokeilassa #11: Jenna Kesälä

Valokeilassa #11: Jenna Kesälä

Valokeilassa tällä kertaa Sveitsin maalla tätä nykyä vaikuttava entinen Loistolainen. Tuhoisaa jälkeä divarissa Varsinais-Suomessa tehnyt Jenna olisi varmasti ollut monenkin kiikarissa liigakentillä, ...

14 Kesä 20211h 10min

LoistoCast #11: Katseet kääntyy kohti tulevaa

LoistoCast #11: Katseet kääntyy kohti tulevaa

LoistoCastin 11. jakso pitää sisällään laajan kattauksen jälleen aiheita niin pelien rintamalta kuin siirtolistaltakin. Minikierros Euroopassa, kesäpelejä sekä jatkosopimuksia niin kotimaan kuin ulkom...

7 Kesä 20211h 50min

Valokeilassa #10: Randi Kleerbaum

Valokeilassa #10: Randi Kleerbaum

Kymmenennessä Valokeilan jaksossa päästään tutustumaan Saksan maajoukkueen monivuotiseen luottopelaajaan joka Suomessa pelatessaan kylvi tuhoa maalivainullaan. Loistossa vietetty kausi piti sisällään ...

31 Touko 202150min

LoistoCast #10: Siirtoja, ulkopelejä ja pyörähdys Eurooppaan

LoistoCast #10: Siirtoja, ulkopelejä ja pyörähdys Eurooppaan

LoistoCast pääsee kaksinumeroisiin ja 10. jakso tarjoilee tuttuun tapaan laajan kattauksen nais- ja tyttösalibandya. Aiheita on laidasta laitaan ja pääsevätpä isännät tutkimaan tilastojakin. Paina pla...

24 Touko 20212h 19min

Valokeilassa #9 : Ronja Pakarinen

Valokeilassa #9 : Ronja Pakarinen

Yhdeksännessä Valokeilassa tutustutaan FBC Turun kasvattiin, joka on kolunnut seurassa läpi kaikki ikäluokat sekä naisten joukkueet. Ensimmäisistä treeneistä jäänyt kauhukuva ei saanut pysymään poissa...

10 Touko 20211h 19min

LoistoCast #9: PSS vuoli kultaa

LoistoCast #9: PSS vuoli kultaa

LoistoCastin yhdeksännessä jaksossa uppoudutaan päättyneeseen F-liiga kauteen ja syväluodataan niin Suomen kuin Ruotsin finaaleita. Sekä tarjotaan virtuaaliruusuja yhdelle ja toiselle.Isännät valitsev...

4 Touko 20212h 46min

Valokeilassa #8: Eeva Heininen

Valokeilassa #8: Eeva Heininen

LoistoCastin Valokeilassa paistattelee Loiston naisten edustuksen Eeva Heininen. Kausi 20-21 on mennyt harmittavasti sivu suun loukkaantumisen vuoksi, mutta se ei onneksi haitannut keskustelua. Eeva k...

18 Huhti 202131min

LoistoCast #8: Kevättä rinnassa (Vieraana Ville Turunen)

LoistoCast #8: Kevättä rinnassa (Vieraana Ville Turunen)

LoistoCastin kahdeksas jakso toivottaa tervetulleeksi päättyneellä kaudella naisten F-liigan EräViikinkien päävalmentajana toimineen Ville Turusen, joka kuuluu naisten U19-maajoukkueen valmennustiimii...

13 Huhti 20212h 16min

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

uutiscast
aikalisa
politiikan-puskaradio
rss-ootsa-kuullut-tasta
ootsa-kuullut-tasta-2
tervo-halme
rss-podme-livebox
aihe
rss-ulkopoditiikkaa
the-ulkopolitist
viisupodi
rss-pinnalla
otetaan-yhdet
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
radio-antro
rss-tasta-on-kyse-ivan-puopolo-verkkouutiset
rss-asiastudio
rss-uusi-juttu-mediastartupin-tarina
rss-vaalirankkurit-podcast
rss-kaikki-uusiksi