Häikäiseekö kulta meidät perikatoon? #21

Häikäiseekö kulta meidät perikatoon? #21

Häikäiseekö kulta meidät perikatoon? #20

Kullan hinta on noussut noin 150 % viimeisen kahden vuoden aikana, ja samaan aikaan keskuspankit ovat ostaneet kultaa poikkeuksellisen paljon. Mitä markkinoilla oikein tapahtuu – ja mistä kullan nousu kertoo?

Tässä Viisas Raha -podin jaksossa keskustellaan kullan hinnan voimakkaasta noususta, keskuspankkien kasvaneista kultahankinnoista sekä siitä, miksi arvometallit ovat nousseet samaan aikaan, kun monet muut raaka-aineet eivät ole liikkuneet samalla tavalla.

Jaksossa käsitellään muun muassa:

  • kuinka paljon kultaa maailmassa oikeasti on – kaikki maailmasta kaivettu kulta mahtuisi kuutioksi, jonka sivu olisi noin 22 metriä

  • mihin kultaa käytetään ja miksi korut muodostavat suurimman osan kysynnästä

  • miksi keskuspankit ovat lisänneet kultavarantojaan ja mitä se kertoo luottamuksesta dollariin

  • miten kullan kehitys vertautuu osakkeisiin pitkällä aikavälillä

  • millaisia tapoja sijoittajalla on sijoittaa kultaan

Lisäksi keskustellaan Yhdysvaltojen velkatilanteesta, geopoliittisesta epävarmuudesta sekä siitä, onko kulta ennen kaikkea “pelon sijoitus” vai perusteltu osa sijoitussalkkua.

🎧 Viisas Raha -podissa pureudutaan sijoittamiseen, markkinoihin ja talouden ilmiöihin selkeästi ja analyyttisesti.

Viisas Raha on Suomen Osakesäästäjien sijoitusmedia. Lue lisää:
https://www.viisasraha.fi

Liity Suomen Osakesäästäjien jäseneksi:
https://www.suomenos.fi/jasenyys

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(30)

Iso summa rahaa kerralla – sijoittaa heti vai odottaa? #29

Iso summa rahaa kerralla – sijoittaa heti vai odottaa? #29

Mitä tekisit, jos saisit yhtäkkiä 200 000 euroa? Entä kannattaako peritty osakesalkku myydä heti vai jatkaa sijoittamista?Tässä jaksossa keskustellaan siitä, mitä suuren perinnön, osakesalkun tai muun...

16 Kesä 52min

Voiko pienillä summilla sijoittaa? #28

Voiko pienillä summilla sijoittaa? #28

Voiko 1000 eurosta ja 20 eurosta kuukaudessa rakentaa sijoitussalkun?Tässä jaksossa pohditaan käytännön esimerkkien kautta, voiko pienillä summilla rakentaa tuottavan sijoitussalkun ja mitä haasteita ...

2 Kesä 50min

Nuoret sijoittajat: Raha, opintolaina ja ensimmäiset sijoitukset #27

Nuoret sijoittajat: Raha, opintolaina ja ensimmäiset sijoitukset #27

Voiko opiskelija oikeasti sijoittaa, vaikka rahat ovat tiukilla? Entä kannattaako opintolainaa sijoittaa ja mitä riskejä siihen liittyy?Nuoret sijoittajat -erikoisjaksossa puhutaan nuorten sijoittamis...

28 Touko 58min

Tuore markkinakatsaus #26

Tuore markkinakatsaus #26

Björn-Svenne ja Karhu-Karri perkaavat taas markkinaa. Onko ilme edelleen apea makrouutisten suhteen? Podissa ihmetellään tarkemmin, mitä ihmettä Tokmannissa tapahtuu? Finanssisektorilla on myös monenl...

14 Touko 1h 18min

Anomaliat: riski vai mahdollisuus? #25

Anomaliat: riski vai mahdollisuus? #25

Voiko “Sell in May and go away” oikeasti toimia? Entä miksi markkinat eivät aina käyttäydy niin tehokkaasti kuin teoriassa pitäisi?Tässä jaksossa pureudutaan markkina-anomalioihin ja siihen, mitä ne k...

5 Touko 42min

Pahimmat sijoitusvirheet #24

Pahimmat sijoitusvirheet #24

Karrin ja Svennen terapiaistunnossa puhutaan tänään sijoitusvirheistä. He kertovat, millaisiin virheisiin he ovat itse sortuneet pitkän sijoitusuransa aikana ja ennen kaikkea, ovatko he oppineet virhe...

23 Huhti 1h 7min

Mitä sijoittajan pitäisi tehdä nyt #23

Mitä sijoittajan pitäisi tehdä nyt #23

Öljyn hinta nousi nopeasti noin 65 dollarista jopa 100 dollariin. Korko-odotukset kääntyivät laskuista koronnostoihin. Silti pörssi on tullut alas vain muutamia prosentteja – miksi?Tässä jaksossa pure...

7 Huhti 1h 4min

Onko indeksisijoittaminen oikeasti passiivista? #22

Onko indeksisijoittaminen oikeasti passiivista? #22

Voiko indeksisijoittamisella oikeasti päästä miljooniin – vai onko se liian helppoa ollakseen totta? Miten 1 %-yksikön kuluero voi tarkoittaa miljoonia euroja pitkällä aikavälillä? Ja onko passiivinen...

24 Maalis 54min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
psykopodiaa-podcast
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
rss-rahapodi
ostan-asuntoja-podcast
asuntoasiaa-paivakirjat
inderespodi
rss-karon-grilli
rahapuhetta
rss-porssipuhetta
rss-inderes
oppimisen-psykologia
vapauta-supervoimasi-podcast
rss-rahamania
lakicast
rss-paasipodi
rss-laakispodi
rss-ammattipodcast
rss-pariisilaiset