Lääkekehityksen lokikirjat. Jakso 7: Kauas osaajat karkaavat

Lääkekehityksen lokikirjat. Jakso 7: Kauas osaajat karkaavat

ääkekehityksen lokikirjat on tällä kertaa veto- ja pitovoiman jäljillä. Pohdinnassa on, miten Suomeen saataisiin houkuteltua lupaavimmat bioteknologia-alan osaajat ja miten varmistettaisiin, etteivät he karkaa kauas pois? Vai pitäisikö ajatella, että mitään aivovuotoa ei ole, vaan tutkijaksi kasvu suorastaan vaatii liikkumista ryhmästä ja maasta toiseen? Työelämäprofessori Timo Veromaa otti ja lähti nuorena tutkijana ns. rapakon taa, mutta palasi Suomeen, miksi? Tässä jaksossa selviää myös, minne tänä päivänä InFLAMES-ryhmistä valmistuneet tohtorit ja uralla eteenpäin jatkaneet tutkijat ovat sijoittuneet työelämässä. Kaksi nuorta kansainvälistä tutkijaamme kertoo, miksi he valitsivat Suomen ja aikovatko he pysyä täällä. Mukana keskustelussa on myös Turun yliopiston vararehtori Maija Peltola, joka pitää Turun vetovoimatekijänä pitkää, yli sata vuotta harjoitettua korkeatasoista koulutusta ja tutkimusta. Ja jos lahjakkuuksista halutaan pitää kiinni, on huolehdittava siitä, että ihmiset löytävät paikkansa ensin yliopistoyhteisöstä ja myöhemmin Turusta, Varsinais-Suomesta tai ainakin Suomesta. Podcastin tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/podcast/laakekehityksen-lokikirjat

Jaksot(500)

Marja-Leena Heikkilä-Horn: uutuuskirja Kaakkois-Aasiasta

Marja-Leena Heikkilä-Horn: uutuuskirja Kaakkois-Aasiasta

Miten etnisten ja uskonnollisten ryhmien historia vaikuttaa nykypäivän tapahtumiin? Onko Kaakkois-Aasiassa alueellisen yhteistyön perinnettä ja näkyykö se koronaepidemian vastaisissa toimissa? Aasiant...

20 Heinä 202026min

Minna Hannula-Sormunen: Huomio varhaisen matemaattisen ajattelun tukemiseen

Minna Hannula-Sormunen: Huomio varhaisen matemaattisen ajattelun tukemiseen

Uusin tutkimustieto osoittaa alle kouluikäisenä opittujen matemaattisten taitojen kriittisen tärkeän merkityksen myöhemmille matemaattisille taidoille, lukutaidoille, itsesäätelylle ja ajattelun taido...

18 Kesä 202016min

Inkeri Ruokonen: Taito- ja taidekasvatus suomalaisessa varhaiskasvatuspedagogiikassa

Inkeri Ruokonen: Taito- ja taidekasvatus suomalaisessa varhaiskasvatuspedagogiikassa

Mikä tekee suomalaisesta varhaiskasvatuspedagogiikasta yhden maailmalla tunnetuimman konseptin ja miten sitä voitaisiin kehittää vielä paremmaksi? Varhaiskasvatuksen pedagogiikan professori Inkeri Ruo...

11 Kesä 202015min

Niina Junttila: ”Olla olemassa, eikä kukaan tiedä” - yksinäisyyden yhteiskunnalliset vaikutukset

Niina Junttila: ”Olla olemassa, eikä kukaan tiedä” - yksinäisyyden yhteiskunnalliset vaikutukset

Lasten ja nuorten yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemukset ovat nousussa ja niiden vaikutus oppimiselle, psykososiaaliselle hyvinvoinnille, terveydelle ja yhteiskunnalliselle turvallisuudelle on vo...

5 Kesä 202014min

Kiina - Tutkimus edellä

Kiina - Tutkimus edellä

Kiinan globaali vaikutusvalta on kasvussa ja maan mittavat investoinnit eri maanosissa ovat vahvistaneet sen asemaa maailmantaloudessa. Mitkä tekijät vaikuttavat Kiinan esiinmarssiin maailmanmahtina? ...

29 Huhti 202033min

8. Koti Suomenlinnassa

8. Koti Suomenlinnassa

Suomenlinna on koti 850 helsinkiläiselle. Millaista on asuminen pienessä saariyhteisössä, jossa vierailee yli miljoona matkailijaa vuodessa? Miten asuminen on muuttunut ja miltä tulevaisuus näyttää? P...

28 Huhti 202031min

Lauri Nummenmaa: Aivot, tunteet ja tietoisuus

Lauri Nummenmaa: Aivot, tunteet ja tietoisuus

Tunteiden ansiosta kaikki ihmisten kokemukset värittyvät joko myönteisiksi tai kielteisiksi. Tietoisuus onkin voinut alun perin kehittyä viestimään kehon toiminnan muutoksista ja mahdollisista vaarate...

27 Huhti 202015min

Studycast: Oman koulutusalan valinta?

Studycast: Oman koulutusalan valinta?

Jaksossa utulähettiläät Fanny-Sofia ja Juuso keskustelevat unelma-alan käsitteestä ja erilaisista opiskelureiteistä. Miten omasta opiskelutaipaleesta voi muokata mieleisensä ja haittaako opiskeluiden ...

27 Huhti 202024min

Suosittua kategoriassa Koulutus

rss-murhan-anatomia
voi-hyvin-meditaatiot-2
psykopodiaa-podcast
adhd-podi
rss-liian-kuuma-peruna
rss-rahamania
rss-niinku-asia-on
rss-arkea-ja-aurinkoa-podcast-espanjasta
rss-valo-minussa-2
kesken
rss-vapaudu-voimaasi
jari-sarasvuo-podcast
psykologia
rss-tietoinen-yhteys-podcast-2
rss-narsisti
rahapuhetta
filocast-filosofian-perusteet
rss-duodecim-lehti
ihminen-tavattavissa-tommy-hellsten-instituutti
rss-psykalab