K16J6: Ypöyksin maailman toisella puolen

K16J6: Ypöyksin maailman toisella puolen

Kun brittiteini Jamie Neale katosi Australiassa vuonna 2009, tapauksesta uutisoitiin ahkerasti sekä paikallismediassa että pojan kotimaassa. Jamie oli kirjautunut Blue Mountains -kansallispuiston lähellä sijaitsevaan hostelliin ja lähtenyt ilman kännykkäänsä päiväpatikalle ja kadonnut. Koska kenelläkään ei ollut tietoa suunnitellusta reitistä, viranomaisten mukaan kadonneen etsintä oli kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Australian Bushland oli tiheää ja kumpuilevaa metsää silmänkantamattomiin. Etsinnän edetessä pohdittiin, kuinka kauan 19-vuotias nuori mies kestäisi erämaan armoilla.


musiikki: Niko Korteniemi


* Tiedäthän, että tämä kuuntelemasi jakso on podcastin varhaisempaa tuotantoa. Podmessa voit kuunnella kaikki Murhan anatomia -podcastin jaksot ja kaudet. Lisäksi tuoreita jaksoja ilmestyy lisää koko ajan ja mikä parasta, ilman mainoksia. Eli jos tykkäät kuulemastasi ja haluat lisää, sitä löytyy yllin kyllin osoitteesta podme.com.

Uusi throwback-jakso joka keskiviikko.


lähteet:

60 Minutes Australia (Youtube): How a teen survived Australia's ruthless outdoors for 12 days | 60 Minutes Australia (The Survivor) 2009

The Independent: Backpacker who came back from the dead... to a scolding. Kathy Marks 16.7.2009

The Australian: Jamie Neale feared missing in Blue Mountains. 7.7.2009

BBC News: Lost tourist's family 'helpless’. 9.7.2009

Illawarra Mercury: Search continues for missing backpacker Jamie Neal. Arjun Ramachandran 12.7.2009

BBC: Missing backpacker is found. 15.7.2009

The Guardian: Missing British backpacker found alive in Australian bush after 12 days. James Struck 15.7.200

The Telegraph: British backpacker Jamie Neale told off by father after surviving 12 days in the Australian bush. Bonnie Malkin 15.7.2009

The Telegraph: British backpacker Jamie Neale survived 11 days in the Australian bush on seeds and berries. Bonnie Malkin 15.7.200

FOX News: Teen Missing in Australian Mountains for Almost 2 Weeks Found Alive. Associated Press 15.7.2009

BBC News: Bush backpacker leaves hospital. 17.7.2009

ABC News: Lost backpacker 'got a bit cocky’. Sarah Collerton 17.7.2009

The Guardian: British backpacker Jamie Neale prayed while lost in the bush. James Meikle 19.7.2009

ABC News: Rescued backpacker gives $1,500 to SES. 18.9.2009

The Daily Telegraph: Lost backpacker Jamie Neale coming back to Australia. David Murray 21.10.2009

Sky News: Missing Brit Backpacker Found Alive After 12 Days In Oz Bush. 15.7.2009

The Morning Sun: Lost backpacker says he was ‘idiot’. 17.6.2021

Blue Mountain Gazette: Richard Cass reflects on Blue Mountains media storm, four years on. B. C. Lewis 23.7.2013

The Mirror: Jamie Neale, the British backpacker lost in Australia, tells of his ordeal. 19.7.2009

new.com.au: Richard Cass regrets falling out with backpacker son Jamie Neale over money. David Murray 16.10.2009

ABC News: I'll do what I like with my money: Jamie Neale. 25.7.2009

The Mirror: Backpacker Jamie Neale did not fake disappearance says father. 17.7.2009

DailyMail: Jamie Neale's father denies story is a hoax as police prepare to interview backpacker about details of his missing 12 days. Richard Shears / MailOnline 16.7.2009

Inquest into the Death of David Iredale. 1427/2006. Office of the State Coroner of New South Wales. 7.5.2009

NBCNews: Lost teen's 7 emergency calls prove futile. 8.5.2009

Daily Telegraph: David Iredale coronial inquest: Boys ran out of water. 17.4.2009

ABC News: Bushwalker death: 000 staff went unpunished. 16.4.2009

Herald Sun: Court hears recordings of David Iredale's pleas to 000 operators. 23.4.2009

CourierMail: Coroner says lost student David Iredale could have been saved. 7.5.2009

Jaksot(155)

K15J8: Puremajäljet - Ray Krone

K15J8: Puremajäljet - Ray Krone

Kymmenen vuotta syyttömänä vankilassa nykypäivänä roskatieteeksi julistetun tutkimusmenetelmän vuoksi - se oli Ray Kronen kohtalo 90-luvun Arizonassa. Hänen vino hammasrivistönsä sai hänet näyttämään ...

4 Maalis 34min

K15J7: Kuitututkimus - Marjo Jalava

K15J7: Kuitututkimus - Marjo Jalava

Nuoren opiskelijan ruumis löytyi syyskuisena aamuna Porvoosta Mäntsälään johtavan tien varrelta vuonna 1987. Marjon kimppuun oli käyty hyvin väkivaltaisesti. Tekijä oli onneksi jättänyt jälkeensä tärk...

25 Helmi 30min

K15J6: Väärennetty DNA ja muita tositarinoita

K15J6: Väärennetty DNA ja muita tositarinoita

Kova laki - Erikoisyksikkö inspiroi tekemään tämän jakson DNA:n monista ulottuvuuksista. Voiko DNA:ta väärentää? Voiko ihmisellä olla kahta DNA:ta? Voiko identtisten kaksosten näytteet erottaa toisist...

18 Helmi 29min

K15J5: Mielentilatutkimus - Ior Bock

K15J5: Mielentilatutkimus - Ior Bock

Mies, joka kertoi polveutuneensa aina Kalevalan Lemminkäisestä, joka oli Intian Goalla tunnettu joogi, joka joi omaa spermaansa, ja joka oli suosittu Suomenlinnan turistiopas, oli Ior Bock. Hänet puuk...

11 Helmi 42min

K15J4: Poliisikoira - Kimberly Szumski

K15J4: Poliisikoira - Kimberly Szumski

Kun nuori perheenäiti katosi aamulenkillään jäljettömiin, epäilykset kohdistuivat hänen aviomieheensä. Kimberly oli hakenut avioeroa miehestään tämän väkivaltaisen käytöksen vuoksi, ja pariskunnan oli...

4 Helmi 23min

K15J3: Selvännäkijä - Dorothy Allison

K15J3: Selvännäkijä - Dorothy Allison

Kiharatukkainen ja silmälasipäinen rouva kutsuttiin poliisiasemille ympäri Yhdysvaltoja kertomaan vihjeitä rikostutkintoihin. Dorothy Allison oli ensimmäisen kerran tajunnut omaavansa selvännäkijän ky...

28 Tammi 39min

K15J2: Hypnoosi II – Chowchillan bussikaappaus

K15J2: Hypnoosi II – Chowchillan bussikaappaus

Oikeushypnoosin kulta-aika Yhdysvalloissa alkoi kutakuinkin vuonna 1976. Silloin hypnotisoitiin yhden Yhdysvaltojen massiivisimman kidnappauksen uhri, joka pystyi muistamaan tärkeän yksityiskohdan kid...

21 Tammi 32min

K15J1: Hypnoosi – Sam Sheppard

K15J1: Hypnoosi – Sam Sheppard

Tällä kaudella käydään läpi erilaisia tutkintamenetelmiä, niiden kehittymistä historian aikana sekä luotettavuutta nykytiedon valossa. Käsityksemme hypnoosista on varsin kaukana totuudesta, kiitos elo...

14 Tammi 43min

Suosittua kategoriassa Koulutus

rss-murhan-anatomia
voi-hyvin-meditaatiot-2
psykopodiaa-podcast
adhd-podi
rss-liian-kuuma-peruna
rss-rahamania
rss-niinku-asia-on
rss-arkea-ja-aurinkoa-podcast-espanjasta
rss-valo-minussa-2
kesken
rss-vapaudu-voimaasi
jari-sarasvuo-podcast
psykologia
rss-tietoinen-yhteys-podcast-2
rss-narsisti
rahapuhetta
filocast-filosofian-perusteet
rss-duodecim-lehti
ihminen-tavattavissa-tommy-hellsten-instituutti
rss-psykalab