#22: Kun vanhempi tekee kaiken lapsen puolesta – vaikka on itse jo aivan loppu
Varapäre28 Marras 2025

#22: Kun vanhempi tekee kaiken lapsen puolesta – vaikka on itse jo aivan loppu

Moni vanhempi huomaa yhtäkkiä tekevänsä lapsen puolesta enemmän kuin oli koskaan ajatellut: ennakoi, kantaa, selvittää ja paikkaa tauotta. Hetken se helpottaa, mutta pidemmän päälle se väsyttää vanhemman, ja kaventaa lapsen kokemusta omasta pärjäämisestään. Tässä jaksossa puhutaan siitä, miksi vanhemmat alkavat kantaa liikaa: huolesta, ahdistuksesta, omista lapsuuden malleista, neurokirjon tuomista lisähaasteista ja arjen tilanteista, joissa “tehdä itse” tuntuu nopeimmalta ratkaisulta. Samalla käydään läpi Donald Winnicottin ajatus riittävän hyvästä vanhemmuudesta: lapsi ei tarvitse täydellisyyttä, vaan turvallisen, suurin piirtein oikeaan osuvan aikuisen. Jaksossa avataan myös, miten liiallinen kantaminen vaikuttaa lapseen – ilman syyllistämistä.

Enemmän apua ei aina lisää turvaa: joskus se sitoo lapsen rohkeuden vanhemman läsnäoloon ja heikentää uskoa omiin taitoihin. Lopuksi pohditaan konkreettisia tapoja pienentää apua, vahvistaa lapsen omaa kapasiteettia ja säätää ympäristöä niin, että arki kevenee kaikilla.

Lapsi ei tarvitse täydellistä vanhempaa, vaan vanhemman, joka ei uuvu yksin.

Lisää Winnicotista vaikkapa googlaamalla "donald winnicott good enough mother"
Lisää Temple Grandinista vaikkapa https://www.templegrandin.com/

Ja lisää meistä:

👉 www.varapare.fi
👉 www.mindely.fi

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(57)

#57: Kun tavallinen pyyntö tuntuu uhkalta, osa 2: Kun vanhempi joutuu ennakoimaan kaiken

#57: Kun tavallinen pyyntö tuntuu uhkalta, osa 2: Kun vanhempi joutuu ennakoimaan kaiken

Kun aivan tavallinenkin pyyntö voi kaataa koko tilanteen, vanhempi joutuu ennakoimaan lähes kaiken: oikeat sanat, sopivan hetken, lapsen kuormituksen ja sen, mistä tänään voidaan pitää kiinni. Tässä P...

25 Syys 39min

#56: Kun tavallinen pyyntö tuntuu uhkalta – syvemmälle PDA-lapsen kokemukseen

#56: Kun tavallinen pyyntö tuntuu uhkalta – syvemmälle PDA-lapsen kokemukseen

Miksi lapsi voi vastustaa myös sellaista asiaa, jota hän itse haluaa tehdä? Tässä jaksossa pysähdymme tarkastelemaan vaatimusten välttelyä lapsen kokemuksen kautta. Yksinkertainen pyyntö, kuten kenkie...

18 Syys 32min

#55: Kun lapsi ei jaksa koulua – miten tukea ilman jatkuvaa taistelua?

#55: Kun lapsi ei jaksa koulua – miten tukea ilman jatkuvaa taistelua?

Tässä jaksossa puhutaan siitä hetkestä, kun huoli lapsen koulunkäynnistä alkaa vallata koko kodin. Läksyistä muistutetaan, kokeisiin lukemisesta neuvotellaan ja Wilmasta tulee yksi perheenjäsen lisää ...

11 Syys 43min

#54: Miksi lapseni on niin kiittämätön?

#54: Miksi lapseni on niin kiittämätön?

Kuskaat lasta harrastuksiin, hankit varusteet ja järjestelet koko perheen aikataulut. Kun pyydät lasta viemään roskat, vastaus kuuluu: ”Miks aina mä?” Tässä jaksossa puhutaan siitä, miksi lapsi voi va...

4 Syys 34min

#53: Kun lapsi saa pinnan palamaan – mitä aikuisen mielessä oikeasti tapahtuu?

#53: Kun lapsi saa pinnan palamaan – mitä aikuisen mielessä oikeasti tapahtuu?

Kun lapsi vastustaa, huutaa tai syyttää, aikuisen pinna voi palaa sekunneissa. Mutta mitä lapsen toiminnan ja oman reaktiomme välissä oikeastaan tapahtuu? Tässä jaksossa tarkastelemme ajatusten, tunte...

28 Elo 40min

#52: Käytöstä ei voi sietää – paitsi jos ymmärtää, osa 5: Kun lapsi laittaa vastaan kaikissa rajoissa

#52: Käytöstä ei voi sietää – paitsi jos ymmärtää, osa 5: Kun lapsi laittaa vastaan kaikissa rajoissa

Miksi ihan jokaisesta rajasta pitää vääntää? Pese hampaat. Laita kengät. Puhelin pois. Vie lautanen tiskikoneeseen. Joskus tuntuu, ettei ole niin pientä asiaa, etteikö siitä saisi aikaan neuvottelua, ...

21 Elo 47min

#51: Kenen tunne tämä on? – Kun lapsen paha olo menee ihon alle

#51: Kenen tunne tämä on? – Kun lapsen paha olo menee ihon alle

Lapsen tunnetta ei tarvitse ottaa omakseen voidakseen ottaa sen vakavasti. Kun lapsi pettyy, ahdistuu, suuttuu tai tulee kotiin pahan päivän jälkeen, vanhemmassa voi herätä valtava tarve auttaa. Ratka...

14 Elo 28min

#50: Nepsylapsen tukeminen kouluvuoden alussa – miten tehdä siirtymästä hitusen helpompi?

#50: Nepsylapsen tukeminen kouluvuoden alussa – miten tehdä siirtymästä hitusen helpompi?

Tässä jaksossa puhutaan siitä hetkestä, kun kesäloma alkaa lähestyä loppuaan ja koulun alku herättää yhtä aikaa helpotusta, toivoa ja huolta. Moni nepsyvanhempi tunnistaa ajatuksen: "Entä jos kaikki a...

7 Elo 36min

Suosittua kategoriassa Koulutus

rss-murhan-anatomia
aamukahvilla
psykopodiaa-podcast
psykologia
adhd-podi
voi-hyvin-meditaatiot-2
ilona-rauhala
koulu-podcast-2
rss-liian-kuuma-peruna
rss-hereilla
rss-luonnollinen-synnytys-podcast
ihminen-tavattavissa-tommy-hellsten-instituutti
rss-narsisti
kesken
rss-vapaudu-voimaasi
rss-duodecim-lehti
rss-koira-haudattuna
rss-valo-minussa-2
rss-niinku-asia-on
aloita-meditaatio