
Pikku-Elina ja peikkoveljet
Seitsemänvuotias Elina päätyy leikkimään metsään, jossa hän kohtaa kaksi pientä peikkoveljeä, Rukan ja Hukan. Kolmikko ystävystyy ja viettää aikaa yhdessä muun muassa peikkojen kotikolossa, kunnes kuulevat eräiden poikien roskaavan luontoa. Asialle on pian tehtävä jotain, jotta rakas kotimetsä pysyy kunnossa. Pikku-Elina ja peikkoveljet -sadun on kirjoittanut Lauri Kujanpää ja lukijana on Henri Laukka.
7 Joulu 20208min

Pienen pieni taikaovi
Annin on aika mennä nukkumaan. Ulkona sataa ja on kylmä, mutta onneksi Annilla on peiton alla lämmintä. Juuri, kun Anni on nukahtamaisillaan, hän huomaa pienen pienen taikaoven. Mitä kaikkea voikaan tapahtua aina iltaisin, kun kaikki muut nukkuvat? Satuversumi-sarjan Pienin pieni taikaovi -jakson on kirjoittanut Lillian Backman ja sen lukee Niina Backman.
7 Joulu 20203min

Myytin ensimmäinen vuosi
Myytin ensimmäinen vuosi on runollinen lastensatu, jossa seikkaillaan luonnon ja vuodenaikojen monimuotoisuuden äärellä. Tarinan satuolento Myytti kuvailee kauniisti ensimmäisiä kokemuksiaan vuodenaikojen vaihtumisesta ja niiden herättämistä tunteista. Tarina jättää myös tilaa lapsen mielen teatterille ja mielikuvituksen voimalle. Sadun on kirjoittanut Marjo Liikonen. Lukijana on Pauliina Puurila.
7 Joulu 202011min

Hippu Takkiainen
Satuversumin ensimmäinen jakso kertoo Hippu Takkiaisesta, joka asuu isänsä, äitinsä ja monen monituisen sisaruksensa kanssa läpinäkyvässä laatikossa. Usein se on täynnä kummallista sorinaa ja joskus sieltä näkee myös maailman kauneimman näyn. Ennen kuin Hipun äidin lempeä ennustus käy toteen, on edessä monta leikkiä ja jännittävää hetkeä. Kirjoittanut/Lukija: Satu Kotonen
26 Marras 20209min