
Maanantaimietteet: Miksi edelleen syyllistymme siitä, että lasten kanssa oleminen ottaa koville
(Mainos: NOBE Nordic Beauty) Riittämättömyys, syyllisyys, huono omatunto. Sitä on äitiys aika usein. Linkkaa tämä jakso ahdistuneelle pikkuvauvan äidille. Irene nimittäin muistuttaa (TAAS!) että vauvan tulo on valtava mullistus, joka saa ahdistaa niin helvetisti. Kuten Laura Friman sanoi: "Ennen oli mahdollista vain seisoa raitiovaunupysäkillä. Nykyään seisoimme raitiovaunupysäkillä vanhempina." Huoli ja vastuu painavat elämämme loppuun asti. Olisi ihme, jos tämä ei ahdistaisi. Jaksossa shoutoutit myös kaikille koululaisten äideille, jotka huokaisevat helpotuksesta iltaisin, kun saavat hetken maata sohvalla rauhassa ja hiljaisuudessa.
19 Kesä 202327min

Perhe on pahin: kuinka kasvattaa sovinisti-isän pojasta feministi ja miten tukkia besserwisser-appivanhempien suut?
Penisyllätyksiä, tunkeilevia anoppeja ja konfliktikammoa. Nyt ollaan niin vaikeiden asioiden äärellä, että Irene kysyy apua tunnetaito-ohjaajalta Heli Mäkelältä. Heli kertoo, kuinka pitää yllä hyvää keskusteluyhteyttä lapseen, joka ei mielellään kerro murheistaan äidilleen. Kuulija pohtii myös, kuinka kasvattaa pojasta feministi. Jaksossa ruoditaan lisäksi sitä, miksi appivanhemmat ovat niin ärsyttäviä ja Irene jakaa kuulijoiden karseimmat kertomukset perseilevistä anopeista ja appiukoista.
16 Kesä 202352min

Maanantaimietteet: Kun karmea kohellus hävettää ja herättää huono äiti -tunteet
Ruuhkavuodet ja multipasking. Irene (jonka liittymä on suljettu maksamattomien laskujen vuoksi) haluaa purkaa häpeää karmean kohelluksen ympäriltä. Kun on liikaa lautasella, laskut jäävät maksamatta ja lapsen kouluretken eväät pakkaamatta.
12 Kesä 202316min

Parisuhdejakso! Rakastamisen lopettaminen on sallittua
Kolme kysymystä ja vastausta parisuhteista. Irene pohtii muun muassa, kuinka päästä eroon katkeruudesta, joka kalvaa, kun puoliso petti ja jätti. Entä miten saada masentunut mies terapiaan?
9 Kesä 202355min

Maanantaimietteet: Ovatko cis-heterot ihan okei?
(Mainos: Isla Terveys.) Ihanaa pride-kuukautta, ärhäkät! Maanantaimietteissä pohditaan tänään, ovatko cis-heterot ihan okei? Vaikuttaa nimittäin aika paljonkin siltä, etteivät ole. Samalla kun pridea ja dragia paheksutaan, cis-heterot järjestävät vähintäänkin kyseenalaisia gender reveal -juhlia, olettavat pikkulasten seksuaalista suuntautumista ja uhkailevat lastensa tulevia kumppaneita jopa huoneentauluissa. Jotain siis selkeesti tarttis tehdä! Kuinka voisimme purkaa yhteiskunnan vahvaa cis-heteronormia?
5 Kesä 202314min

Tabujen tabu: kun omat lapset kaduttavat
Omat lapset kaduttavat, saako näin edes ajatella? Tietenkin saa. Mutta miten taklata se jäytävä syyllisyys, jonka ajatus tuo vääjäämättä tullessaan? Entä kuinka varmistaa etukäteen, että vanhemmuus jaetaan oikeasti tasan? Irene muistuttaa jaksossa myös, ettemme ole omille vanhemmillemme mitään velkaa, emme ainakaan heidän tunteidensa kannattelua.
2 Kesä 202344min

Maanantaimietteet: Mikseivät lapset saa olla lapsia?
Mainos: Aspire Brands. Ärhäkkä kuin äidiksi tullut -podcastin minijaksot ilmestyvät kesämaanantaisin! Ensimmäisessä ärhäkän äidin Maanantaimietteet-jaksossa mietitään, miksi lapset eivät saa olla lapsia vaan heitä istutetaan illallispöydissä tottelemassa kuuliaisesti. Irene pohtii myös, miksi "koska minä sanon" on maailman paskin asia sanoa lapselle.
29 Touko 202316min

Äidin kirous: syyllisyys on vakio - äititieto ja äitimyytti uuvuttavat paatuneen feministinkin
Syyllisyys on vakio, kun on äiti. Yhteiskunnan odotukset ja vaatimukset täydellisestä äidistä ovat pesiytyneet geeneihimme: edistyksellisen feministinkin on vaikea päästä pakoon sitä ajatusta, että äiti on päävanhempi ja isä avustaja. Tässä jaksossa Irene Naakka pohtii myös, loppuuko lamauttava pelko lapsen turvallisuudesta ikinä ja miten alkaa uuteen parisuhteeseen, kun on edellisessä voinut huonosti. Lähetä oma kysymyksesi Instagramissa @irenenaakka tai sähköpostitse osoitteeseen irene.blogi@gmail.com.
26 Touko 202353min





















